NETTIVALMENNUSTA JA VOIMAVALMENTAJA-KOULUTUSTA

Voisin päivitellä kuulumisia pitkästä aikaa. Ai että mä nautin nykyisessä elämäntilanteessani siitä, että saan rytmittää päivät ja viikot just niin kuin itse haluan. En ole sidottu melkein mihinkään aikatauluihin, vaan jos jotain kalenteriin buukkaan niin se on siellä omasta tahdosta. Oon teini-ikäisestä asti toitottanut, että minähän en tule sitten menemään mihinkään 8-16 työelämään leimaamaan kellokorttia päivästä toiseen. Joku mua on aina vetänyt poispäin sellaisesta elämänrytmistä, vaikka toisaalta kyllä tällainen edestakaisin suhaaminen ilman säännöllisyyttä verottaa oman osansa ja toisaalta sitä saa elää aika varpaillaan koko ajan. Mutta se vapaus ja itsemääräämisoikeus on kova juttu mun luonteelle.

Kevään mittaan on kyhätty kasaan myös uusi koulutusputki, nimittäin Voimavalmentajakoulutus, minkä kävin Trainer4Youn kautta. Tuo koulutushan alkoi mulla jo lokakuussa, mutta yhden jakson väliinjäämisen seurauksena sain lisenssitodistuksen kouraan vähän muita myöhemmin. Vuoden alusta oon työskennellyt Kaarinassa Fit-kuntokeskuksessa ja vaikka siellä ei nuo voimavalmennuksen opit ihan pääsekään käytäntöön asti (koska täysin erilainen kohderyhmä), niin omalla kohdallani niistä on ollut ihan törkeästi apuja ja oon saanut sellaisia työkaluja omaan treeniin, etten meinaa housuissanipysyä! Sikäli vähän harmi, että mun työympäristössä tuo voimaharjoittelu tuntuu edelleen olevan vähän tabu ja sen sijaan ryhmäliikunta vetää puoleensa ihan hulluna. Mitenköhän voimaharjoittelusta saisi mediaseksikkäämpää vähän varttuneemmallekin väelle? Kunhan pohdin.

Kun ei sitä ihan silleen vahingossa herätä jonain aamuna Bull Mentulaksi muuttuneena. Eikä ne treenin jälkeiset palkkaritkaan edelleenkään ole mitään hormonimömmöjä. Bodypumpissa ja hyppiessä saa kyllä lihakset hapoille, mutta se ei kerro voiman kehittymisestä ja tasapainoisen lihaskunnon rakentamisesta mitään. Ja yks tärkein oivallus Voimavalmentaja-koulutusviikonlopuista oli se, ettei edes lihasmassaharjoittelussa ole järkevää vetää treenejä aina piippuun asti. Erikoistekniikoilla ei kannata liikaa mässäillä, vaan niitä kannattaa käyttää harkiten. Sarjoja on turha viedä failureen joka kerta, jos haluaa jossain välissä kehittyä vahvemmaksikin. Ja silloinkin kun niitä erikoiskikkailuja salitreeneissään käyttää, niin ei kannata lätkäistä samaan treeniin sekä mekaanisen kuormituksen, että metabolisen stressin erikoistekniikoita, vaan joku roti siinäkin.

Kokemuksia nettivalmennuksesta

Osallistuin ihan mielenkiinnosta tuossa kevään alussa yhteen tunnettuun nettivalmennukseen, mikä on itseasiassa käynnissä vielä pari viikkoa. Halusin testata, miten sellainen meininki toimii itsellä. Annoin vapaat kädet ja heittäydyin täysin sen valmennuksen ehdoille. Teen salilla sen, mitä ohjeissa käsketään ja syön grammantarkasti ruokavalion mukaan. Toki myös maksoin siitä valmennuksesta – edelleen oon sitä mieltä, että ilmaisten valmennusten kanssa tuskin jaksaa laittaa tikkua ristiin onnistumisensa eteen ja siitä kirjoitin aikanaan täällä.

Nettivalmennus voi olla passeli ratkaisu ihmisille, joilla on jo perustietämys hallussa, ei ole suurempia kremppoja kehossa ja jotakuinkin hahmottaa, missä menee mikäkin lihas ja mihin suuntiin se liikkuu. Jossain vaiheessa treeniuraa loppuu ideat ja omat työkalut kesken, on liikaa muita rautoja tulessa omassa elämässä eikä enää ehdi miettimään, miten tasannevaiheelta pääsisi uuteen nousuun kehityksen tielle. Siinä tilanteessa nettivalmennus voi olla sysäys oikeaan suuntaan. Jes! Mutta edelleen oon sitä mieltä, että jos kyseessä on aloittelija, jolta ei ole koskaan katsottu perustekniikoita kuntoon tai ei vielä ole ihan selvillä omista arvoista ja käyttäytymisestä, niin silloin nettivalmennuksen hyödyntäminen käytännön elämään ei välttämättä ole parhaalla tasolla. Nettivalmennus voi tarjota oikeat avaimet ja työkalut, mutta on ihmisestä itsestä kiinni, saako niistä etänä tarpeeksi irti, ja siksi face-to-face valmennuksella voi saada pitkäkestoisempia tuloksia.

Noh, 9. viikko nyt nettivalmennusta käynnissä, miten on sujunut?

Kokonaisuudessaan oon ollut ihan tyytyväinen. Valmennusalusta toimii moitteettomasti, se on selkeä, siellä on monipuoliset ohjeet treenien ja eri metodien toteuttamiseen ja ruokavalio on hyvin simppeli ja siihenkin löytyy vaihtoehtoja, jos jaksaa alkaa laskin kädessä tsekkailemaan kertoimia eri tuotteiden korvaamiseen. Tietyt perusliikkeet siellä on säilyneet koko ajan kuvioissa mukana, joskin metodit vaihtuu joka viikko ja kuormitus kovenee viikko viikolta.

Oon siis oikeasti ihan suhteellisen hyvin viihtynytkin tuon parissa, ja onhan se nyt hemmetin virkistävää, kun ei oo tarvinnut itse miettiä joka viikko ohjelmointeja ja on säästänyt siltä osin aikaa siihen oman työn tekemiseen ja arjessa paahtamiseen. Lisäksi kun on pääosin mennyt ruokavalion perusversiolla ilman korvaavuuksia, niin ruoka on myös pysynyt simppelinä päivästä toiseen, ja ruokavalion sisällön oppi grammamäärineen hyvin nopeasti ulkoa. Arjen pyöritys vie vähemmän aikaa kuin ennen. Ja kauppalista on tismalleen sama koko ajan. Hah. Perusruokaa, ei hifistelyä.

Mutta jos nyt sitten mennään niihin miinuspuoliin, mitä mulla henkilökohtaisesti on tullut havaittua.

Ensinnäkin ne treenipainot. Voi hyvää päivää, ne treenipainot. Mulla on suunnaton ikävä omia loppuvuoden treenejä, jotka otin käyttöön heti kun saatiin törkeän hyvät oppimateriaalit tuolta Voimavalmentaja-koulutusjaksolta. Mulla lähti tulokset siitä heti nousuun ja sain kasvatettua sarjapainoja isoissa liikkeissä. Opin parempaa kehonhallintaa ja hiffasin voimaharjoittelusta monia uusia näkökulmia, kaikkein laajimpana osa-alueena pitkän aikavälin ohjelmointia.

Nyt sitten tämän kevään nettivalmennuksen myötä treeni on ollut jo ihan erilaista. Joka treenissä pitää mennä äärirajoille, joka treenissä on joku erikoismetodi, minkä seurauksena myös ne käytetyt treenipainot on satujumppakategoriassa. Ja se puoli mua ärsyttää suunnattomasti. Kyllä mä saan lihakset hapoille ja monen monta kertaa oon itseäni keräillyt jalkaprässin juurelta seuraavaa sarjaa varten, mutta missä on treenien nousujohteisuus?

Oon toki välillä kapinallisesti tehnyt treenin alkuun vähän niitä isoja liikkeitä ja testaillut, onko voimatasot millään lailla säilyneet ennallaan. No, ei tässä vielä mitään dramaattista oo päässyt tapahtumaan, mutta sanotaanko nyt vaikka, että ikävä lyhyempiä sarjoja ja maltillisempaa kikkailua kohtaan on KOVA.

On mulla toki parantunut tämän nettivalmennuksen myötä esim. hermotus ojentajissa, hauiksissa jne. eli on niistä apuliikkeistä paljon hyötyäkin. Mutta kun koulutuksen myötä on iskostunut päähän se, että

a) nousujohteisuutta ei tarvitse hakea vetämällä joka treenissä itteään piippuun

b) failuresarjat ei millään muotoa ole tarpeellisia aina

c) hyvän treenin mittari EI ole se, että joudut sarjojen välillä kävelemään kontaten roskapönttöä halaamaan

…niin nuo opit on tässä vähän verottaneet omaa motivaatiota mennä valmennuksen mukaisilla ohjeilla.

Ruokavalion suhteen ehdoton plussa on ollut se simppeliys ja ajansäästö, koska ateriat toistaa itseään, mutta haluanko elää sillä tyylillä tämän projektin jälkeen? En missään nimessä. Nyt oon entistä vahvemmin sitä mieltä, että grammantarkka ruokavalio ei oo se, mitä itse haluan valmentajana lähteä muille tyrkyttämään. Haluan opettaa muille prioriteetteja ja tietty runko ruokavaliossa on hyvä olla mukana, mutta sen_täytyy_olla_joustava.

Paperilappusella lukeva ruokavalio ei opeta käytännön ratkaisuja, eikä siinä lue, mitä tehdään silloin kun tulee force majeure-tilanteita arkeen. Ja yksipuolisuus käy tietysti tylsäksi. Tottakai korostan, että niitä korvaavia tuotteita oli valmennusruokavaliossa tarjolla pilvin pimein, mutta en jaksanut alkaa niitä liikoja miettimään ja laskeskelemaan, joten tässä on pysytty aika tavalla alkuperäisissä raameissa. Mulla on mielessä satoja eri tuotteita, millä saa vaihtelua aamu-, väli- ja iltapaloille, ja siksi aion todellakin jatkossa mennä oman pääni mukaan. Pääaterioilla nuo lihojen ja hiilareiden punnitukset on kyllä ehdottoman hyvä juttu ja se jää käyttöön (jossain vaiheessa sekin oli pitkään vähän sinne päin…). Mutta nuo väliateriat – vaihtelua kiitos ja sassiin!

Haluan tässä testailla eri metodeja ja treenityylejä, koska miten muuten tietäisin, millaisia valmennustyylejä kannattaa käyttää omien asiakkaiden kanssa? Parhaat valmentajat on aina käveleviä koekaniineja, eikö näin ole? 😀 Hah. En missään nimessä halua jämähtää yhteen treenityyliin ja väittää, että se on ainoa oikea tyyli toteuttaa asioita. Ei voimaharjoittelu ole kaikkien juttu, eikä kaikkia kiinnosta voimatasojen kasvattaminen. Mutta mulla on tässä omaa taustaa erikoistekniikoista ja lihasten aktivoinneista jo pitkältä ajalta, niin jossain vaiheessa alkoi tympimään se, ettei ne sarjapainot lähteneetkään enää nousemaan niin kuin saliuran alkuvaiheessa. Alkuvaiheessahan sitä saa 5kg kyykkyyn lisää joka viikko, ja hauis kasvaa jo punttiin vilkaisemalla. Oi niitä aikoja.

Jokilaivatkin on täällä Turussa jo päästy koeajamaan. Sairaan kivaa!

Kesällä ei ole lomaa tiedossa, mutta pieniä kivoja juttuja siellä sun täällä. Ja tietysti se itse rakennettu arki, mitä myös jaksaa pyörittää. Just mun juttu! Näin on hyvä jatkaa. Parin viikon päästä lähdetään taas kasvattamaan voimatasoja takaisin entiselleen. En malta odottaa.

Edellisessä postauksessa:

TERASSIKAUDEN HOUKUTUKSET

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉 Facebook / Twitter / Instagram

 

 

 

 

 

SE ON UUSI ARKI NYT!

Vuosi vaihtui tossa jo pieni hetki sitten ja havahduin tässä yks päivä siihen, että blogi on taas jäänyt muiden kiireiden varjoon. Mulla oli tuossa viime viikon perjantaina muutto Helsingistä Turkuun ja sitä ennen aina vihoviimeisille hetkille muuttoon asti oli yhtä sun toista jännättävää. Koko sen kuluvan viikon ennen muuttopäivää sai stressata, että meneekö kaikki muuttokuvioissa nyt sittenkään niin kuin elokuvissa. Pitkä stoori, ei siitä sen enempää, mutta voi sitä helpotuksen tunnetta, kun vihdoin sain astua uuteen kotiin, kaikki oli ok ja tuntui että kivi ois pudonnut sydämeltä. Vihdoin Turussa!

Tässä on kulunut vasta vajaa viikko täällä uudessa kodissa ja asuinympäristössä. Mulla ei oo ollut hetkeäkään ikävä Helsingin kuvioita. Ihan uskomatonta. Melkein sellainen fiilis, että hei tänne mä oon aina kuulunut, miksen oo tajunnut sitä aikaisemmin?

En todellakaan tunne mun asuinympäristöä vielä erityisen hyvin, saatika keskustan seutua, mutta jos rehellisiä ollaan, niin olin aivan käsi myös Helsingissä liikkuessa. Joten eiköhän tää tästä. Näin ihan referenssinä sen verran, että harhailin puolieksyksissä jossain Kampin seudulla vielä muuttoa edeltävällä viikolla. Terveisin koko ikänsä pääkaupunkiseudulla asunut.

Ja jos työkuvioista sen verran, että aloitin tällä viikolla personal trainerina Fit Kaarinassa! 🙂 Nuo Fit-ketjun salit on muuten kasvaneet ihan jäätävää vauhtia vuodenvaihteessa, musta on hienoa olla mukana tän salin toiminnassa. Meillä on Kaarinassa ihan upouudet ja hienot tilat, sali on ollut auki vasta reilu kolme viikkoa. Siellä toimin siis PT:nä omalla toiminimellä ja ainakin toistaiseksi mun kalenteriin mahtuu kyllä myös muutamia etävalmennettavia, jos joku siellä kaipaa jeesiä, eikä asu Turun seudulla.

Haluan nyt keskittyä pt-kuvioihin ihan niin paljon kuin mahdollista. Mulla menee kotoa suoraan bussi duunipaikalle, joten siltäkin osin hommat luistaa. Oon ihan innoissani nyt kaikesta. Niin paljon uutta! Ihan parasta. Oon päässyt jo testaamaan Turussa monia kahviloita ja tän hetken suosikkina ehdottomasti Fontana. Siellä oli täydellinen brunssi. 20 euron hinnalla vatsa niin täyteen, ettei seuraavaan 6 tuntiin tarvinnut ajatellakaan ruokaa ja jälkkäripöytä oli jopa tällaisen sokerihiiren mielestä niin makea, että niitä juttuja ei ihan oikeasti pystynyt hamstraamaan kovin paljoa.

 

 

Mulla on paljon rauhallisempi olo täällä. Ja uuden kodin sain tuntumaan kodilta jo muuttopäivän iltana. Oon aina ollut toivottoman surkea pakkaaja (en muistele lämmöllä muuttoa edeltänyttä pakkaus- ja siivousrumbaa), mutta sen sijaan tavaroiden purkamisessa oon todella tehokas. Jostain syystä en saa mielenrauhaa, jos kamat on muuttolaatikoissa purkamatta kovin pitkään. Alan heti tositoimiin ja haluan saada kaiken valmiiksi ennen kuin voin oikeesti päästä nauttimaan uudesta kodista.

Sellainenkin jännämomentti oli tässä ennen muuttoa, että en ollut nähnyt ite tätä tulevaa kämppää livenä. Olin nähnyt vaan kuvia muutaman. Uhkarohkeeta ehkä, mutta joskus vaan kannattaa luottaa. Yleensä asiat kääntyy parhain päin. Vielä sellainenkin kiva uutinen, että saan tänne kämppään laminaattilattian ensi viikon puolella. Lattia oli ainoita asioita, mikä mua tässä kodissa häiritsi, joten enpä vois olla tästäkään uutisesta enää iloisempi. 🙂

Mitä teille kuuluu?

 

Edellisessä postauksessa:

KULUNEEN VUODEN LUETUIMMAT POSTAUKSET

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

 

 

MITÄÄN UUTTA EI KOSKAAN SAAVUTETA PITÄMÄLLÄ KIINNI VANHASTA

Mitä olet mieltä, voiko elämässä saavuttaa mitään saavuttamisen arvoista pitämällä kynsin ja hampain kiinni tutusta ja turvallisesta arjesta koko ajan? Mun mielestä ei. Välillä pitää ottaa riskejä, eikä aina niin hallittujakaan. Oon aina ollut siitä kaksipiippuinen ihminen, että joko laitan asioiden suhteen pyörät pyörimään 110% moodilla tai sitten ne ei pyöri ollenkaan. Nyt vasta reilun vuoden, parin aikana hommat on pyörineet enemmän kuin koskaan. Oon ottanut niitä pelottavia askeleita portaikossa, jossa ei ole vielä sitä huippua näkyvissä. Ja mitä useammin sitä on tehnyt, sen enemmän oon uskaltanut jo tukeutua siihen, että ehkä kaikki järjestyy hyväksi ennemmin tai myöhemmin.

Mun mielestä olisi tylsää tehdä elämässä päätöksiä aina järki edellä. Miksei vois kerrankin kuunnella sydäntä ja kokeilla jotain ihan uutta?

Se on kuulkaas semmoinen homma, että tämä tyttö löytää itsensä aivan varmasti Turusta ensi vuonna. Kyllä. Ajattelin muuttaa sinne ja laittaa siellä aivan kaiken uusiksi. Hei hei, logiikka, nyt vaan mennään sinne mihin elämä kuljettaa. Sopii mulle!

Ajattelin ottaa vuoden 2018 teemaksi sen, että voisi pysytellä mahdollisimman kaukana varmoista ja tylsistä ratkaisuista ja elää kerrankin sellaisella ”gut feeling” -meiningillä. En haluaisi enää miettiä jälkikäteen itsekseni, että ”olis pitänyt kuunnella sitä omaa intuitiota silloin ja silloin, kun asia X tapahtui”.

Eli, vuoden 2018 motto:

Kun mietin paria edellistä vuotta, niin kaikki parhaat päätökseni oon tehnyt hetken mielijohteesta.

Joku kuningasidea on vaan iskenyt kun salama kirkkaalta taivaalta ja kun sen idean oon päähäni saanut, niin ei se sieltä muuten hevillä poistukaan. Nää kaikki viime vuosina tekemäni päätökset on olleet sellaisia, että oon manifestoinut niitä mielessäni vuosikausia jollain tasolla, mutta sitten unohtanut taas ne haaveet sellaiseen tasaisen harmaaseen arkeen. Haudannut ne toivon kipinät siellä jossain ja tyytynyt semmoiseen blaah-fiilikseen.

Onneksi nuo loistoideat on tulleet tauon jälkeen ihan puskista uudestaan esiin, ja nyttemmin oonkin uskaltanut tarttua niiden ilmaannuttua heti toimeen, koska intuitio vaan käski niin tekemään. Välillä on oltu jo menossa perse edellä puuhun, mutta aina viime hetkillä on löytynyt joku ratkaisu kaikkeen. Ja aina tasaisin väliajoin havahtunut siihen, että kyllä se päätös sittenkin kannatti tehdä.

Sydämen kuunteleminen muuten toimii! Kokeilkaas. Yleensä se ensimmäinen fiilis jostain asiasta/ideasta on aina oikea. Sitä kannattaa kuunnella. Kun asioita alkaa liikaa vääntelemään, kääntelemään ja punnitsemaan jokaisesta perspektiivistä niin oot äkkiä sotkenut aivosi aikamoiseen kiemuraan ja tehnyt asioista tarpeettoman hankalia. Sama pätee myös elämäntapamuutoksessa.

Oon saattanut Mel Robbinsista mainita tässä blogissa ennenkin, mutta hänellä on semmoinen aika kätevä sääntö elämässä, kuin ”5 second rule” – kun saa jonkun idean päähän, että ”mun pitäisi…”/”voisin…”/”mitä jos…”, niin pitää välittömästi laskea viidestä alaspäin 5-4-3-2-1 ja tehdä joku ratkaiseva siirtoliike sen eteen.

Tuo toimii siis ainoastaan käänteisesti laskemalla viidestä alaspäin, koska jos lasket 1-2-3-4-5, voit jatkaa laskemista loputtomiin ja olla tekemättä mitään. Pitää siis vaan tehdä joku muuvi ja miettiä vasta jälkikäteen, miten toimitaan. Tee se ennen kuin aivot tajuaa, mitä olet tekemässä. Hah, toimii.

Kun pääkaupunkiseutu vaan ahdistaa

Oon vuosikausia miettinyt, ettei pääkaupunkiseutu oikeen ole mua varten. Oon asunut pääkaupunkiseudulla koko ikäni Vantaan ja Helsingin väliä ravaten, mutta en oo koskaan tuntenut mitään suurta rakkautta mun kotikaupunkia kohtaan. Onhan täällä kaikki palvelut tosi lähellä, kaikki parhaat tapahtumat on täällä ja näin pois päin. Paperilla tää kaupunki on ihan täydellinen paikka elää, mutta ei noin käytännössä. Joka kerta kun oon päässyt pois pääkaupunkiseudun stressaavasta meiningistä niin musta on kuoriutunut ihan uus ihminen, vaikka kyseessä olis joku parin päivän miniviikonloppu rauhallisemmissa maisemissa.

En mä halua elää kaupungissa, jossa ihmiset raivostuu myöhästyessään metrosta, jonka vuoroväli on 5 minuuttia. Pahinta on ollut muuten huomata olevansa itsekin siinä tilanteessa. Mihis sitä on kiire valmiissa maailmassa? Mulla on Helsingissä kulkiessa sellainen tunne koko ajan, että huoh, pitäisi olla jo jossain, ahdistaa, kiire, ei pysty, kulkekaa kovempaa, pois tieltä. Leposykkeeseen tulee välittömästi +30 lyöntiä kaupungin hulinassa.

Sattuneesta syystä oon viettänyt Turussa nyt paljon aikaa ja koska oon siitä kaupungista haaveillut jo pidempään, niin nyt se on ihan konkreettisesti kolahtanut – sinne mä haluan asettua! Mä haluan asua paikassa, jossa voin käppäillä kotiovelta jonnekin metsän keskelle ihan minuuteissa. Haluan vähän pienemmät piirit. Okei, eihän Turku mitään maaseutua ole, mutta on se nyt iso muutos verrattuna Helsinkiin.

En todella tiedä, mistä löydän itseni vuoden päästä, mutta jos nyt syvennyn tonne jonnekin mielen syövereihin, niin kyllä mä näkisin itseni Turussa ihan pysyvästi. Mulla ei ole hajuakaan, minne päin Turkua muutan ja millaisilla työkuvioilla elämäni siellä aloitan, mutta aika näyttää.

Heippa Helsinki, ei tule ikävä! (Ainakaan paljoa.)

Edellisessä postauksessa:

YLLÄRIKEHONHUOLTOHETKIÄ, POHDINTAA BLOGISKENESTÄ JA MUITA KUULUMISIA

Lue myös:

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram