TERASSIKAUDEN HOUKUTUKSET

Ah, aurinko on vihdoin kömpinyt ulos piilostaan ja hemmotellut jokaista suomalaista tässä hetken aikaa. Terassit on täyttyneet ääriään myöten joka arkipäivä työajan päätyttyä ja viikonloppuna jengiä on kaupungilla ku pipoa. Jäätelökioskit kuhisee. Grillit käy kuumina. Kaupan siiderihyllyt ammottaa tyhjyyttään. Onhan se nyt kivaa korkata ensimmäiset grilliruuat ja nauttia auringosta, mutta mites sen hyvän fiiliksen ja auringon hemmotteleman olon saa pidettyä yllä myös läpi kesän?

Yllättävän moni tuntuu pistävän kesän ajaksi salikortin jäähylle. Tiedossa on paljon reissuja, roadtrippejä, mennään etelään ja mökille sun muille menoille. Ei ole aikaa treenata. Vai onko sittenkin?

Mua on aina hämmästyttänyt, miksi kaikki talven aikana tehty uurastus tavoitteiden eteen heitetään kesän aikana roskakoriin ja antaudutaan sataprosenttisesti terassikauden houkutusten valtaan? Ajatellaan, että sit kun ne kesälomat on pidetty ja reissut tehty, niin syksyllä on sitten uudenlaista puhtia jatkaa omien tavoitteiden työstämistä ja treenaamista?

Mites sitten kun alkaa syksyn kiireet, räntäsateet ja hullu loppupuserrus ennen joululomia? Tuntuu, että syksyllä saatavaa energiabuustia aina jotenkin romantisoidaan liikaa omassa pääkopassa eikä muisteta, että todellisuus Suomen syksystä on vähän karumpi. Miksei tavoitteiden eteen voi siis tehdä töitä jo nyt, välittömästi, tai nimenomaan sen oman kesäloman ja reissujen aikana? Sehän on mitä parhainta aikaa opetella uusia elämäntapoja ja arjen voittavia rutiineja! Eikö? Aina puhutaan, että jos haluaa saada uudet tavat iskostumaan alitajuntaan ja haluaa saada niistä toimivia, niin pitää luoda ympäristö ja olosuhteet sellaisiksi, että se haluttu tapa on helpoin toteuttava. No nyt sulla on sellainen ympäristö ja olosuhteet, että toivottujen tapojen onnistuminen on entistäkin todennäköisempää – LOMA! KESÄ! Eipä tule mitään kiirepalavereita ja liikenneruuhkia, joita voi syyttää treenien väliin jäämisestä.

Sulla ei ole lomalla kiire minnekään. Sulla on koko päivä aikaa tehdä just sitä mitä huvittaa. Kun loikoilet mökillä lomalaitumilla siellä laiturin nokassa ja paahdat itseäsi auringossa, mikä/kuka estää vetämästä pienen liikkuvuusharjoittelusession siinä samassa paikassa? Ei siihen tarvita muuta kuin oma keho. Ei välineitä. Go with the flow – aikaa menee ehkä 15 minuuttia ja saat siinä ajassa jo isolla kädellä jumeja ja lukkoja pois kehosta. Sen jälkeen sauna ja pulahdus veteen maistuu tuhat kertaa paremmalta, ja kaupan päälle saat energiaa ainakin  nelinkertaisen määrän takaisin.

Palautumisen hallinta

Jos puolestaan palautuminen on sun kompastuskivesi, mikset laittaisi unirytmiäsi parempaan ruotuun jo lomien aikana? Syksyn mittaan töihin palatessa sulla olisi jo ihan alitajuntaan iskostunut tapa mennä aikaisemmin nukkumaan ja ehdit nauttia päivästä pidempään.

Arjessa on aina tosi monta rautaa tulessa ja sohitaan sinne sun tänne, ajatellen just siten, että treeni on se ”pakollinen paha”, jolle on löydettävä aikaa jostain kohtaa. Liikunnasta tulee tolla aika vastenmielinen mielikuva, vai mites? No entäs kun on ne lomat päällä ja on oikeasti sitä aikaa käsillä! Treenaaminenkin sujuu paljon helpommin, kun on noin muuten tosi vapautunut fiilis ja arki ei kuormita samaan aikaan joka tuutista. Palaudut loman aikana treeneistä nopeammin, pää on enemmän menossa mukana ja uusia liikkeitä/kehonhallintatekniikoita on helpompi opetella.

Laita siis oma hyvinvointisi etusijalle. Vasta sen jälkeen voit olla energisempi ja parempaa seuraa myös sun ympärilläsi oleville ihmisille!

Se, että raivaat kalenterista aikaa treenaamiselle, ei ole itsekästä vaan ihan hemmetin tärkeää. Miksi lomaakin pitäisi suorittaa ja aikatauluttaa jokainen lomapäivä minuutin tarkkuudella? Miksei siellä voi olla tyhjiä päiviä ilman mitään velvollisuuksia – eikö se oo lomailun tarkoitus?

Unohda stressaaminen. Joka paikkaan ei tarvii ehtiä. Mutta mieti, minkä energiabuustin saat jokaiseen päivään, kun sieltä löytyy aikaa myös treenaamiselle ja aktiviisuudelle. Lupaan, että kesälomasta tulee miljoona kertaa hauskempi! Älä mieti hampaat irvessä treenaamista vaan lähde vaikka rohkeasti kokeilemaan uusia lajeja tai treenimetodeja, ilman mitään suurempia ennakko-odotuksia tai epäluuloja. Anna uusille lajeille mahdollisuus. Jos salitreeni ei ole sun juttu, niin miten olisi SUPpailuhetki jonain kauniina hellepäivänä? Seinäkiipeily? Pallopelejä läheisellä urheilukentällä koko perheen voimin? Pitkä pyöräretki luonnon sekaan mehevät piknikeväät repussa mukana?

Aktiivisina päivinä nautit herkuista enemmän

Grilliruuat ja satunnaiset jätskihetketkin maistuu paaaljon paremmilta, kun päivään on kertynyt jotain aktiivisuuttakin alle. Silloin satunnaiset herkkuhetket ei lamauta sua loppupäiväksi, eikä myöskään jätä mitään oravanpyörää päälle, vaan pikemminkin toimii satunnaisena päivän piristyksenä ja taas mennään!

Oon kokenut elämässäni kesiä ihan laidasta laitaan. Sellaisia, joina en todellakaan liikkunut minnekään, mutta herkut maistuivat sit senkin edestä. Antoiko se kesä mitään? Jäikö siitä hyvä fiilis? Oliko sen jälkeen syksyn alkaessa puhtia aloittaa uusia elämäntapoja? HELL NO.

Entä ne kesät, kun pyörän selässä on istuttu joka päivä, treenailtu on monipuolisesti sekä ulkokentillä, salilla kuin mökeilläkin ja nautittu myös satunnaisesti niitä ex-tempore jätskejä rannassa? Noh, sanomattakin selvää, että nuo kesät jää paremmin mieleen. Jaksaa tehdä jotain muutakin kuin maata ja siemailla huurteisia.

Aktiivisen kesän jälkeen syksy on pelkkää hyvää jatkumoa kesän aikana opetelluille hyville rutiineille ja sitten se syksyn tuoma viileän raikas ilma tuo OIKEASTI lisäpuhtia painaa menemään, kun on aika palata arkeen ja velvollisuuksien pariin. Ei se syksy ja koulujen/töiden jatkuminen ole mikään tae siitä, että jaksaisi palata takas hevosen selkään, jos koko kulunut kesä on siinä vaiheessa ollut kostea ja sokerinen.

Aseta viikkotavoitteita jo loman ajaksi

Kesällä uusia tapoja ja voittavia rutiineja on tosi helppo ujuttaa vaikka viikko kerrallaan mukaan. Saat ihan huomaamatta uutta energiaa jokaiseen päivään eikä tee ees tiukkaa, kun muuten saa vaan loikoilla. Vai kuulostaako tällainen suunnitelma pahalta;

Viikko 1: Juo vettä niinkun huomista ei ois! Osta marketista joku vähintään 1,5 litrainen kannu ja kokeile sinne veden sekaan erilaisia makukomboja, kuten sitruunaa ja limen lohkoja, inkivääriä ja appelsiiniviipaleita, mintunlehtiä ja sitruunamelissaa, maustettuja vichyjä/sokerittomia BCAA-juomasekoituksia ja tuoreita marjoja jne. Huolehdi siitä, että aina päivän mittaan olet juonut noin kaksi täyttä kannullista vettä ja siitä ylöspäin. Aloita edes kahdesta litrasta per päivä!

Viikko 2: Vältä autoa ja busseja viimeiseen asti. Hyppää pyörän satulaan ja lähde seikkailemaan jonnekin lähiympäristöön luontoretkelle. Jos päivän aikana on liian kuuma, odota illansuuhun ja lähde vasta sitten. Ajoita pyöräretken huippu siten, että ehdit kattomaan huikeen auringonlaskun joltain kallion kukkulalta tai rannasta käsin.

Viikko 3: Haasta kaverit rantalentikseen, golfkierrokseen tai höntsäfutikseen lähikentällä. Jättäkää puhelimet kotiin ja keskittykää elämään hetkessä.

Viikko 4: Tee kehonpainotreeni pari kertaa viikon aikana, olit sitten mökillä, laiturinnokassa, asuntoautossa tai missä ikinä viiletätkään. Aseta ajastin käymään vaikka 20 minuutiksi, valitse 6-8 liikettä ja tee 8-10 toistoa jokaista liikettä. Pyri tekemään 20 minuutissa niin monta kierrosta kuin ehdit.

Tai lataa Tabata-treeniin soveltuva kännykkäsovellus (esim. intervalliajastin tai tabata timer), valitse yhteensä 8 liikettä, ja tee työosiot aina 20 sekuntia täysillä. Sitten lepäät 10 sekuntia ja teet toista liikettä taas 20 sekuntia. Tee yhteensä 5 kierrosta kaikkia liikkeitä. 8 liikettä, 20 sekuntia työtä, 10 sekuntia lepoa, toista vielä 4 kertaa alusta koko kierros. Aikaa menee tähänkin sen 20 minuuttia. Ei kovin suuri uhraus 😉

Viikko 5: Smoothieviikko kokeilevassa keittiössä! Jos et omista vielä blenderiä, nyt on korkea aika investoida ainakin sellainen kolmekymppiä vaikka johonkin ihan perusblenderiin, mitä myydään supermarketeissa. Smoothiet on helppo tapa ujuttaa kasviksia ruokavalioon hyvän maun varjolla ja ne pelastaa sut myös kiireisinä aamuina, kun ei ole aikaa väsätä aamupalaa nollasta alkaen.

Kokeile eri päivinä erilaisia smoothieita viikon ajan. Lähde aluksi vaikka ihan helposta liikkeelle ja tee joku mokkainen suklaaunelmasmoothie. Banaania pakastettuna, jäähdytettyä tummapaahtokahvia, 1 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita ja vaikka suklaanmakuista heraproteiinia? Nesteeksi vielä makeuttamatonta mantelimaitoa pehmittämään makua. Lupaan, että tollainen pläjäys maistuu nirsoimmallekin hyypälle.

Toisena päivänä marjat kokeiluun; heittele fiiliksen mukaan erivärisiä marjoja blenderiin, pohjalle vettä, jääpaloja, banaania (pakastettuna monikin asia toimii smoothiessa paremmin!), nesteeksi joku makeuttamaton kasvimaito tai kevyt kookosmaito. Proteiiniksi vaikka maustamaton rahkapurkki tai vaniljaheraa. Älä lähde innostumaan liikaa, vaan pidä smoothie aika simppelinä 😉

Kolmantena päivänä raikas vihersmoothie, joka voi vaatia nirsoimmalta kaverilta jo vähän uskallusta, mutta LUPAAN, että ne vie oikeasti kielen mennessään – 1 Granny Smith-omena, 1 päärynä, pakastepinaattia (pakastettuna, koska tuo ihanan koostumuksen), raikasta vettä, tuoretta minttua ruukusta, lisäksi vaikka sitruunamelissaa tai ananasta.

…ja sitä rataa.

Yksi tavoite per viikko. Viikon loppupuolella se uusi tapa/tavoite sujuu aina jo vähän helpommin.

Älä tee sitä virhettä, että yrität muuttaa kaikki tavat kerralla. Takaan, ettei se johda mihinkään. Se on varma tapa hankkia itselle ihan luuserifiilis, eikä se oo missään nimessä tarkoitus kun pyritään parempaan oloon!

Edellisessä postauksessa:

PÄÄ POIS SIELTÄ PYLLYSTÄ!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉 Facebook / Twitter / Instagram