KULUNEEN VUODEN LUETUIMMAT POSTAUKSET

 

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella oli kaikilla oikein rentouttava joulu ja saitte vietettyä aikaa tärkeimpien ihmisten seurassa!

Huh, viisi kuukautta takana FitFashionilla ja täytyy myöntää, että eihän se nyt mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Niin sanotusti ”life happened”, ja postausten teko on jäänyt hävettävän vähälle. Oon jotenkin ollut ihan pata jumissa tän asian kanssa, koska ajattelin ennen portaaliin liittymistä, että hyvinvointi on käsitteenä niin laaja, että mullahan riittää postattavaa joka päivälle. No, se on periaatteessa totta, mutta postausten väsääminen itsessään ei olekaan mitään toisella kädellä tehtävää hommaa. Siihen saa kyllä oikeasti kulumaan useamman tunnin kerrallaan. Toisekseen mulla on iskenyt joku älytön kirjoitusblokki ja jokainen ajatuksissa ollut kirjoitusaihe on torpattu mielessä sillä, että ”tästä löytyy jo ainakin miljoona postausta ympäri nettiä, täysin kulunut aihe”.

Yritän skarpata ensi vuoden puolella, ihan tosissani. Mulle saa aina laittaa lisäksi postaustoiveita tulemaan, joko tuonne kommentteihin tai sitten mulle voi laittaa suoraan sähköpostia. Musta olis kiva kuulla teistä! Ja kiitos ihan jokaiselle lukijalle siellä ruudun takana, vaikka oonkin postaillut säälittävän harvoin.

Ajattelin näin vuoden lopun ollessa käsillä koota tähän top5 listan luetuimmista postauksista. 🙂 Tsekkaa nämä, jos oot missannut!

 

1. ENTISEN RUOKANATSIN AJATUKSIA RAVINNOSTA

”Mullehan myytiin silmät ja suut täyteen kaikkia niitä uskomuksia, ja tottakai olin sinisilmäisenä ihmisenä ihan haltioissaan kaikista niistä opeista ja kikkakolmosista, mitä ravinnon hifistelypiireissä jaettiin. Suodatinvettä en voinut juoda, vaan sen piti mennä ensin Brita-suodatinkannun kautta, ja jos rahat oli ennen palkkapäivää lopussa, niin mieluummin käytin pennoseni johonkin kalanruuan makuiseen viherleväjauheeseen, kuin oikeaan ruokaan. Prioriteetit? Ne oli vähän hakusessa.”

En yhtään ihmettele, että tää aihe kiinnosti ihmisiä. Nykyään syömisestä on tehty niin järjettömän hankalaa jokaiselta kantilta katsottuna. Loppujen lopuksihan syöminen on tosi simppeliä, jos yhtään osaa kuulostella oman kehon antamia merkkejä ja tietää, mistä lähteistä saa laadukasta proteiinia, hiilihydraattia ja tärkeitä tyydyttymättömiä rasvoja. Monipuolisuus ja säännöllisyys – niillä pääsee pitkälle, ei tarvetta pilkuntarkkaan hienosäätöön, jos ei ole kilpaurheilija ja havittelee ihan yleistä hyvinvointia ja arjessa jaksamista.

2. MITÄ TARTTUU MUKAAN RUOKAKAUPASTA? + RUOKAVALIONI KULMAKIVET

Postauksessa kurkataan mun ruokaostoksia ja toisekseen sitä, mitä asioita tsekkailen tuoteselosteista kun seikkailen tuolla ruokakaupoissa. Tietyt jutut on hyvä pitää mielessä, koska harva oikeasti katsoo yhtään mitä siellä tuoteselosteessa sanotaan. Ainakaan itse en koskaan näe muiden tutkailevan niitä ainesosia ja makroja siellä kaupan hyllyjen väleissä. Ehkä ne vaikuttaakin tottumattoman silmään vähän heprealta – mitä sieltä nyt muka pitäisi tarkistella ja miksi?

Mua kiinnostaa lukijanakin aina kurkkia toisten ihmisten ruokaostoksia uusien ideoiden perässä. On aina kiva tietää, mitä toiset syö ja miksi. Meillä jokaisella on varmasti jotain kulmakiviä ruokavaliossa, ja sellaisia tuotteita, mitä tarttuu mukaan kaupasta ihan aina. Perusmeininkiä. Välillä on hyvä kuitenkin heittää pientä twistiä sekaan ja kokeilla avoimesti uusia tuotteita, ilman ennakkoluuloja! Jälleen kerran päästään siihen monipuolisuuteen.

Kun osaa 5 sekunnin aikana katsoa tuotteesta, onko se fiksu ostos vai ei, niin elämä helpottuu taas huomattavasti! 😉 Tsekkaa ainakin nämä;

  • viljatuotteista kuidun määrä (väh. 6g/100g)
  • mysleistä/jogurteista/välipaloista sokerin määrä (huomioi, että maustamattomissakin maitotuotteissa on luontaisesti sokeria, koska laktoosi eli maidon oma sokeri on siellä mukana – eli tarkista, ettei ainesosaluettelossa mainita sokeria tai jos mainitaan, sen olis hyvä olla mahdollisimman lopussa siellä listassa!)
  • tyydyttyneen rasvan määrä suhteessa rasvan kokonaismäärään (mitä pienempi luku tyydyttyneen rasvan kohdalla, sen parempi)
  • suolan määrä (tarkkana näiden kanssa varsinkin eineksissä ja prosessoiduissa lihavalmisteissa), esim. meetvursteissa suolaa on helposti jo 4g/100g ja ylöspäin, ja Spice Up!-merkkisessä kiinalaisessa Szechuan kastikkeessa suolaa on 5,8g/100g eli yhdessä pussissa järkyttävät 11,6g 😉

3. LOPPUVIIKON RUOKA- JA TREENIPÄIVÄKIRJA – MITEN RUOKASKARPPAUS ON LÄHTENYT KÄYNTIIN?

Ruokapäiväkirjat, ne huimat 2 kpl mitä oon tainnut tehdä tänne, on olleet huiman suosittuja! No, kaikenlaiset kurkistukset toisten rutiineihin ja syömisiin kiinnostaa kovasti.

Tuosta postauksesta näkee aika hyvin, että ei täällä päässä syömiset ole mitään lautaselta närppimistä vaan ihan kunnon syömistä. Energiaa koneeseen!

4. TREENAATKO KESKIVARTALOA TARPEEKSI MONIPUOLISESTI?

Huh, siitä ”pientä” infopläjäystä tuloksekkaaseen keskivartalon treenaamiseen! Heivaa nurkkaan iänikuiset nytkyttelurutistukset selinmakuulla ja hae liikkeeseen suosiolla lisää vipuvartta laittamalla vaikka jumppapallo selkärangan alle, että saat lisää venytystä liikkeeseen. Ja muutenkin, unohdetaan ne nopeasti väännetyt kuntopiirijumpat kehonpainolla, kun on vatsalihaksista kyse ja muistetaan, että keskivartalo kaipaa progressiivista voimaharjoittelua siinä missä muutkin lihasryhmät. Se ei aina tarkoita lisää kuormaa, vaan ilman muuta löytyy oman kehon painolla tehtäviä harjoitteita, joista on miljoonia eri variaatioita – ei pääse ihan heti kehitys tyssäämään, kunhan hakee koko ajan lisähaastetta asentoa muokkaamalla tai lisäämällä nilkkapainoja/painoliiviä kehiin.

5. PUHUTAANKO HETKI ITSEKURISTA JA HERKUTTELUSTA?

Tärkeä aihe! Postauksessa kerron, miksi en kannata herkkupäivää tai kieltolistoja arjen ruokavaliossa. Ja mitä herkkupäivistä luopuminen on muuttanut mun käytöksessä mentaalitasolla. Myös syömisen kohdalla ylilyönnit on mahdollista välttää, kun opettelee kuulostelemaan sitä omaa kehoa ja alkaa kysyä itseltään, miksi tietyissä tilanteissa tulee toimittua niin kuin tulee. Löytyy sieltä se ydinsyy, mikä aiheuttaa ongelmakäyttäytymisen heikoilla hetkillä, ja boom – pääset vihdoin irti ongelmasta pala palalta. Helppoa se ei ole, eikä aina niin kivaakaan, mutta ehdottomasti sen arvoista.

Näillä eväillä uuteen vuoteen. Paljon uusia kuvioita tiedossa 🙂 Muutto häämöttää kolmen viikon päästä ja työkuviot on myös muuttumassa. Vielä on lopulliset työkuviot hiomatta, mutta ehdottomasti aina löytyy aikaa lähi- ja etävalmennuksille, eli jos sulla on suunnitelmissa suorituskyvyn tai fysiikan kehittämistä näin vuoden alun kunniaksi, niin pistä ihmeessä sähköpostia tulemaan! 🙂

Ihanaa uutta vuotta jokaiselle!

Edellisessä postauksessa:

MIKSI JOTKUT ONNISTUU UUDENVUODEN LUPAUKSISSA JA TOISET EI?

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

Nälänhallintaa fiksusti ja ei niin fiksusti

Näläntunne on hyvä merkki, pitäisin sitä ehdottomasti hyvänä asiana. Kertoo siitä, että aineenvaihdunta pelaa, nälänsäätely toimii ja elimistösi on oppinut tiettyyn rytmiin, jonka puitteissa tulee lisää ruokaa koneeseen ja se osaa ilmoitella itsestään, jos tuo normaali aikaraja alkaa täyttyä. Jos koet näläntunnetta säännöllisesti, pienet aplodit sille. Jos taas et tunne nälkää lähes ikinä, tarkista;

  • tuleeko napsittua epämääräisiä suupaloja vähän siellä sun täällä, niin, ettei päivissä ole oikein minkäänlaista logiikkaa syömisaikojen ja -rytmien suhteen?
  • onko kokonaisenergiansaantisi lähimaillakaan sitä lukemaa, mitä sen aktiivisuutesi pohjalta pitäisi olla?
  • onko jokaisen ateriointisi tavoitteena saavuttaa ähkyn tunne?

Saako nähdä nälkää?

Monesti lukee eri artikkeleista, että laihduttaja ei saa kokea nälkää missään vaiheessa, muuten mennään sudenkuoppaan kovaa ja korkealta. Ei se nyt ihan niinkään mene. Nälkä saa olla, mutta tärkeintä on se, mitä sen jälkeen tapahtuu ja missä vaiheessa siihen nälkään puututaan. Annetaanko sen kasvaa niin, että asia unohtuu muun tekemisen ohessa ja sitten parin tunnin päästä se nälkä onkin jo niin kiljuva, että syödään kaikki mitä tielle osuu… VAI, puututaanko siihen heti, kun nälkä ei ole vielä sietämättömällä tasolla ja pystyt saamaan tilanteen kuriin vielä tekemällä fiksuja valintoja.

Nälän ja mieliteon erottaa yleensä siitä, kun miettii, tuntuisiko vaikka omena siinä hetkessä hyvältä idealta. Tai no omena nyt on yksinään muutenkin vähän huono nälänpoistaja, mutta ymmärtänet pointin. Jos omena kuulostaa ”nälän” hetkellä hyvältä idelta, se on hyvä merkki ja kannattaa todellakin hoitaa alta pois ennen kuin ne vähemmän fiksut valinnat alkaa vaikuttamaan turhan houkuttelevilta. Jos taas omena tuntuu täydeltä turhakkeelta ja silmissä kiiluu pelkät nopeat/tyhjät hiilarit, tiedät, että sun olisi pitänyt puuttua siihen nälkään jo hyvän aikaa sitten – jolloin se omena olis vielä maistunut ihan muitta mutkitta.

Yleensä sitä tulee sivuutettua ne näläntunteen ensihetket, koska silloin on monesti jotain muuta puuhaa käsillä. Saattaa olla työpalaveri, koululuento tms. kesken. Nälkä käy kolkuttelemassa mielessä, mutta se sivuutetaan nopeasti kiireen puitteissa ja jatketaan hommia kahvin tai energiajuoman voimalla. Sitten tulee taas muita puuhia ja jossain vaiheessa se nälkä ei enää koputtele kovin kiltisti siellä mielen syövereissä vaan saa sut tekemään välittömästi niitä ei-niin-fiksuja valintoja. Tällä olotilalla kun mennään vaikka ruokakauppaan työpäivän jälkeen, niin siinä ei hyvä heilu.

Luot jatkuvasti uusia tapoja ja vahvistat vanhoja

Kun kerta toisensa jälkeen turvaudut kiljuvan nälän iskiessä nopeisiin höttöhiilareihin/heräteostoksiin/kassalla myytäviin suklaapatukoihin, vahvistat jatkuvasti alitajuntaan ei-toivottua tapaa käsitellä nälkää. Pian huomaat toimivasi ihan autopilotilla noissa tilanteissa, ja tartut siihen hätäiseen suklaapatukkaan ajattelematta asiaa kahta kertaa. Kas, uusi tapa on muodostettu ja siitä ei ihan parissa päivässä pyristellä eroon!

Ensimmäisenä sitä tapaa kannattaa lähteä purkamaan ihan vaan tiedostamalla ne tilanteet, missä noin pääsee käymään. Kun tunnet ensimmäisen kerran sen nälän iskevän, niin pysähdy ja mieti, onko siinä sillä hetkellä jotain fiksua sapuskaa saatavilla. Jos ei, niin juo edes vettä reilusti ja laita kännykkään muistutus, että evästä pitää saada ja äkkiä, ennen kuin käy niin, että kurvaat karkkihyllylle tuhatta ja sataa.

Jos se kiljuva nälkä on tullut ihan puskista, niin tiedosta edes se, että miksi siinä kävi niin ja miksi se suklaapatukka on sillä kertaa päätynyt käteen. Kirjaa tapahtumaketju johonkin ylös. Alat oppia ja tiedostamaan sen saman kaavan, joka siellä arjessa toistuu. Huomio herpaantuu arjen tohinoissa, nälkä unohtuu, mutta se kasvaa siellä sisällä hiljakseen ja jossain vaiheessa tulee viimeinen niitti. Ei auta enää omenat ja pähkinät siinä vaiheessa, vaikka niitä löytyisikin jostain kassin pohjalta. Koska siinä vaiheessa mielessä siintää pelkkä sokeri. Tiedät, ettet oikeasti tarvitse sitä, mutta siinä hetkessä sillä ei enää ole minkään valtakunnan väliäkään.

Tietoinen syöminen kunniaan

Pienet lapset on ihan parhaita esimerkkejä siitä, miten intuitiivisesti syöminen toimii. Syödään rauhassa, annetaan sille hetkelle oma rauhoitettu aika, jolloin ei tehdä muuta ja lopetetaan syöminen, kun kylläisyyden tunne on saavutettu. Ei ahdeta väkisin, ja vaikka joinain päivinä ruokaa ei jostain syystä uppoa ihan esimerkilliseen tapaan, niin pitkällä aikavälillä se energiansaanti tasoittuu siitä ja paino pysyy koko ajan hallinnassa. Ei, ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi, jos kylläisyyden tunne on saavutettu ennen lautasen tyhjenemistä. Ei, ei tarvitse ottaa santsilautasta, koska todennäköisesti toinen lautasellinen on jo pelkkä mieliteko, eikä fysiologista nälkää. Otetaanpa myös huomioon se, että meidän kylläisyyssignaalit on vähän hitaampaa sorttia ja huomaat todellisen kylläisyytesi asteen vasta noin 20 minuutin kuluessa syömisen lopettamisesta.

Monesti arjessa vetää siellä työpäivän lomassa jonkun 5-15 minuuttisen kahvitauon aikana hirveän määrän ruokaa kitusiin, koska on kiire, joten syödään seisten tai juosten tai koneen ääressä ja stressataan samalla. Nälänsäätely ei toimi ihan optimaalisesti tossa yhtälössä, kun se ei ikinä ehdi pysyä perässä siinä rytmissä. Eikä se sitten opi, että koska ruokailu sitten ihan oikeasti olis syytä lopettaa.

Kannattaa opetella kuulostelemaan ja tunnistamaan, miten just sun kehosi reagoi nälkään eri vaiheissa. Ilmeneekö se näön sumenemisena, onttona olona rintakehän alla, heikotuksena, ärtymyksenä vai millaisena? Missä kohtaa se on vielä sun hallinnassa?

Ja kun sitten päädyt syömään, pysy tietoisena siitä mitä syöt, miksi syöt, mihin olotilaan syöt ja keskity pureskelemaan ruoka kunnolla. Jokainen varmasti tietää, millaiset vatsakivut seuraa siitä, kun syö kiireessä hotkien. Jos ruokaa ei pureskella suussa kunnolla, se joudutaan pilkkomaan mahassa eikä sula kunnolla. Eikä kaikki ravintoaineet edes imeydy, jos pureskelua ei tapahdu.

Nälkä vai mieliteko?

Seuraavan kerran, kun iskee sellainen olo, että jotain hyvää pitäis saada, niin kelaappa aikaa taaksepäin ja tsekkaa, kauanko on kulunut aikaa edellisestä ateriasta. Jos siitä on kulunut yli 3,5 tuntia, kyseessä on ihan rehti nälkä ja voi olla ihan hyvä hetki taltuttaa se pikimmiten. Syö fiksusti ensin, ja katso meneekö herkkuhimot ohi noin puolessa tunnissa syömisestä. Todennäköisesti menee ohi, mutta jos ei, niin on aivan fine ottaa joskus jotain ylimääräistä siihen päälle. Edelleen, mikään ruoka tai herkku ei lihota, vaan määrät lihottaa.

Meidän aivot ei tietenkään erota fysiologista näläntunnetta mieliteosta. Nälkä voi kurnia vatsanpohjassa, vaikka oikeasti kärsit nestehukasta tai oot just nähnyt kadulla bussipysäkillä mainoksen herkusta, joka herättää hyviä muistoja ja herahtaa vesi kielelle. Tai satut kävelemään kahvilan ohi, jossa tuoksuu vastapaistettu korvapuusti. Tottakai siitä tulee välitön tunne, että pakko mennä sitä ostamaan. Vaikka olisit ollut täysin tietämätön koko korvapuustista vielä 30 sekuntia sitten. Jännä tämä ihmismieli!

Muistetaan, että näläntunne on tosi oivallinen kaveri, jos sitä osaa kuunnella ja sen kanssa osaa toimia oikein. Se kertoo, että kroppa pelittää ja siellä on olemassa jonkunlainen tatsi siihen, miten energiaa yleensä tankataan, koska se nälkä osaa ilmoitella itsestään. Pikkuhiljaa samalle aaltopituudelle oman kehon kanssa, siitä se lähtee. 🙂

Edellisessä postauksessa avasin treeniliikkeiden tempovariaatioiden saloja.

Lue myös:

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

Puhutaanko hetki itsekurista ja herkuttelusta?

 

Nykyään puhutaan paljon cheat mealeista ja cheat day -periaatteista. On se tietty päivä viikosta/kuusta, jolloin annetaan itselle lupa herkutella ja sitä päiväähän sitten odotetaan kun kuuta nousevaa. Sitä päivää manifestoidaan etukäteen ja nähdään päiväunia kaikista sokeriherkuista, mitä sitten tiettynä päivänä saa luvan kanssa haalia kitusiinsa. Tehdään oikein ostoslistaa sen päivän varalle ja katsotaan sitä haltioituneena.

Joillekin se tapa toimii oikein hyvin. Ja jos se toimii, niin sitä tulee ilman muuta jatkaa. Jos oikeasti kokee, että sen herkuttelupäivän tai -aterian jälkeen on helppo palata ”takaisin ruotuun” eikä koe, että se synnyttää omassa mielessä ruuan palkintoarvon kasvamista, niin hei jes, hyvä juttu. 🙂

Miten sitten itse koen herkkupäivä-ajattelun?

Mun kokemuksen mukaan herkkupäivä on vähän floppi. Sitä saattaa elää koko viikon sillä ajatuksella, että ”olispa jo lauantai” (jos lauantai on SE päivä) ja kerryttää listaa etukäteen, mitä aikoo sitten h-hetkellä syödä. Välillä se kulunut viikko menee jopa vähän hampaita kiristellen ja potien jotain henkistä tuskaa siitä, kun se herkkupäivä siintää siellä hamassa tulevaisuudessa vasta ja vielä pitäisi kärvistellä kanojen ja quinoalautasten kanssa.

No sitten kun se kauan odotettu herkkupäivä koittaa, niin tunnelma vähän lässähtää. Tottakai ne ensimmäiset suupalat aina maistuu parhaalta ja nostattaa mielialan taivaisiin. Hetkeksi. Mutta sit kun se alkuhuuma on ohi, niin tulee sellainen olo, että jaaha. Tässäkö se oli? Tätä taas niin kovasti manifestoitiin koko viikko, eikä nämä nyt loppujen lopuksi olleet niin ihmeellisiä, mutta pitihän se nyt syödä, kun oli varta vasten hankittu! Syödään, vaikka ei ole fiilistä – nyt on herkkupäivä, nyt lähtee! Sitten tulee ne pakolliset sokeriöverit, pieni koomafiilis ja tunne siitä, että hyi yök, nyt on kyllä helppo olla taas seuraava viikko ilman ylimääräisiä, kun tuli mentyä vähän överiksi.

Näin oli joskus vuosia sitten, kunnes heivasin herkkupäiväfilosofian hiiteen ja totesin, että mä kyllä aikuisena ihmisenä osaan itse kuulostella fiiliksiäni ja herkutella sitten kun siltä tuntuu. 

Miksi se rennompi ajattelumalli sitten toimii? Koska pyrin pitämään kiinni siitä, että syön tasapainoisia aterioita pitkin päivää ja jos vielä niiden jäljiltä tuntuu, että ylimääräisten herkkujen syöminen on hyvä idea, niin sitten se voi olla ihan hyvä idea. Välillä. Mutta harvemmin niille mikään huutava tarve enää onkaan. Ja jos joskus sinne karkkihyllylle eksyn, niin tilanne on joko

a) päivän kokonaiskalorit on jääneet aivan liian alhaisiksi ja sokerivaje johtuu ihan vaan nälästä ja epäsäännöllisestä syömisrytmistä – tankki kaipaa pikaista täyttämistä

b) haluan herkutella, ja sallin sen itselleni, mutta tässä tapauksessa tiedän jo sillä hetkellä, etten tule kaipaamaan sitä karkkihyllyn näkyä enää seuraavana päivänä. Koska tiedän kokemuksesta, etten ole paras versio itsestäni, jos jatkan sillä linjalla enempää kuin yhden illan.

Herkkupäivä on ajatuksena ihan selkeä ja looginen, mutta kun tavoitteena on yleensä just opetella kuulostelemaan omaa kroppaa ja tulla sen kanssa mahdollisimman hyvin samalle aaltopituudelle, niin sitä ajatusta vastaan herkkupäivä kyllä sotii ja pahasti. Eihän sitä voi koskaan tietää, tekeekö mieli suklaata just ensi viikon lauantaina kello 19.32? Miksi sellainen asia pitää päättää etukäteen ja lyödä lukkoon? Sitten ne herkut hankitaan kotiin silloin herkkupäivänä ja syödään, vaikkei mieli tekisikään. Ja taas, kun on selvitty pahimmasta sokerikoomasta herkuttelun jälkeen, palataan viikoksi kurinalaiseen syömiseen ja kasvatetaan taas mielen syövereissä ruuan palkintoarvoa. Raskaan viikon päätteeksi päästään taas heitetään aivot narikkaan ja syödään jotain hyvää. ”Nyt on lupa.”

Kielloista luopuminen on pelkästään hyvä asia!

Kuten sanoin edellä, joillekin tämä rajatun herkkupäivän ideologia oikeasti toimii, mutta mulla itsellä tuo etenemismalli vaan kasvattaa kuilua siitä, mitkä on ”hyviä” ja ”pahoja” ruokia, mitkä on vältettäviä ja mitkä on hyväksyttyjä ruokia. En voi enkä halua säädellä omia syömisiäni tiettyjen päivien sisälle, koska se mitä itse haluan, on opetella tunnistamaan, miksi mun tekee mieli syödä jotain tietyssä tilanteessa ja miten siinä tilanteessa kannattaa toimia.

En ole koira, enkä halua enää palkita itseäni ruualla raskaan viikon päätteeksi. Sen sijaan haluan herkutella just silloin kun siltä tuntuu, koska näin saan pidettyä aisoissa sen ruuan tuoman palkintoajattelun eikä mikään mieliteko pääse kasvamaan korvien välissä liian isoksi. Ei ole tarvetta vetää övereitä, kun ei ole mitään kieltolistoja tai aikamääreitä, joiden puitteissa ruuat pitää saada syötyä.

Herkkupäivistä luopuminen on opettanut mut oikeasti pääsemään paremmalle aaltopituudelle kroppani kanssa. Jos päivän kokonaisenergiansaanti on jäänyt alle 1000 kcal puolelle, niin ei siinä tilanteessa ole ihmekään, että karkkihyllyt huutaa mun nimeäni. Siinä tilanteessa ymmärrän, miksi musta tuntuu siltä, että karkkia on pakko saada ja mielellään justnytheti.

Ja jos taas spontaanisti mulle tarjotaan jossain tilanteessa jotain laadukasta suklaata, tai mitä ikinä, niin voin hyvin ottaa. Koska mulla ei ole kertynyt sitä kohtaan mitään patoutumia, joten saan pidettyä sen syömisen aisoissa ja voin jatkaa loppupäivän syömisten suhteen täysin normaalin kaavan mukaan. En enää ajattele, että nyt ei ole päivän muilla syömisillä mitään väliä kun on yksi ateria mennyt pipariksi.

Ei enää semmosia höpöhöpöjä.

Nykyään vedän ihan yhtä vaaleanpunaiset lasit silmillä sekä parsakaalia, että suklaata. Ei niiden välillä ole enää mitään luokitusta hyvään tai pahaan, vaan tiedän kokemuksesta, millaista fiilistä ja energiatasoa haluan pitää yllä missäkin tilanteessa, ja syön sen mukaan, mitä sillä hetkellä haluan priorisoida. Jos haluan mennä vetämään all out-tyylisen salitreenin, niin tottakai tajuan, ettei treeniä ennen kannata vetää jotain verensokerit taivaisiin nostattavaa sokerihuttua. Mutta jos taas tilanne on oikea, seura on hyvää ja mulla on tasapainoinen fiilis, voin ihan hyvin syödä jonkun kakkupalan juhlissa.

Tietoinen syöminen ja sen opetteleminen on ihan kaiken onnistumisen alku ja juuri. Ennen kun alat aterioimaan, pysähdy ja kuulostele, mikä fiilis, miten kova nälkä on ja miten kuluva päivä on siihen asti sulla sujunut. Ennen kuin edes vähennät mitään herkuttelua viikon mittaan, opettele tulemaan tietoiseksi omista tavoistasi ja siitä, miten päädyt toimimaan missäkin tilanteessa ja mistä se käyttäytyminen voisi johtua?

 

Herkkupäivä-ajattelu kasvattaa mun mielestä makeanhimoa venytettävän kuminauhan lailla, ja sitten viikon lopussa tuo kuminauha venyy niin äärimmilleen kaiken sen itsekurin ja malttamisen jälkeen, että helposti riistäytyy hommat käsistä, kun kuminauha sanookin niks ja naks. Luvan kanssa? Koko viikon edestä! Plaah.

Herkkupäivissä käy monesti myös niin, että nipistelet sen päivän ajan niitä kunnon aterioita pois ja keskityt pelkästään herkutteluun sen päivän ajan, mikä ei ainakaan paranna sen päivän kokonaisfiilistä ja sen jälkeistä olotilaa. Kun taas jos söisit normaalisti päivän 4-5 tasapainoista ateriaa ja pohtisit sen päälle, tekeekö mieli herkkuja, niin ne voisi jäädä määrällisesti huomattavasti pienemmiksi. Vai kuinka?

Haluatko olla koko loppuelämäsi sidottuna tiettyyn herkkupäivään? Vai opetella elämään rennosti läpi koko viikon, herkutellen silloin kun huvittaa niin, ettei kiusaus pääse missään vaiheessa kasvamaan liian suureksi, jolloin menettäisit kontrollin? Ajatuksena voisi olla ihan järkeenkäypää, että kun herkuttelua ei ole rajattu tiettyyn päivään eikä mitään ruokaa ole kategorisoitu kieltolistan alle, niin herkkuhimot vähenevät ajan myötä ihan automaattisesti. Ruuasta katoaa tietynlainen hohto ja ennakko-oletukset, ja opit suhtautumaan siihen ihan vaan ruokana ja polttoaineena. Mutta siitä pidän aina kiinni, että ruoka saa ja sen pitää maistua hyvältä. Hyvä maku on kuitenkin mahdollista saada esiin myös paremmilla valinnoilla, kuin sokerilla ja kermalla. Kokeilun kautta ja hyviä mausteita unohtamatta.

Joskus kontrollista irti päästäminen tuntuu pelottavalta, mutta ajatellen sellaista vuosikausien kestävää painonhallintaa ja oikeasti uusien tapojen omaksumista musta sitä kannattaa kyllä kokeilla.

”Itsekuri. Sitä enemmän sitä tarvitaan, mitä surkeammat keinot elintapoihin on valittu. -Patrik Borg”

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin…

Muistetaan pitää maalaisjärki päässä ja oppia pienin askelin kohti tietoista syömistä, niin ymmärretään, mitä on kohtuus ja miksi se on kaikin puolin tavoittelemisen arvoinen juttu! 😉

Edellisessä postauksessa kerroin Training Forum 2017 -kokemuksista ja kiteytin tuon hyvinvointiseminaarin keskeisimmät opit.

Lue myös:

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram