NETTIVALMENNUSTA JA VOIMAVALMENTAJA-KOULUTUSTA

Voisin päivitellä kuulumisia pitkästä aikaa. Ai että mä nautin nykyisessä elämäntilanteessani siitä, että saan rytmittää päivät ja viikot just niin kuin itse haluan. En ole sidottu melkein mihinkään aikatauluihin, vaan jos jotain kalenteriin buukkaan niin se on siellä omasta tahdosta. Oon teini-ikäisestä asti toitottanut, että minähän en tule sitten menemään mihinkään 8-16 työelämään leimaamaan kellokorttia päivästä toiseen. Joku mua on aina vetänyt poispäin sellaisesta elämänrytmistä, vaikka toisaalta kyllä tällainen edestakaisin suhaaminen ilman säännöllisyyttä verottaa oman osansa ja toisaalta sitä saa elää aika varpaillaan koko ajan. Mutta se vapaus ja itsemääräämisoikeus on kova juttu mun luonteelle.

Kevään mittaan on kyhätty kasaan myös uusi koulutusputki, nimittäin Voimavalmentajakoulutus, minkä kävin Trainer4Youn kautta. Tuo koulutushan alkoi mulla jo lokakuussa, mutta yhden jakson väliinjäämisen seurauksena sain lisenssitodistuksen kouraan vähän muita myöhemmin. Vuoden alusta oon työskennellyt Kaarinassa Fit-kuntokeskuksessa ja vaikka siellä ei nuo voimavalmennuksen opit ihan pääsekään käytäntöön asti (koska täysin erilainen kohderyhmä), niin omalla kohdallani niistä on ollut ihan törkeästi apuja ja oon saanut sellaisia työkaluja omaan treeniin, etten meinaa housuissanipysyä! Sikäli vähän harmi, että mun työympäristössä tuo voimaharjoittelu tuntuu edelleen olevan vähän tabu ja sen sijaan ryhmäliikunta vetää puoleensa ihan hulluna. Mitenköhän voimaharjoittelusta saisi mediaseksikkäämpää vähän varttuneemmallekin väelle? Kunhan pohdin.

Kun ei sitä ihan silleen vahingossa herätä jonain aamuna Bull Mentulaksi muuttuneena. Eikä ne treenin jälkeiset palkkaritkaan edelleenkään ole mitään hormonimömmöjä. Bodypumpissa ja hyppiessä saa kyllä lihakset hapoille, mutta se ei kerro voiman kehittymisestä ja tasapainoisen lihaskunnon rakentamisesta mitään. Ja yks tärkein oivallus Voimavalmentaja-koulutusviikonlopuista oli se, ettei edes lihasmassaharjoittelussa ole järkevää vetää treenejä aina piippuun asti. Erikoistekniikoilla ei kannata liikaa mässäillä, vaan niitä kannattaa käyttää harkiten. Sarjoja on turha viedä failureen joka kerta, jos haluaa jossain välissä kehittyä vahvemmaksikin. Ja silloinkin kun niitä erikoiskikkailuja salitreeneissään käyttää, niin ei kannata lätkäistä samaan treeniin sekä mekaanisen kuormituksen, että metabolisen stressin erikoistekniikoita, vaan joku roti siinäkin.

Kokemuksia nettivalmennuksesta

Osallistuin ihan mielenkiinnosta tuossa kevään alussa yhteen tunnettuun nettivalmennukseen, mikä on itseasiassa käynnissä vielä pari viikkoa. Halusin testata, miten sellainen meininki toimii itsellä. Annoin vapaat kädet ja heittäydyin täysin sen valmennuksen ehdoille. Teen salilla sen, mitä ohjeissa käsketään ja syön grammantarkasti ruokavalion mukaan. Toki myös maksoin siitä valmennuksesta – edelleen oon sitä mieltä, että ilmaisten valmennusten kanssa tuskin jaksaa laittaa tikkua ristiin onnistumisensa eteen ja siitä kirjoitin aikanaan täällä.

Nettivalmennus voi olla passeli ratkaisu ihmisille, joilla on jo perustietämys hallussa, ei ole suurempia kremppoja kehossa ja jotakuinkin hahmottaa, missä menee mikäkin lihas ja mihin suuntiin se liikkuu. Jossain vaiheessa treeniuraa loppuu ideat ja omat työkalut kesken, on liikaa muita rautoja tulessa omassa elämässä eikä enää ehdi miettimään, miten tasannevaiheelta pääsisi uuteen nousuun kehityksen tielle. Siinä tilanteessa nettivalmennus voi olla sysäys oikeaan suuntaan. Jes! Mutta edelleen oon sitä mieltä, että jos kyseessä on aloittelija, jolta ei ole koskaan katsottu perustekniikoita kuntoon tai ei vielä ole ihan selvillä omista arvoista ja käyttäytymisestä, niin silloin nettivalmennuksen hyödyntäminen käytännön elämään ei välttämättä ole parhaalla tasolla. Nettivalmennus voi tarjota oikeat avaimet ja työkalut, mutta on ihmisestä itsestä kiinni, saako niistä etänä tarpeeksi irti, ja siksi face-to-face valmennuksella voi saada pitkäkestoisempia tuloksia.

Noh, 9. viikko nyt nettivalmennusta käynnissä, miten on sujunut?

Kokonaisuudessaan oon ollut ihan tyytyväinen. Valmennusalusta toimii moitteettomasti, se on selkeä, siellä on monipuoliset ohjeet treenien ja eri metodien toteuttamiseen ja ruokavalio on hyvin simppeli ja siihenkin löytyy vaihtoehtoja, jos jaksaa alkaa laskin kädessä tsekkailemaan kertoimia eri tuotteiden korvaamiseen. Tietyt perusliikkeet siellä on säilyneet koko ajan kuvioissa mukana, joskin metodit vaihtuu joka viikko ja kuormitus kovenee viikko viikolta.

Oon siis oikeasti ihan suhteellisen hyvin viihtynytkin tuon parissa, ja onhan se nyt hemmetin virkistävää, kun ei oo tarvinnut itse miettiä joka viikko ohjelmointeja ja on säästänyt siltä osin aikaa siihen oman työn tekemiseen ja arjessa paahtamiseen. Lisäksi kun on pääosin mennyt ruokavalion perusversiolla ilman korvaavuuksia, niin ruoka on myös pysynyt simppelinä päivästä toiseen, ja ruokavalion sisällön oppi grammamäärineen hyvin nopeasti ulkoa. Arjen pyöritys vie vähemmän aikaa kuin ennen. Ja kauppalista on tismalleen sama koko ajan. Hah. Perusruokaa, ei hifistelyä.

Mutta jos nyt sitten mennään niihin miinuspuoliin, mitä mulla henkilökohtaisesti on tullut havaittua.

Ensinnäkin ne treenipainot. Voi hyvää päivää, ne treenipainot. Mulla on suunnaton ikävä omia loppuvuoden treenejä, jotka otin käyttöön heti kun saatiin törkeän hyvät oppimateriaalit tuolta Voimavalmentaja-koulutusjaksolta. Mulla lähti tulokset siitä heti nousuun ja sain kasvatettua sarjapainoja isoissa liikkeissä. Opin parempaa kehonhallintaa ja hiffasin voimaharjoittelusta monia uusia näkökulmia, kaikkein laajimpana osa-alueena pitkän aikavälin ohjelmointia.

Nyt sitten tämän kevään nettivalmennuksen myötä treeni on ollut jo ihan erilaista. Joka treenissä pitää mennä äärirajoille, joka treenissä on joku erikoismetodi, minkä seurauksena myös ne käytetyt treenipainot on satujumppakategoriassa. Ja se puoli mua ärsyttää suunnattomasti. Kyllä mä saan lihakset hapoille ja monen monta kertaa oon itseäni keräillyt jalkaprässin juurelta seuraavaa sarjaa varten, mutta missä on treenien nousujohteisuus?

Oon toki välillä kapinallisesti tehnyt treenin alkuun vähän niitä isoja liikkeitä ja testaillut, onko voimatasot millään lailla säilyneet ennallaan. No, ei tässä vielä mitään dramaattista oo päässyt tapahtumaan, mutta sanotaanko nyt vaikka, että ikävä lyhyempiä sarjoja ja maltillisempaa kikkailua kohtaan on KOVA.

On mulla toki parantunut tämän nettivalmennuksen myötä esim. hermotus ojentajissa, hauiksissa jne. eli on niistä apuliikkeistä paljon hyötyäkin. Mutta kun koulutuksen myötä on iskostunut päähän se, että

a) nousujohteisuutta ei tarvitse hakea vetämällä joka treenissä itteään piippuun

b) failuresarjat ei millään muotoa ole tarpeellisia aina

c) hyvän treenin mittari EI ole se, että joudut sarjojen välillä kävelemään kontaten roskapönttöä halaamaan

…niin nuo opit on tässä vähän verottaneet omaa motivaatiota mennä valmennuksen mukaisilla ohjeilla.

Ruokavalion suhteen ehdoton plussa on ollut se simppeliys ja ajansäästö, koska ateriat toistaa itseään, mutta haluanko elää sillä tyylillä tämän projektin jälkeen? En missään nimessä. Nyt oon entistä vahvemmin sitä mieltä, että grammantarkka ruokavalio ei oo se, mitä itse haluan valmentajana lähteä muille tyrkyttämään. Haluan opettaa muille prioriteetteja ja tietty runko ruokavaliossa on hyvä olla mukana, mutta sen_täytyy_olla_joustava.

Paperilappusella lukeva ruokavalio ei opeta käytännön ratkaisuja, eikä siinä lue, mitä tehdään silloin kun tulee force majeure-tilanteita arkeen. Ja yksipuolisuus käy tietysti tylsäksi. Tottakai korostan, että niitä korvaavia tuotteita oli valmennusruokavaliossa tarjolla pilvin pimein, mutta en jaksanut alkaa niitä liikoja miettimään ja laskeskelemaan, joten tässä on pysytty aika tavalla alkuperäisissä raameissa. Mulla on mielessä satoja eri tuotteita, millä saa vaihtelua aamu-, väli- ja iltapaloille, ja siksi aion todellakin jatkossa mennä oman pääni mukaan. Pääaterioilla nuo lihojen ja hiilareiden punnitukset on kyllä ehdottoman hyvä juttu ja se jää käyttöön (jossain vaiheessa sekin oli pitkään vähän sinne päin…). Mutta nuo väliateriat – vaihtelua kiitos ja sassiin!

Haluan tässä testailla eri metodeja ja treenityylejä, koska miten muuten tietäisin, millaisia valmennustyylejä kannattaa käyttää omien asiakkaiden kanssa? Parhaat valmentajat on aina käveleviä koekaniineja, eikö näin ole? 😀 Hah. En missään nimessä halua jämähtää yhteen treenityyliin ja väittää, että se on ainoa oikea tyyli toteuttaa asioita. Ei voimaharjoittelu ole kaikkien juttu, eikä kaikkia kiinnosta voimatasojen kasvattaminen. Mutta mulla on tässä omaa taustaa erikoistekniikoista ja lihasten aktivoinneista jo pitkältä ajalta, niin jossain vaiheessa alkoi tympimään se, ettei ne sarjapainot lähteneetkään enää nousemaan niin kuin saliuran alkuvaiheessa. Alkuvaiheessahan sitä saa 5kg kyykkyyn lisää joka viikko, ja hauis kasvaa jo punttiin vilkaisemalla. Oi niitä aikoja.

Jokilaivatkin on täällä Turussa jo päästy koeajamaan. Sairaan kivaa!

Kesällä ei ole lomaa tiedossa, mutta pieniä kivoja juttuja siellä sun täällä. Ja tietysti se itse rakennettu arki, mitä myös jaksaa pyörittää. Just mun juttu! Näin on hyvä jatkaa. Parin viikon päästä lähdetään taas kasvattamaan voimatasoja takaisin entiselleen. En malta odottaa.

Edellisessä postauksessa:

TERASSIKAUDEN HOUKUTUKSET

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉 Facebook / Twitter / Instagram

 

 

 

 

 

14 X MIKSI?!

Miksi ihmiset tuntuu pelkäävän ja kauhistelevan punaista maitoa kuin jotain ruttoa? Punaisessa maidossa on rasvaa sen 3 – 3,5g/100g, kun tarkemmin tarkastellaan ravintosisältöä. Punaisen maitotölkin ulkoasu ja siihen liittyvät mielikuvat tuntuu vaan olevan tosi vahvoina ihmisten alitajunnassa. Tilkka punaista maitoa kahvin joukossa on big no no, mutta ruokakerman lisääminen kastikkeeseen ei taida tuntua läheskään yhtä väärältä, vaikka siinä on viitisen kertaa enemmän rasvaa?

Miksi mulla on pakonomainen tarve puristella ja painella tuotteita ruokakaupassa kierrellessä? Eniten mun puristelun uhriksi taitaa joutua tuoreet leivät ja pullat. Pitäähän mun testata koostumusta. En vaan osaa lopettaa…

Miksi omia aatteita ja elämäntyyliä pitää tuputtaa muille ihmisille väkisin? Oli kyse sitten veganismista, Jumalaan uskomisesta, karppaamisesta tai mistä tahansa, niin se on varma, että väkipakolla tuputtaminen saa toisen vaan puolustuskannalle ja työntää ihmistä vielä kauemmas ko. aatteesta. Esimerkiksi vegaaniruokavalioon voi kannustaa ihmisiä ihan pienin askelin, heittää ylävitoset jo pienistä valinnoista ja yksittäisistä lihattomista viikonpäivistä – mutta ei, kun aivan liikaa näkee sitä, että toinen torpataan heti kättelyssä, jos ei uusi kertaheitolla koko ruokakaappia 100% vegaaniksi. Tällainen saa mut näkemään punaista.

Miksi aina pitää käydä niin, että sateisella säällä kun suoristaa hiukset raudalla, niin ulos astuessa tukka vääntyy tuhannen kikkuralle ja kun taas oot vaivalla väkertänyt sisätiloissa itselles kiharoita hiuksiin, niin ulos astuessa ensimmäisen tuulenvireen yllättäessä tukka suoristuu samantien?

Miksi jotkut ihmiset omistaa koko elämänsä toisten piikittelylle? Elääköhän ne kroonisessa hiilarivajeessa vai mistä moinen?

Miksi kaikesta pitää nykyään loukkaantua ja tehdä numero somessa? Esimerkiksi jos vanhemmat antaa pienten lasten katsoa Putousta, niin musta on ihan älytöntä loukkaantua ja pahoittaa mieli niistä vitseistä, mitä siellä esitetään. Putoustakin taitaa olla menossa jo varmaan 8. tuotantokausi, luulisi olevan jo tuttua aiempien vuosien myötä, ettei ne vitsit välttämättä sovellu lasten tai tosikkojen korville. Sama homma pätee ihan kaikkeen. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun ei kaivele joka puolelta syitä heittäytyä uhriksi.

Miksi haluaisin hirveästi päästä trampoliinipuistoon just nyt?

Miksi buffet-pöydistä syödessä pääruoka alkaa etoa jo yhden lautasellisen jälkeen, mutta jälkkärille on aina tilaa?

Miksi Netflix päättää tehdä välitsekkiä omasta katselutilanteesta just siinä kohtaa, kun oot vihdoin vaihtanut aivot 100% narikkaan ja löytänyt kaiken pyörimisen jälkeen mukavan asennon?

Miksi kaikki hauskat vitsit/tilanneheitot muuttuu typeriksi heti, kun alkaa selittää jollekin toiselle, miksi ne on hauskoja?

Miksi kaikki viherjauheet haisee kalanruualta?

Miksi kännykkä sattuu olemaan aina äänettömällä just silloin, kun se on hukassa ja siihen pitäis soittaa löytääkseen sen?

Miksi joidenkin kahviloiden/raflojen käsitys brunssista on kuivaa puuroa, pari surullista leivänpalaa lisukkeineen ja appelsiinimehua?

Miksi pakastepinaatti tekee smoothiesta kuin smoothiesta (no yleensä…) parempaa?

Edellisessä postauksessa:

TYKEIMMÄT TREENIBIISIT OSA 3 – näiden siivittämänä lisää puhtia treeniin!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

Entisen ruokanatsin ajatuksia ravinnosta

Lukeuduin aikoinaan siihen väestöön, joka stressaa jokaisesta suupalasesta ja haluaa saada tietää pilkun tarkkaan, mitä mikäkin tuote sisältää ja mistä se on peräisin. Jos astuin sisään ravintohifistelypiireissä tunnettuun erikoisravitsemuskauppaan, niin palasin sieltä joka kerta yhden tuotekassillisen kanssa, joka kustansi aina vähintään 100 euroa per kerta. Joka kerta sieltä palatessani myös uskoin, että nyt mulla on täällä kassissa kaikki avaimet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – nyt muuten lähtee!

Mullehan myytiin silmät ja suut täyteen kaikkia niitä uskomuksia, ja tottakai olin sinisilmäisenä ihmisenä ihan haltioissaan kaikista niistä opeista ja kikkakolmosista, mitä ravinnon hifistelypiireissä jaettiin. Suodatinvettä en voinut juoda, vaan sen piti mennä ensin Brita-suodatinkannun kautta, ja jos rahat oli ennen palkkapäivää lopussa, niin mieluummin käytin pennoseni johonkin kalanruuan makuiseen viherleväjauheeseen, kuin oikeaan ruokaan. Prioriteetit? Ne oli vähän hakusessa.

Pahin painajainen niihin aikoihin oli sukulaisten luona kyläily. Jos tarjolla oli jotain normaalia kotiruokaa vaikka kermakastikkeessa, niin hyi että! Maitotuotteita! Maitohan on saatanasta.

Rahaa tosiaan tuli tuhlattua enemmän superfoodeihin kuin oikeaan ruokaan. Kokonaispaletti oli täysin vääränlainen. Eineshyllyjen ohi kuljettiin luonnollisesti nokka pystyssä ja halveksuen niitä tuotteita. Kaiken piti myös olla luomua, lähiruokaa, mahdollisimman prosessoimatonta. Mikä siis on oikeasti ihan äärettömän hyvä asia ja siihen pitäisikin pyrkiä, mutta ymmärtänette, että liiallisuuksiin ei ole hyvä mennä missään asiassa.

Kaupassa tuoteselosteita tutkaillessa, jos jossain kalkkunaleikkeleessä oli vaikka 0,3g/100g sokeria niin se piti jättää hyllyyn. Koska sokeri. E-koodien näkeminen sai voimaan pahoin. En edes halunnut silloin ymmärtää, mistä oli kyse – vaikka totuus on se, että jos puolukkaakin tarkasteltaisiin ihan atomitasolla, niin sekin sisältäisi E-koodeja.

Rankkaa viettää elämää sillä tavalla. Puuttui vaan foliohattu päästä. Ei ollut suhteellisuudentajua.

Oisko voinut vaan elää sittenkin vähän rennommin?

Jossain vaiheessa, kun tajusin, että lompakko ei kykene enää elämään yhteistyössä mun kanssa, jos jatkaisin superfood-villitystäni, päätin höllätä otetta. Ihan pariksi viikoksi vaan. Huomattuani, että henki mussa pihisi vielä sen jälkeenkin, kun olin syönyt ilman natsimeininkiä, niin totesin, että antaa olla. Ehkä mä voin syödä ihan normaalisti, kun olokin on ihan normaali. Itseasiassa kummasti olo oli ehkä parempikin, kun ei enää tarvinnut koko ajan olla otsa rypyssä tarkkailemassa tuoteselosteita ja suodattamassa puolta vuotta jotain hanavettä ”juomakelpoiseksi”.

Pikkuhiljaa päähän iskostui se, että ehkä se kokonaiskuva voisi sittenkin merkitä eniten. En vaan osannut nähdä metsää puilta ennen sitä. Keskityin niihin hemmetin lillukanvarsiin ostamalla superfoodeja, vaikka perusasiat ei olleet edes kunnossa siinä vaiheessa. Ja kaikessa kun piti taas olla niin äärimmäisen perfektionisti. Jos en omistanut mun silloisten ravintoidoleiden hehkuttamia männynkäpyjauheita, niin koin olevani epäonnistunut ihmisenä.

Onko olemassa hyviä ja pahoja ruoka-aineita?

En enää ajattele mistään ruuasta, että se on itsessään hyvä tai paha. Ei mikään yksittäinen ruoka-aine ole lähtökohtaisesti hyvä tai paha – vaan se pitää suhteuttaa kokonaisuuteen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Ja pitää oikeasti kuunnella omaa kroppaa, eikä mennä trendien mukana. Käytän nykyään normaalisti maitotuotteita (paitsi en juo maitoa, koska en oo vaan ikinä oppinut käyttämään muuta ruokajuomaa, kuin vettä) ja ne tuo kivaa monipuolisuutta ruokavalioon kaikissa eri muodoissaan. En silti koskaan pakottaisi asiakkaitani käyttämään maitotuotteita, jos ne ei hänelle sovi. Ei mitään sellaista pidä sisällyttää ruokavalioon, mikä ei yksinkertaisesti edesauta hyvää oloa.

Mutta tiedättekö, kun on näitä itsensä diagnosoivia ihmisiä, jotka luulee kaiken pahan olon olevan lähtöisin maitotuotteista, vaikka syy saattaa hyvin olla jossain muualla – stressaavassa elämäntilanteessa, vääränlaisessa vuorokausirytmissä, kuidun puutteessa tai missä tahansa. Sitten kaikki laitetaan maitotuotteiden syyksi, ja somesta luetut maitopaasaukset vaan vahvistavat sitä omaa näkemystä ja saavat ihmisen syvemmälle siihen omaan kuplaansa.

Joten sitä vaan peräänkuulutan, että tarkastelkaa ruokajuttuja ihan objektiivisella näkökulmalla. Ilman uskomuksia, ilman ennakko-oletuksia ja plasebovaikutuksia.

Itse halusin tuossa viime viikolla kokeilla nyhtökauraa, kun sitä on niin hehkutettu. Oon taas vähän jäljessä näissä trendeissä, nykyäänhän sitä ei enää tarvitse haalia kaupasta kyynärpäätaktiikalla 😉 Mutta tiedättekö mitä? En taida enää ikinä rankaista itseäni nyhtökauralla, koska kaksi kertaa ehdin sitä kokeilla ja molemmilla kerroilla seurauksena sellainen turvotus, että luulin odottavani kolmosia.

Asia sillä sipuli, nyhtökaura ei siis enää löydä tietään meikäläisen ostoskoriin, mutta en silti koe tarvetta dumata sitä ikiajoiksi ja julistaa somessa joka kanavassa, että nyhtökaura on kaiken pahan alku ja juuri. Enkä myöskään koe tarpeelliseksi nyt levittää salaliittoteorioita, joissa väitetään, että nyhtökauralla halutaan saada koko kansa voimaan pahoin. Saatika, että kieltäisin nyhtökauran asiakkaideni ruokavaliosta, kun se ei satu itselleni sopimaan.

Ymmärrätte pointin?

Ruokavaliossa kannattaa ottaa tietynväriset lasit pois silmiltä ja suhtautua siihen vaan siten, että mitä monipuolisemmin syöt, sen parempi. Keho rakastaa monipuolisuutta. Popsi eri värejä, kierrätä viikon ja kuukausien sisällä eri proteiinin- ja kuidunlähteitä, testaa, sovella, älä tee ennakko-oletuksia ja tuomitse tiettyjä kategorioita ikuisiksi ajoiksi alimpaan helvettiin ennen objektiivisempaa tarkastelua.

Muistan, kun tosiaan halveksuin einesruokiakin hyvin monta vuotta. Mutta kun uskalsin oikeasti ihan ajan kanssa alkaa tsekkailemaan, mitä einesruuat nykyään pitää sisällään, niin se oli ihan silmiä avaava kokemus. Löytyi sieltä eineshyllyltä oikeasti muutamia tuotteita, mitkä ei sisältäneet ei niin yhtäkään ”pahaa” ruoka-ainetta, ja suolan määräkään ei ole kaikissa lähtökohtaisesti mikään järkyttävän iso.

Monilla on tosi vankassa ne uskomukset, että margariinit on täynnä transrasvoja ja einekset on ihan täyttä roskaa, mutta kuinka moni on oikeasti käyttänyt aikaa niiden tuoteselosteiden lukemiseen?

Aika harva. Koska niistä on ennestään sen verran pahat vibat, että ei edes haluta ymmärtää, mistä se ravintosisältö koostuu. Sama asia pätee ihmissuhteissakin – moniko ihminen sultakin on saattanut jäädä tutustumatta sen takia, että annoit huonon ensivaikutelman olla esteenä tarkempaan tutustumiseen?

Itse ainakin rakastan arjessa nykyään helppoja ratkaisuja, ja suhteutan kaiken siihen isompaan kokonaiskuvaan.

Jos en oo ehtinyt tekemään jonain päivänä eväitä töihin, niin voin hyvin ostaa hätäratkaisuna jonkun einesruuan, koska tiedän, mitkä tuotteet sieltä hyllystä kannattaa valita, jos haluaa saada jotain ravintoaineitakin. Ja niitä annoksia voi aina tuunata lisäämällä kasviksia, siemeniä, oliiviöljyä, avokadoa tai jotain muuta hyvää sekaan.

En osta kotiin ikinä mehuja tai hiilihapollisia energiajuomia ja limuja, koska käytän mieluummin kalorini ruokaan, kuin juomaan. Suurimpana syynä noiden välttelylle on kuitenkin se, mitä turhat mehut ja happopitoiset juomat tekee hampaille.

Mutta tässäkin asiat on parempi suhteuttaa kokonaisuuteen. Jos mietitään lihasmassan kasvua tavoittelevaa ihmistä, joka on hyvin aktiivisessa työssä ja harrastaa siihen päälle paljon liikuntaa, niin hänen tilanteessa tuoremehujen tarkoituksellinen lisääminen ruokavalioon (tiettyinä jaksoina) voisi olla passeli juttu. Miksikö? Koska jos päivittäiset kalorit on tosi korkealla, niin on työn ja tuskan takana saada ahdettua täysin ”puhdasta” ruokaa kiinteässä muodossa sen edestä. Lähemmäs 3000 kcal esimerkiksi on sellainen energiamäärä, mitä ei ihan kuivin otsin saada vedettyä, jos tarjottimella on vaan kaurahiutaleita, bataattia, rahkaa ja muita superpuhtaita juttuja.

Jokaisen ihmisen ruokavaliossa riittää varmasti tilaa pienille sattumille siellä täällä – jos joku ihminen ei vaikka halua luopua täysmaidosta kahvin seassa, niin antaa sen täysmaidon sitten pysyä ruokavaliossa. Tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio ei siihen kaadu, kunhan kovan ja pehmeän rasvan suhteet on noin muuten hallinnassa ja sitä pehmeää rasvaa tulee enemmän. Eri asia, jos sen täysmaidon lisäksi pyöräytät joka aamu pekonimunakkaan ja proteiininlähteet koostuu lähinnä sika-nautajauhelihasta – silloin voi olla hyvä miettiä parempia valintoja.

Elämä on kaikin puolin mukavempaa, kun ymmärtää, että jokainen suupala elämässä on tietoinen valinta, ja silloin kun kyseessä on joku ei-niin-optimaalinen suupala, niin se pitää vetästä huiviin hyvällä omallatunnolla. Kenties sumplien päivän muita aterioita sen mukaisesti, jotta kokonaispaletti säilyy järkevänä ja saat huolehdittua tärkeimmät ravintoaineet päivän osalta kasaan, ennen ylimääräisiä sattumia.

Stressi sitä paitsi turvottaa.