14 X MIKSI?!

Miksi ihmiset tuntuu pelkäävän ja kauhistelevan punaista maitoa kuin jotain ruttoa? Punaisessa maidossa on rasvaa sen 3 – 3,5g/100g, kun tarkemmin tarkastellaan ravintosisältöä. Punaisen maitotölkin ulkoasu ja siihen liittyvät mielikuvat tuntuu vaan olevan tosi vahvoina ihmisten alitajunnassa. Tilkka punaista maitoa kahvin joukossa on big no no, mutta ruokakerman lisääminen kastikkeeseen ei taida tuntua läheskään yhtä väärältä, vaikka siinä on viitisen kertaa enemmän rasvaa?

Miksi mulla on pakonomainen tarve puristella ja painella tuotteita ruokakaupassa kierrellessä? Eniten mun puristelun uhriksi taitaa joutua tuoreet leivät ja pullat. Pitäähän mun testata koostumusta. En vaan osaa lopettaa…

Miksi omia aatteita ja elämäntyyliä pitää tuputtaa muille ihmisille väkisin? Oli kyse sitten veganismista, Jumalaan uskomisesta, karppaamisesta tai mistä tahansa, niin se on varma, että väkipakolla tuputtaminen saa toisen vaan puolustuskannalle ja työntää ihmistä vielä kauemmas ko. aatteesta. Esimerkiksi vegaaniruokavalioon voi kannustaa ihmisiä ihan pienin askelin, heittää ylävitoset jo pienistä valinnoista ja yksittäisistä lihattomista viikonpäivistä – mutta ei, kun aivan liikaa näkee sitä, että toinen torpataan heti kättelyssä, jos ei uusi kertaheitolla koko ruokakaappia 100% vegaaniksi. Tällainen saa mut näkemään punaista.

Miksi aina pitää käydä niin, että sateisella säällä kun suoristaa hiukset raudalla, niin ulos astuessa tukka vääntyy tuhannen kikkuralle ja kun taas oot vaivalla väkertänyt sisätiloissa itselles kiharoita hiuksiin, niin ulos astuessa ensimmäisen tuulenvireen yllättäessä tukka suoristuu samantien?

Miksi jotkut ihmiset omistaa koko elämänsä toisten piikittelylle? Elääköhän ne kroonisessa hiilarivajeessa vai mistä moinen?

Miksi kaikesta pitää nykyään loukkaantua ja tehdä numero somessa? Esimerkiksi jos vanhemmat antaa pienten lasten katsoa Putousta, niin musta on ihan älytöntä loukkaantua ja pahoittaa mieli niistä vitseistä, mitä siellä esitetään. Putoustakin taitaa olla menossa jo varmaan 8. tuotantokausi, luulisi olevan jo tuttua aiempien vuosien myötä, ettei ne vitsit välttämättä sovellu lasten tai tosikkojen korville. Sama homma pätee ihan kaikkeen. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun ei kaivele joka puolelta syitä heittäytyä uhriksi.

Miksi haluaisin hirveästi päästä trampoliinipuistoon just nyt?

Miksi buffet-pöydistä syödessä pääruoka alkaa etoa jo yhden lautasellisen jälkeen, mutta jälkkärille on aina tilaa?

Miksi Netflix päättää tehdä välitsekkiä omasta katselutilanteesta just siinä kohtaa, kun oot vihdoin vaihtanut aivot 100% narikkaan ja löytänyt kaiken pyörimisen jälkeen mukavan asennon?

Miksi kaikki hauskat vitsit/tilanneheitot muuttuu typeriksi heti, kun alkaa selittää jollekin toiselle, miksi ne on hauskoja?

Miksi kaikki viherjauheet haisee kalanruualta?

Miksi kännykkä sattuu olemaan aina äänettömällä just silloin, kun se on hukassa ja siihen pitäis soittaa löytääkseen sen?

Miksi joidenkin kahviloiden/raflojen käsitys brunssista on kuivaa puuroa, pari surullista leivänpalaa lisukkeineen ja appelsiinimehua?

Miksi pakastepinaatti tekee smoothiesta kuin smoothiesta (no yleensä…) parempaa?

Edellisessä postauksessa:

TYKEIMMÄT TREENIBIISIT OSA 3 – näiden siivittämänä lisää puhtia treeniin!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

Kehosi tekee kaikkensa sinun eteesi – teetkö sinä samoin?

Ootko koskaan kuulostellut ulkopuolisen silmin mihin sävyyn puhut itsellesi päivittäin? Haluaisitko itse olla ystäväsi, vai puhutko itsestäsi alentavasti ja epäkunnioittavasti? Kenties kattelet itseäsi peilistä kriittisesti ja nappailet käsien väliin tavaraa, mistä ”pitäisi päästä eroon”?

Mietitään asiaa vaikka siltä kantilta, että olisit töissä jollain kiireisellä tuotantolaitoksella. Teet ympäripyöreitä päiviä, taukoja et saa pitää yhden yhtäkään ja hommia piisaa koko ajan. On sinun ja kollegoidesi vastuulla, että lafka pysyy pystyssä. Miltä tuntuisi paiskia niska limassa duunia 24/7 samalla, kun saisit ylimmältä johdolta jatkuvasti lokaa niskaan suoriutumisestasi? Kuulisit koko ajan sadattelua siitä, kun et parempaan pysty ja kuinka kelvoton nahjus olet. Vaikka haluat vilpittömästi tehdä hyvää työnjälkeä ja sulle olisi tärkeimpänä prioriteettina pitää se lafka mintissä. 

Ethän vaan elä päivittäisessä elämässäsi niin, että tuo kuvailemani aliarvostettu työntekijä on sun kehosi?

Ihmisen elimistö on oikeasti aika sanattomaksi vetävä kokonaisuus. Sen päätehtävänä on pitää ihminen elinvoimaisena. Mikä tahansa kremppa kehossasi onkaan meneillään, niin se venyy ja vanuu ja korjaa kaiken minkä ehtii – jotta sulla olisi hyvä olla. Välillä se voi toki vähän ihmetellä, että mitähän hittoa tuo tyyppi oikein luulee tekevänsä, kun ei taida olla kaikki inkkarit kanootissa, mutta silti se sopeutuu parhaansa mukaan. Kirii eteenpäin ollakseen samalla aaltopituudella sun mielenmaiseman kanssa.

Haluut olla tikis, pitää pumppaa?

Hei, kehosi yrittää parhaansa koko ajan – niillä resursseilla, mitä sille on annettu. Ja mukautuu ihan äärirajoille. Mutta on silläkin rajansa. Ne pienen pienet hälytysmerkit, mitä kehosi sulle viestittää aika ajoin esimerkiksi armottoman ketutuksen, motivaation puutteen tai nukahtamisvaikeuksien muodossa on vain helliä tönäisyjä, jotta tajuaisit hidastaa tahtia tai pitää siitä parempaa huolta. Se sietää yllättävänkin pitkään huonoa kohtelua, mutta jos ne hellät tönäisyt eivät auta, niin se laittaa ihmisen vuodelepoon vähän dramaattisemmilla keinoilla. Silloinkin sillä on aina loppujen lopuksi positiiviset tarkoitusperät sun suhteen. Oikeasti sun kehosi haluaa olla paras tiimikaveri ikinä, ja kaipaa välillä vastavuoroisesti sitä kunnioitusta myös sinun puolelta.

Kenties kiskot päivittäin 500g kitalakeesi juuttuvaa maitorahkaa ja purkkiananasta, vaikka et voi sietää sitä makuyhdistelmää? Saatat ajatella, että se on ainoa tie pysyviin tuloksiin – ruoka on polttoainetta, eihän sen pidä olla hyvää? Eiku

Ei tarvitse pakottaa itseänsä syömään maitorahkaa, jos siitä ei tykkää. On muitakin proteiininlähteitä. Pidä silmät auki kaupassa, maistele uteliaana uutuustuotteita, innostu uusista makuelämyksistä. Anna itsellesi lupa nauttia. Hemmottele itseäsi. Ruoka saa maistua hyvältä, siihen löytyy kyllä keinoja.

Tai treenaat kovia HIIT-treenejä päivästä toiseen, vaikka oikeasti tunnet, että päässä on niin monta rautaa tulessa, että pieni himmailu olisi paikallaan? Anna siihen välillä lupa. Jos sanot aina treenaavasi kovaa, et edes tiedä mitä kovaa treenaaminen tarkoittaa.

Ajattele, miten siistiä sekin on, että kun teet salilla kovan treenin, niin sun keho pelästyy treenin aiheuttamia lihasten mikrovaurioita niin paljon, että se kasvattaa sun lihakset suuremmiksi – jotta se pärjäisi paremmin vastaisuudessa niitä kovia treenisarjoja takoessasi? Tai entäs se, että saatat jonain päivinä syödä ihan liian vähän proteiinia kokonaistarpeeseesi nähden, mutta ei hätää – kehosi tasapainottaa energiaravintoaineiden saantiakin noin neljän päivän sykleissä. Et siis kuole kataboliaan, vaikka joskus kävisi kämmit syömisten kanssa. En tiedä susta, mutta musta nämäkin on ihan kiittämisen arvoisia juttuja. 🙂

Oon kirjoittanut tätä aihetta sivuten täällä aiemmin. Onni ei ole 5 kilon, 10 kilon tai edes 40 kilon päässä. Peilikuva voi joskus olla niin vääristynyt, että et edes tajua näyttäväsi hyvältä kuin vasta vuosia jälkeenpäin katsoessasi jotain vanhaa valokuvaa itsestäsi. Ja sitten tajuat ja muistat, miten vihasit peilikuvaasi sillä hetkellä.

kuva täältä

Muista juhlia pieniä onnistumisia. Jos ketään ei oo lähettyvillä heittämässä läpyjä, niin tee se ihan keskenäsi! Saitko lisättyä salilla kyykkysarjaasi 5 kiloa lisää painoa? Entä sujuiko juoksulenkki jo paljon leppoisammin verrattuna siihen, miten juoksukautta aloittaessasi haukoit happea ku kala kuivalla maalla? Miten olisi pienet high fivet itsesi kanssa siitä hyvästä! Tai mitäpä jos laittaisit lempibiisisi soimaan ja näyttäisit, kuka on kovin parkettien partaveitsi sun hoodeilla?

Muistathan olla vastaisuudessa lempeä kehoasi kohtaan. <3

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

Hyvinvoinnin ylläpitäminen arjessa ja pari sanaa armollisuudesta

Joskus hyvinvointiin tarvittavat päivittäiset rutiinit on vaan hoidettava alta pois. Ei niiden tarvii aina tuntua luksukselta. Esimerkkinä vaikka perinteinen skenaario; pitkän ja rankan työpäivän jälkeen ei huvittaisi mennä salille vääntämään jalkatreeniä ruuhka-aikaan. Silloin on helppo miettiä, mikä on toinen vaihtoehto ja mitä siitä seuraa, jos valitsen sen toisen vaihtoehdon? Jos jättäisin salitreenin väliin, päivän huippufiilis jäisi kokematta, en saisi mistään lisäenergiaa (koska toimettomana makoilu tekee lamaantuneen ja flegmaattisen olon) sen illan aikana ja todennäköisesti joutuisin myös seuraavana päivänä saman henkisen kamppailun eteen; mennäkö vai eikö mennä treenaamaan — koska mitä useammin treenin jättää väliin, sitä alemmaksi kynnys sen väliin jättämiseen laskee.

Tästä syntyy helposti vahingollinen oravanpyörä. Treeni jää väliin -> fiilis jää flegmaattiseksi -> ajatus ei kulje kirkkaasti -> ei huvita pitää ruokailujakaan energiatasoja tukevana -> sama homma jatkuu tulevina päivinä. Ihmismieli on mukavuudenhaluinen. Suosittelen kokeilemaan sellaista, että kun huomaat sen pään sisäisen laiskottelijan ehdottavan, että jätetään se päivän treeni väliin tai tilataan illalliseksi roskaruokaa, kun ei just nyt huvita alkaa kokkailemaan väsyneenä — pomppaa samantien ylös penkistä ja tee juuri päinvastoin, mitä mieli tekisi. Vaikka kuinka vituttaisi. Tekeminen synnyttää motivaatiota — motivaation ei tarvitse olla läsnä ennen tekemistä. Tarpeeksi kauan kun kapinoit pään sisäistä laiskamatoa vastaan, huomaat, että se tulee yhä harvemmin vierailulle.

Koen, että jos haluaa pitää sellaista hyvää vireystasoa ja tekemisen meininkiä arjessa yllä, niin on olemassa näitä peruspalikoita, mitkä hoitamalla saa pidettyä paketin kasassa ja jos niistä lähdetään karsimaan, niin paketti ei pysy enää kasassa kovin kauaa. Ihminen tottuu toki myös huonoon oloon (valitettavasti) ja monelle siitä on tullut ihan normi. Ajatellaan ehkä, että kyllä työpäivän jälkeen kuuluukin vähän väsyttää. Mutta sitten, kun omaksuu toisenlaiset elämäntavat, ihmetteleekin, että miten kestin päivääkään sitä olotilaa?!

Muistan kirkkaasti ne ajat, kun en harrastanut yhtään liikuntaa. Olin 8 tuntia istunut ensin töissä epäinspiroituneessa tilassa, tulin kotiin kuolemanväsyneenä ja kärttyisenä ja monesti nukahdin ”päiväunille” ja heräsin joskus iltakahdeksalta entistä kärttyisempänä. Ei ihmekään, että oli jatkuvasti sumuinen olo, ei energiaa mihinkään ja paikkoja kolotti. Nivelet tarvii liikettä, ihan sama missä muodossa! Ei ihmistä ole luotu elämään paikallaan lyyhistyneenä.


Pysyvää muutosta ei yleensä ole helppo tehdä, ennen kuin se muuttumattomuuden tuska alkaa käydä liian suureksi. Mäkin kestin ihan liian pitkään tota passiivista elämäntapaa. Mietin aina siellä sun täällä, että jotain pitäis tehdä, mutta olin jo tottunut siihen epätoivon tunteeseen ja pelkäsin ottaa askeleen kohti tuntematonta. Jos olisin silloin tiennyt, miten nopeasti tulee näkyviä tuloksia, kun lähtee ihan nollista, niin olisin heti ollut valmiina muutokseen. Mutta mulla se muutos tuli vasta, kun olin ihan kurkkuani myöten täynnä sitä huonoa oloa ja se alkoi vaikuttamaan elämän jokaiseen osa-alueeseen.

Ennakointi on kaiken a ja o. Ei kukaan tule sua kesken työpäivän muistuttamaan, että muistapas tankata välillä.  Muistapas hengittää pari kertaa syvään. Näille asioille pitää itse ottaa aikaa. Suosittelen pitämään aina laukussa minigrip-pussia, missä on vähintään jotain pähkinöitä/siemeniä/proteiinipatukka niiden päivien varalle, kun tulee niitä force majeure-tilanteita, eikä ehditä syömään kunnolla tai ei löydetä ravitsevaa evästä jostain pikkukaupasta. Ja pahin virhe, mitä voit tehdä, on mennä nälkäisenä ja kärttyisenä päivän päätteeksi ruokakauppaan. Oot syönyt vaikka jonkun aivan liian kevyen salaattilounaan klo 11.30 ja sitten klo 17 pitäisi osata tehdä fiksuja valintoja ruokakaupassa? Not gonna happen. 😉

Muutokset arjessa voi olla ihan älyttömän pieniä, ja silti niillä on paljon painoarvoa vaikkapa vuoden ajanjaksolla. Jo pelkästään se, että alat kantaa mukana vesipulloa minne ikinä menetkin, on 100% parempi, kuin se, että juot tsägällä ehkä lasin vettä ruuan kanssa, jos muistat. Tai se, että jätät iltakahvit väliin ja lopetat päivän kahvinjuonnit klo 15 mennessä. Lupaan, että nukut paremmin. Tai jätät työmatkalla Snapchatin selailut väliin ja avaat sen sijaan kirjan, joka sun on pitänyt jo pitkään lukea, mutta ”ei oo ollut aikaa”.

Armollinen pitää olla itseään kohtaan noin yleisesti, mutta armollisuuden ei tarvitse olla arjessa sitä, että antaa käden käydä keksipaketilla, kun stressi painaa päälle.
Armollisuudessakin on hyvä pitää kokonaiskuva mielessä. Voit olla armollinen itseäsi kohtaan, vaikka pusket omia rajoja salilla ja päästät lihakset maitohapoille. Sen ei tarvitse siis tarkoittaa sitä, että päästät itsesi sieltä, mistä aita on matalin. Se on täyttä oman potentiaalin hukkaan heittämistä ja rakennat itsellesi aika rajoittavat kahleet sillä menolla. Opettele armollisuutta enemmän henkisellä puolella, ja sen sijaan uskalla puskea itseäsi enemmän epämukavuusalueelle siellä fyysisellä puolella. Näin ei synny sitä epäterveellistä autopilotilla elämistä, jossa tehdään huonoja valintoja, koska ne tuntuvat ehkä sillä hetkellä mukavimmilta, mutta pitkässä juoksussa vetävät sua koko ajan alemmas.

Vaikka olen sitä mieltä, että joskus tilanne vaatii jäätelöä, niin voin ihan käsi sydämellä sanoa, että parsakaali ja lehtikaalisipsitkin on ihan törkeän hyvän makuisia! Kaikkeen tottuu. Mitä syötät keholle, sitä se alkaa kaipaamaan lisää. Muistan kerran, kun tajusin kaupassa, että hevi-osaston persiljanippu huutaa mun nimeä. Se oli hieno tunne!

Luin joskus jostain blogitekstin, että se joka väittää lehtikaalisipsien olevan hyviä ja verrattavissa tavallisiin sipseihin, valehtelee. Miksi niitä edes pitäisi verrata tavallisiin sipseihin? Valitse ruoka sen mukaan, minkälaisen olotilan haluat saavuttaa. Jokainen suupala on joko kunnianosoitus tai mielenosoitus kehoa kohtaan. Ja silloin kun satunnainen herkuttelukin tehdään tietoisesti hyvällä omallatunnolla, mahtuu sekin ihan mainiosti osaksi hyvinvoinnin kokonaiskuvaa. 🙂