6 kohdan checklist tavoitteidesi saavuttamiseen

Tiesitkö, että on olemassa yksi aika simppeli kysymys, johon vastaamalla voit tarkistaa välittömästi, mihin suuntaan oot matkalla elämässäsi?

No se tulee tässä. Kysy itseltäsi joka kerta, kun ryhdyt päivän aikana johonkin toimenpiteeseen;

”Edistääkö tämän tekeminen mun tavoitteiden saavuttamista vai hidastaako se niitä?”

En nyt tarkoita, että sun pitäisi kysyä tuo kysymys itseltäsi, kun olet matkalla vessaan vaan tarkoitan jokaista tietoista päätöstä, jolloin alat puuhastelemaan jotakin päivän aikana – oli se sitten Netflixin avaaminen, sähköposteihin vastaaminen, treenaamaan lähteminen, virallisten puheluiden soittaminen tai mikä tahansa toimenpide. Kysy silloin itseltäsi tuo ylempänä oleva kysymys. Auttaako/edistääkö se tekeminen sua matkalla tavoitteeseesi vai onko se hidastamassa niitä?

Yksinkertaista, mutta toimivaa.

Eikä sitä tarvitse loppuelämänsä ajan olla jatkuvasti miettimässä, vaan ainakin elämäntapamuutoksen alussa (tai mikä ikinä tavoitteesi onkaan) on ihan hyvä opetella pilkkomaan päivät yksittäisiin osiin ja katsoa ihan rehellisesti, mihin se aika hupenee. Kalenteri ei valehtele. Jos selaat kalenteriasi puoli vuotta taaksepäin, niin näet ihan konkreettisesti mitä asioita oot priorisoinut sillä ajalla. Onko se käytetty aika ristiriidassa sen kanssa, millainen ihminen haluat olla? Mitä loppupeleissä tavoittelet, millaista fiilistä haet? Ovatko sun kalenterin tunnit linjassa arvojesi kanssa?

Ihminen tekee päivässä lukemattoman monta päätöstä, joista suurin osa toimii täysin automaatiolla. Me toimitaan lähes aina tapojemme kautta, autopilotilla, ilman sen kummempaa punnitsemista. Solmit kengän nauhatkin ihan automaattisesti ilman, että sille täytyy etsiä erikseen aikaa kalenterista tai miettiä, kumman jalan nauhat solmit ensin. Opettele siis aluksi kirjoittamaan ylös aikataulutettuna kaikki, mitä päivän aikana teet ja mihin toimenpiteisiin ryhdyt. Niitä on ihan mielenkiintoista tarkastella jälkikäteen, jos ongelmana on ollut vaikka se, ettei treeneille tahdo löytyä aikaa viikkokalenterista. Onko asia näin ihan todella? Sieltä aikataulutetuista päiväkirjoista saattaakin paljastua useampi Netflix- tai somehetki, jonka olis voinut käyttää paremminkin hyödyksi.

Mihin ison muutoksen tekeminen/tavoitteen saavuttaminen yleensä tyssää?

Joni Jaakkolan Väkevä Elämä -kirjassa on aika pähee kaavio (kuva alla). Tuohon on eritelty yksitellen, mitä tapahtuu, jos joku noista palikoista puuttuu matkasta.

No, mietitään, että olet tekemässä jotain isoa muutosta elämässä. Miten se tuodaan onnistuneesti maaliin? Otetaan nyt esimerkiksi se elämäntapamuutos. Kesä on takana, ei ole treenattu koko kesänä, grilliruoka on maistunut ja nyt pitäisi palata syksyn koitettua ruotuun ja skarpata. Tarvitaan ryhtiliike!

Mitä tarvitset onnistuaksesi siinä? Kaava syntyy ylläolevan kuvan mukaan; visio + yhteisymmärrys + taidot + palkkiot + resurssit + toimintasuunnitelma = GREAT SUCCESS! Jos joku tuosta kaavasta puuttuu, niin matka tyssää – jos ei kertaheitolla, niin hitaasti mutta varmasti.

Mitä käy, jos joku noista palikoista puuttuu?

Visio hukassa?

Sulla on joku täysin epämääräinen tavoite, mitä et pysty mittaamaan ja aikatauluttamaan tarkasti, tai vastaavasti et edes tiedä, miksi se tavoite on tärkeä sulle. Se voi olla vaikka somen/yhteiskunnan asettama paine siitä, että ”täytyy” mahtua tiettyyn muottiin, joten ajattelet, että -5kg tekee sut onnelliseksi. Mutta se ei motivoi sua sisäisesti, eikä tällainen tavoite anna potkua persuksiin niinä vaikeina hetkinä, kun elämäntapamuutoksen kuherruskuukaudet on ohitse.

-5kg ei ole ensinnäkään aikaan sidottu tavoite, joten suorittaminen jää väkisinkin hakuammunnaksi. Toisekseen, se ei tuo sun mieleen kirkkaasti, millaista elämäsi tulee olemaan sen -5kg myötä? Entä sen jälkeen?

Yhteisymmärrys hukassa?

Näin voi käydä, jos vaikka elät ympäristössä, jossa sua ei tueta sen muutoksen suhteen ollenkaan. Tukiverkostoosi kuuluu puoliso tai kaveriporukka, jolla on elämäntavat täysin retuperällä eikä sieltä päästä heru minkäänlaista jeesiä tai ymmärrystä sun tavoitteille.

Vastaavasti tilanne voi syttyä siitä, jos sulla on palkattuna valmentaja, jonka kanssa ei luottamus ja kommunikointi pelaa toivotulla tavalla. Tai sitten sua pusketaan sellaiseen lajiin ja valmennusmetodiin, joka ei tunnu itsellesi sopivalta tai luontevalta. Jos valmentajalle ei voi avautua rehellisesti omista haasteista ja epävarmuuksista, jää todennäköisesti tavoitteet saavuttamatta.

Taidot hukassa?

Internetin syövereistä löytyy tietoa niin, että vähemmästäkin menee nuppi sekaisin. Ota niistä kaikista tietotulvista nyt sitten selvää?! Ilman koulutustaustaa ja aiempaa kokemusta elämäntapamuutoksesta on vaikeaa tehdä oikeasti hyviä päätöksiä saatika keskittyä oleellisiin asioihin. Helposti haksahtaa kaikkiin pikkunikseihin, mitä netistä löytyy, tai rakentaa itselleen treeniohjelman kaikista netin syövereistä löytyvistä treenivinkeistä, mutta kokonaisuudessa ei loppujen lopuksi ole mitään johdonmukaisuutta tai nousujohteisuutta – homma lässähtää ku pannukakku. Been there, done that.

Palkkiot hukassa?

Oot vääntänyt hiki hatussa vatsatreeniä jo kaksi viikkoa ohjelmalla, jossa luvattiin sixpack näkyviin, mutta tuloksia ei näy – mitä ihmettä? Mieli väsyy, kun peilissä ei näy näkyviä tuloksia välittömästi. Ajatellaan, että kaikkimullehetinyt. Kärsivällisyys on koetuksella. Se on ihan ymmärrettävää. Varmista siis, että sulla on alunperinkin asetettu tavoite, jota pystyt konkreettisesti mittaamaan ja seuraamaan välietapeilla.

Resurssit hukassa?

Kalenteri alkaa yhtäkkiä sakkaamaan, sua vedetäänkin joka suuntaan kaikkialta ja mihinkään väliin ei jää enää aikaa itsestä huolehtimiselle. Onko näin? Rahan ei ainakaan pitäisi olla muutoksessa todellinen resurssipula, koska oman kehon liikuttamiseen ei tarvitse uhrata penniäkään rahaa. Aikaa taas löytyy aina niille asioille, jotka on itselle riittävän tärkeitä. Oma arvomaailma on syytä tsekata huolella säännöllisin väliajoin ja miettiä ihan tosissaan, miten merkittävällä tasolla se omaan hyvinvointiin satsaaminen maksaa itsensä takaisin. Ei välttämättä hetinytjust, mutta pian. Kun se on kunnossa, niin pystyt olemaan rakastavampi ja läsnäolevampi myös muita ihmisiä kohtaan – vaikka just salitreenille lähtemisen hetkellä ajattelisitkin, että olenpas itsekäs, kun pakenen treenaamaan, vaikka pitäisi viettää aikaa perheen kanssa.

Toimintasuunnitelma hukassa?

Jos et tiedä, minne oot matkalla, päädyt luultavasti jonnekin aivan muualle. Salille mennään ilman mitään käsitystä tulevan treenin sisällöstä, työpäivään lähdetään ilman eväitä mukana ja kokoukseen lähdetään nälkäisenä kaikkien niiden tarjolla olevien voisilmäpullien härnättäväksi. Ei kai? Tästä päästäänkin siihen ennakointiin, mikä on kaiken A ja O, jos meinaa saada konkreettisesti jotain aikaiseksi. Ja jos yrität olla hyvä vähän kaikessa, et oikeastaan voi olla tosi hyvä juuri missään – siksi kannattaa myös miettiä, haluatko tähdätä vaikkapa lihasmassan kasvattamiseen vai painonpudotukseen. Voit saada kaiken, mutta et samaan aikaan.

Omat kokemukset näiden pohjalta?

Palataan ensin vaikka suurinpiirtein vuoteen 2011, jolloin olin aika hukassa näiden kaikkien osa-alueiden kanssa. Mulla oli silloin visio ainoastaan siitä, että jotain tarttis tehdä, mutta oikeastaan en edes tajunnut voivani huonosti, koska olin totuttanut elimistöni siihen usvassa ja harmaan väreissä elämiseen. En osannut kaivata parempaa, koska en muistanut, miltä se tuntuu.

Visio olikin aluksi vaan se ulkopuolelta tullut paine siitä, että pitäisi olla laihempi. Ja voin kertoa, että tämä ajatus ei ihan hirveän pitkälle kantanut niinä hetkinä, kun oli vaikka nukkunut pommiin, sössinyt omat aikataulut tai makasi sängyn pohjalla kuumeessa.

Taitoja ei myöskään ollut, koska lapsena en ollut mikään puissa kiipeilevä ja loikkiva maantienkiitäjä. Kaikki piti tavallaan aloittaa alusta. Ja kun ei ollut taitoja eikä toimintasuunnitelmaa, niin aikamoista sähläämistähän se aikanaan olikin. Päätä hakattiin seinään ja kauan. Välillä otettiin 4 askelta eteenpäin, sitten tuli henkisiä töyssyjä ja palattiinkin 8 askelta taaksepäin. Ei ollut visiota siitä, mitä siellä tunnelin toisessa päässä odottaa. Sehän oli soutamista ja huopaamista, mutta nyt jälkikäteen mietittynä jokaikiseltä taaksepäin otetulta askeleelta tarttui myös jotain oppeja tulevaisuuteen.

Suurimpana motivaationa noina aikoina toimi mulla tuo palkkio-kohta – niitä palkkioita nimittäin sateli joka kerta, kun sai nostettua pyllyn ylös penkistä. Aloittelijan tuuria oli se, että kun aiempaa liikuntataustaa ei juuri ollut, niin jokainen evän heilautus teki mut vahvemmaksi. Ja se, jos joku, ruokki koko ajan eteenpäin, vaikka itse toimintasuunnitelma olikin aluksi olematon. Se muokkaantui sitten siinä matkan varrella, yritysten ja erheiden kautta. Ja se prosessi ei toki koskaan ole valmis!

Minkä noista kuudesta kohdasta koet omalla kohdallasi suurimmaksi haasteeksi?

Edellisessä postauksessa avasin vähän ajatuksiani siitä, tarvitseeko salitreenissä käyttää erikoistekniikoita kehittyäkseen.

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

 

 

 

Entisen ruokanatsin ajatuksia ravinnosta

Lukeuduin aikoinaan siihen väestöön, joka stressaa jokaisesta suupalasesta ja haluaa saada tietää pilkun tarkkaan, mitä mikäkin tuote sisältää ja mistä se on peräisin. Jos astuin sisään ravintohifistelypiireissä tunnettuun erikoisravitsemuskauppaan, niin palasin sieltä joka kerta yhden tuotekassillisen kanssa, joka kustansi aina vähintään 100 euroa per kerta. Joka kerta sieltä palatessani myös uskoin, että nyt mulla on täällä kassissa kaikki avaimet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – nyt muuten lähtee!

Mullehan myytiin silmät ja suut täyteen kaikkia niitä uskomuksia, ja tottakai olin sinisilmäisenä ihmisenä ihan haltioissaan kaikista niistä opeista ja kikkakolmosista, mitä ravinnon hifistelypiireissä jaettiin. Suodatinvettä en voinut juoda, vaan sen piti mennä ensin Brita-suodatinkannun kautta, ja jos rahat oli ennen palkkapäivää lopussa, niin mieluummin käytin pennoseni johonkin kalanruuan makuiseen viherleväjauheeseen, kuin oikeaan ruokaan. Prioriteetit? Ne oli vähän hakusessa.

Pahin painajainen niihin aikoihin oli sukulaisten luona kyläily. Jos tarjolla oli jotain normaalia kotiruokaa vaikka kermakastikkeessa, niin hyi että! Maitotuotteita! Maitohan on saatanasta.

Rahaa tosiaan tuli tuhlattua enemmän superfoodeihin kuin oikeaan ruokaan. Kokonaispaletti oli täysin vääränlainen. Eineshyllyjen ohi kuljettiin luonnollisesti nokka pystyssä ja halveksuen niitä tuotteita. Kaiken piti myös olla luomua, lähiruokaa, mahdollisimman prosessoimatonta. Mikä siis on oikeasti ihan äärettömän hyvä asia ja siihen pitäisikin pyrkiä, mutta ymmärtänette, että liiallisuuksiin ei ole hyvä mennä missään asiassa.

Kaupassa tuoteselosteita tutkaillessa, jos jossain kalkkunaleikkeleessä oli vaikka 0,3g/100g sokeria niin se piti jättää hyllyyn. Koska sokeri. E-koodien näkeminen sai voimaan pahoin. En edes halunnut silloin ymmärtää, mistä oli kyse – vaikka totuus on se, että jos puolukkaakin tarkasteltaisiin ihan atomitasolla, niin sekin sisältäisi E-koodeja.

Rankkaa viettää elämää sillä tavalla. Puuttui vaan foliohattu päästä. Ei ollut suhteellisuudentajua.

Oisko voinut vaan elää sittenkin vähän rennommin?

Jossain vaiheessa, kun tajusin, että lompakko ei kykene enää elämään yhteistyössä mun kanssa, jos jatkaisin superfood-villitystäni, päätin höllätä otetta. Ihan pariksi viikoksi vaan. Huomattuani, että henki mussa pihisi vielä sen jälkeenkin, kun olin syönyt ilman natsimeininkiä, niin totesin, että antaa olla. Ehkä mä voin syödä ihan normaalisti, kun olokin on ihan normaali. Itseasiassa kummasti olo oli ehkä parempikin, kun ei enää tarvinnut koko ajan olla otsa rypyssä tarkkailemassa tuoteselosteita ja suodattamassa puolta vuotta jotain hanavettä ”juomakelpoiseksi”.

Pikkuhiljaa päähän iskostui se, että ehkä se kokonaiskuva voisi sittenkin merkitä eniten. En vaan osannut nähdä metsää puilta ennen sitä. Keskityin niihin hemmetin lillukanvarsiin ostamalla superfoodeja, vaikka perusasiat ei olleet edes kunnossa siinä vaiheessa. Ja kaikessa kun piti taas olla niin äärimmäisen perfektionisti. Jos en omistanut mun silloisten ravintoidoleiden hehkuttamia männynkäpyjauheita, niin koin olevani epäonnistunut ihmisenä.

Onko olemassa hyviä ja pahoja ruoka-aineita?

En enää ajattele mistään ruuasta, että se on itsessään hyvä tai paha. Ei mikään yksittäinen ruoka-aine ole lähtökohtaisesti hyvä tai paha – vaan se pitää suhteuttaa kokonaisuuteen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Ja pitää oikeasti kuunnella omaa kroppaa, eikä mennä trendien mukana. Käytän nykyään normaalisti maitotuotteita (paitsi en juo maitoa, koska en oo vaan ikinä oppinut käyttämään muuta ruokajuomaa, kuin vettä) ja ne tuo kivaa monipuolisuutta ruokavalioon kaikissa eri muodoissaan. En silti koskaan pakottaisi asiakkaitani käyttämään maitotuotteita, jos ne ei hänelle sovi. Ei mitään sellaista pidä sisällyttää ruokavalioon, mikä ei yksinkertaisesti edesauta hyvää oloa.

Mutta tiedättekö, kun on näitä itsensä diagnosoivia ihmisiä, jotka luulee kaiken pahan olon olevan lähtöisin maitotuotteista, vaikka syy saattaa hyvin olla jossain muualla – stressaavassa elämäntilanteessa, vääränlaisessa vuorokausirytmissä, kuidun puutteessa tai missä tahansa. Sitten kaikki laitetaan maitotuotteiden syyksi, ja somesta luetut maitopaasaukset vaan vahvistavat sitä omaa näkemystä ja saavat ihmisen syvemmälle siihen omaan kuplaansa.

Joten sitä vaan peräänkuulutan, että tarkastelkaa ruokajuttuja ihan objektiivisella näkökulmalla. Ilman uskomuksia, ilman ennakko-oletuksia ja plasebovaikutuksia.

Itse halusin tuossa viime viikolla kokeilla nyhtökauraa, kun sitä on niin hehkutettu. Oon taas vähän jäljessä näissä trendeissä, nykyäänhän sitä ei enää tarvitse haalia kaupasta kyynärpäätaktiikalla 😉 Mutta tiedättekö mitä? En taida enää ikinä rankaista itseäni nyhtökauralla, koska kaksi kertaa ehdin sitä kokeilla ja molemmilla kerroilla seurauksena sellainen turvotus, että luulin odottavani kolmosia.

Asia sillä sipuli, nyhtökaura ei siis enää löydä tietään meikäläisen ostoskoriin, mutta en silti koe tarvetta dumata sitä ikiajoiksi ja julistaa somessa joka kanavassa, että nyhtökaura on kaiken pahan alku ja juuri. Enkä myöskään koe tarpeelliseksi nyt levittää salaliittoteorioita, joissa väitetään, että nyhtökauralla halutaan saada koko kansa voimaan pahoin. Saatika, että kieltäisin nyhtökauran asiakkaideni ruokavaliosta, kun se ei satu itselleni sopimaan.

Ymmärrätte pointin?

Ruokavaliossa kannattaa ottaa tietynväriset lasit pois silmiltä ja suhtautua siihen vaan siten, että mitä monipuolisemmin syöt, sen parempi. Keho rakastaa monipuolisuutta. Popsi eri värejä, kierrätä viikon ja kuukausien sisällä eri proteiinin- ja kuidunlähteitä, testaa, sovella, älä tee ennakko-oletuksia ja tuomitse tiettyjä kategorioita ikuisiksi ajoiksi alimpaan helvettiin ennen objektiivisempaa tarkastelua.

Muistan, kun tosiaan halveksuin einesruokiakin hyvin monta vuotta. Mutta kun uskalsin oikeasti ihan ajan kanssa alkaa tsekkailemaan, mitä einesruuat nykyään pitää sisällään, niin se oli ihan silmiä avaava kokemus. Löytyi sieltä eineshyllyltä oikeasti muutamia tuotteita, mitkä ei sisältäneet ei niin yhtäkään ”pahaa” ruoka-ainetta, ja suolan määräkään ei ole kaikissa lähtökohtaisesti mikään järkyttävän iso.

Monilla on tosi vankassa ne uskomukset, että margariinit on täynnä transrasvoja ja einekset on ihan täyttä roskaa, mutta kuinka moni on oikeasti käyttänyt aikaa niiden tuoteselosteiden lukemiseen?

Aika harva. Koska niistä on ennestään sen verran pahat vibat, että ei edes haluta ymmärtää, mistä se ravintosisältö koostuu. Sama asia pätee ihmissuhteissakin – moniko ihminen sultakin on saattanut jäädä tutustumatta sen takia, että annoit huonon ensivaikutelman olla esteenä tarkempaan tutustumiseen?

Itse ainakin rakastan arjessa nykyään helppoja ratkaisuja, ja suhteutan kaiken siihen isompaan kokonaiskuvaan.

Jos en oo ehtinyt tekemään jonain päivänä eväitä töihin, niin voin hyvin ostaa hätäratkaisuna jonkun einesruuan, koska tiedän, mitkä tuotteet sieltä hyllystä kannattaa valita, jos haluaa saada jotain ravintoaineitakin. Ja niitä annoksia voi aina tuunata lisäämällä kasviksia, siemeniä, oliiviöljyä, avokadoa tai jotain muuta hyvää sekaan.

En osta kotiin ikinä mehuja tai hiilihapollisia energiajuomia ja limuja, koska käytän mieluummin kalorini ruokaan, kuin juomaan. Suurimpana syynä noiden välttelylle on kuitenkin se, mitä turhat mehut ja happopitoiset juomat tekee hampaille.

Mutta tässäkin asiat on parempi suhteuttaa kokonaisuuteen. Jos mietitään lihasmassan kasvua tavoittelevaa ihmistä, joka on hyvin aktiivisessa työssä ja harrastaa siihen päälle paljon liikuntaa, niin hänen tilanteessa tuoremehujen tarkoituksellinen lisääminen ruokavalioon (tiettyinä jaksoina) voisi olla passeli juttu. Miksikö? Koska jos päivittäiset kalorit on tosi korkealla, niin on työn ja tuskan takana saada ahdettua täysin ”puhdasta” ruokaa kiinteässä muodossa sen edestä. Lähemmäs 3000 kcal esimerkiksi on sellainen energiamäärä, mitä ei ihan kuivin otsin saada vedettyä, jos tarjottimella on vaan kaurahiutaleita, bataattia, rahkaa ja muita superpuhtaita juttuja.

Jokaisen ihmisen ruokavaliossa riittää varmasti tilaa pienille sattumille siellä täällä – jos joku ihminen ei vaikka halua luopua täysmaidosta kahvin seassa, niin antaa sen täysmaidon sitten pysyä ruokavaliossa. Tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio ei siihen kaadu, kunhan kovan ja pehmeän rasvan suhteet on noin muuten hallinnassa ja sitä pehmeää rasvaa tulee enemmän. Eri asia, jos sen täysmaidon lisäksi pyöräytät joka aamu pekonimunakkaan ja proteiininlähteet koostuu lähinnä sika-nautajauhelihasta – silloin voi olla hyvä miettiä parempia valintoja.

Elämä on kaikin puolin mukavempaa, kun ymmärtää, että jokainen suupala elämässä on tietoinen valinta, ja silloin kun kyseessä on joku ei-niin-optimaalinen suupala, niin se pitää vetästä huiviin hyvällä omallatunnolla. Kenties sumplien päivän muita aterioita sen mukaisesti, jotta kokonaispaletti säilyy järkevänä ja saat huolehdittua tärkeimmät ravintoaineet päivän osalta kasaan, ennen ylimääräisiä sattumia.

Stressi sitä paitsi turvottaa.

 

 

 

Miksi ilmaiset treeniohjelmat ja omatoiminen sooloilu eivät tuo tuloksia?

Kuka tahansa pystyy googlettamaan itselleen treeniohjelman.

Vaikka ihan viikkotasolle ohjelmoituna, ilman pennin penniä. Valinnanvaraa riittää sen suhteen ehkä liikaakin. Ilmaiset ohjeet kelle tahansa, koska tahansa. Mutta miten ne on toimineet sun tai sun tuttujesi kohdalla? Aivan.

Yleensä ilmaiset treeniohjelmat eivät tuo tuloksia. Nettivalmennusbisneksessä on melkoisen haastavaa erotella jyvät akanoista, eli löytää apu juuri siihen sun henkilökohtaiseen tarpeeseen. Kyllä, voit googlettaa vaikka tarkalla sanalla ja lisätä hakusanaksi myös tarkennuksia tilanteestasi ja tavoitteistasi, mutta et silti tiedä, miten se ohjelma istuu juuri sinun arkeesi, taustoihisi ja sen hetkiseen elämäntilanteeseesi.

Ilmaiset treenivinkit ja ohimennen kysäistyt pikkukysymykset tutulta PT:ltä on ihan kiva juttu, mutta suoraan sanottuna niistä ei ole sulle mitään hyötyä.

Miksi ei? Koska et joudu millään tavalla sitoutumaan niiden vinkkien ja ohjeiden käytännön toteutukseen. Kukaan ei ole valvomassa, laitatko vinkit käytäntöön. Sulla ei ole siis riskinä menettää yhtään mitään, kun et ole investoinutkaan siihen mitään.

Tilivelvollisuuden puute on yksi iso syy, miksi ilmaiset ohjeet eivät tuo optimaalisia tuloksia. Puhumattakaan siitä henkilökohtaisesta tsempparista, joka tuntee sun heikot ja vahvat ominaisuudet, ja näkee susta heti, milloin et oikeasti jaksa tehdä enää yhtäkään toistoa vai uskotteletko vain itsellesi niin.

Sen verran pitää huomauttaa, että en nyt kritisoi netistä löytyviä ilmaisia treeniohjeita, mitä löytää yksittäisiin treenipäiviin tai tapauksiin, vaan tarkoitan sellaista pidempikestoista ohjelmointia. Oon monta kertaa elämäni aikana ollut mukana ilmaisissa nettivalmennuksissa. Itseasiassa olin aikoinaan myös sellaisessa valmennuksessa, missä sain ilmaiseksi ihan henkilökohtaisesti räätälöidyn treeniohjelman omat toiveet ja lähtökohdat huomioituna. Mutta toimiko se? Ei. Koska tein sinne omia lisäyksiä, muutin sarjamääriä, muutin liikkeiden järjestyksiä ja liikkeiden suoritusasentoa, vähän sieltä ja vähän täältä pientä ”hienosäätöä”. Viikon päästä en jaksanut enää edes raahata mukaan salille sitä ohjelmanivaskaa, koska oli vähän päässyt punakynä heilumaan ja ohjeistuslappuset täynnä omia fiksailuja.

Koska lähdin itse sooloilemaan, en tietenkään voi laittaa silloisen treeniohjelman toimimattomuutta sen valmennusfirman piikkiin. Ja tästä päästäänkin aasinsiltana seuraavaan pointtiini…

Jos sulla on kädessäsi jonkun laatima treenisuunnitelma, niin noudata sitä 100 %.

Älä lähde sooloilemaan. Päästä irti kontrollista, ja sitoudu noudattamaan sitä ohjelmaa ihan vähintään 3-4 viikkoa. Jos lähdet sitä ennen miksailemaan sekaan muita treeniohjelmia, vaihtamaan liikkeitä tai viikon kokonaiskuormitusta, menetät oikeuden tuomita sen kyseisen treeniohjelman laatijan.

On jotenkin hirveän vaikeeta päästää irti siitä kontrollifriikistä, joka meissä (ainakin suurimmassa osassa meistä) asuu. Tai jos ensimmäisen viikon jälkeen ei näy peilistä muutosta, niin ajatellaan, että tähän lässähti ja kokeillaanpas jotain muuta. No, ei tule toimimaan muutkaan ohjelmat, jos ei anna keholle ikinä mahdollisuutta adaptoitua mihinkään.

Paras treeniohjelma on aina se, mitä pystyt noudattamaan systemaattisesti ja mistä pystyt selkeästi näkemään, missä kohtaa on tullut tuloksia ja missä on vuotovikoja. Ei ole olemassa yhtä parasta treeniohjelmaa, mutta se on ainakin pässinvarma asia, että miksailemalla viiden eri asiantuntijan myymiä ohjelmia et saa aikaiseksi kuin armottoman sekametelisopan. Puhun aiemmasta kokemuksesta nyt. Lopussa määrää se sitoutumisen taso – millä fiiliksillä noudatat sitä ohjelmaa? Onko sen noudattaminen pakkopullaa vai onko selkeästi tiedossa, miksi teet ja mitä teet ja miten se edesauttaa sua kohti tavoitettasi? Jos pistät 100 % peliin jokaisessa treenissä, voit saada hyviä tuloksia jollain hutaistullakin treeniohjelmalla. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka!

Itsensä päästää aina sieltä mistä aita on matalin.

Itsensä koutsaaminen on suoraan sanottuna ihan hirveetä. Ei omaa treenaamista pysty näkemään ulkopuolisen silmin ja puolueettomasti. Kyllä, ilman muuta mä pystyn vetämään itseni äärirajoille ja osaan vetää itselleni yksittäisiä treenejä, missä en pääse helpolla. Mutta itseään on laittoman helppo huijata ja keksiä tekosyitä ties mihin. Ihan puolivahingossa tulee vaihdettua ohjelmaan ne kivat liikkeet, mitä tykkää tehdä, eikä niitä liikkeitä mitä vihaa yli kaiken ja mitä nimenomaan pitäisi tehdä. Ulkopuolinen ihminen näkee kokonaiskuvan paremmin ja saa sut täyteen potentiaaliisi. Joskus paperilla pieneltä näyttävä suunnittelumoka on aika iso moka, kun lähdetään sitten käytännössä toteuttamaan treeniohjelmaa aivan summanmutikassa.

Tiedän konkreettisesti sen, miten iso ero on treenata oikeasti jonkun valvonnan alla ja niin, että sulla on siinä vieressä varmistaja. Joku joka pelastaa sut raskaan tangon alta, kun on tarvis, ja voit treenin ajaksi vaan heittää aivot narikkaan ja laittaa kaiken peliin työsarjoihin. Kyllä se valmentaja tuo melkoista varmuutta siihen treenaamiseen.

Ja ne kirotut pikkuiset ilmaisvinkit…

Lopuksi on pakko sanoa, että jos tunnet jonkun personal trainerin omassa lähipiirissäsi, älä koskaan kysy treenivinkkejä siltä henkilöltä, ellei teillä ole oikeasti aikeissa solmia valmennusprojektia yhdessä. Koska muussa tapauksessa et tee niillä vinkeillä mitään. Rahallinen sitoutuminen on, yllättävää kyllä, ainoa keino varmistaa asioiden eteneminen. Ei ihminen nyt herran tähden halua maksaa valmennuksesta melkein puolikasta vuokraansa joka kuukausi vain todetakseen, että pulla vei voiton tänäkin iltana. Kyllä siinä tekee jo mieli vähän paiskia duuniakin sen rahan edestä.

Ja vaikka et haluaisikaan ostaa lähipiiristä tuntemaltasi PT:ltä valmennusta, ei kannata myöskään letkauttaa paljon kuultua ehdotusta ”Tekasetko tosta lämpimikses mulle saliohjelman, jos saat paketin Juhla  Mokkaa palkkioks, kavereita kun tässä ollaan.” Annetaan työtä tekevien ihmisten ja pienyrittäjien säilyttää ammatillinen kunnia, jooko.

Onko sulla itsellä kokemusta ilmaisista nettivalmennuksista? Oletko päässyt treeneissä uudelle tasolle jonkun toisen avustuksella? 🙂