VAIHTELUA AAMU- JA VÄLIPALOIHIN IHAN PERUSAINEKSILLA!

Kyllästyttääkö syödä joka aamu samaa kaurapuuroa marjoilla ja raejuustolla? Nuo kaurahiutaleet, raejuusto/maitorahka, marjat sun muut on suht yleinen aamupalakombo, mitä nettivalmennuksissa ja ravinto-ohjelmissa tarjotaan päivän ensimmäiselle aterialle. Eikä siinä mitään, noihan on vallan hyvät ainekset ravitsevaan aamupalaan. Pelkällä kaurapuurolla ei pitkälle pärjätä, kyllä se vaatii ihan varsinaisen proteiininlähteen siihen tueksi, ja myös hyvää rasvaa tarvitaan mielellään päivän jokaiselle aterialle lukuunottamatta treenin jälkeistä palautusateriaa.

Mutta hei, vaikka ruokaohjelmassa lukisi se kaurahiutale, proteiini, marja-kombo, ei se tarkoita sitä, ettei noistakin aineksista saisi kikkailtua jotain muuta. Suosittelen varioimaan niin paljon kuin mahdollista, varsinkin jos oot kyllästyvää sorttia. 😉 Saat samat ravintoaineet, mutta vaan eri muodoissa.

Alla on pari helppoa reseptiä, jos sulla on aikaa ja halua käyttää uunia eli ns. nähdä vaivaa aamu- ja välipalojen eteen. Voit toteuttaa nuo reseptit vaikka edellisenä iltana ja napata aamulla vauhdista mukaan! Oon testannut molemmat reseptit sekä uunituoreina, että yön yli jääkaapissa säilytettynä ja molemmat toimii hyvin. Oon testannut myös bussimatkalla syötynä, toimii niinkin. Kiire tai pommiin nukkuminen ei ole mikään syy jättää aamupalaa väliin! Ennakoi. Edellisenä iltana kun valmistaa, niin tuo ”taikinan” valmistaminen kestää oikeasti sen 1-2 minuuttia. Et tarvitse edes blenderiä, pelkästään lusikan ja kipon, jossa voit sekoittaa ainekset yhteen. Ei tarvetta hifistelylle.

MARJAPIIRAKKA

2 annosta

80g kaurahiutaleita
100g raejuustoa

150g valkuaista (noin 4:n munan valkuainen) + 1 keltuainen

15g heraproteiinia (esim. vanilja) sekoitettuna shakerissä 1,5dl:aan vettä
ripaus leivinjauhetta
ripaus suolaa
ripaus kardemummaa/kanelia/Urtekramin aitoa vaniljajauhetta mustassa purkissa

Päälle:
130-150g marjoja (vadelma ja mustikka toimii parhaiten!) 

Laita uuni lämpiämään 225 C. Voitele foliovuoka kookosöljyllä. Sekoita kaikki taikinan ainekset kipossa lusikalla/haarukalla. Juuri ennen kun piirakka on menossa uuniin, heitä jäiset marjat päälle. Paista uunissa keskitasolla n. 35min. Kokeile kypsyyttä haarukalla lopussa, ettei taikinaa enää tartu haarukkaan. Anna jäähtyä ennen nauttimista, jos maltat. 😉

Lisää valmiin piirakan päälle kastikkeeksi ProFitin valkosuklaa-proteiinivanukasta. Tuon merkin proteiinivanukas on koostumukseltaan just sopivan juoksevaa, että se menee hyvin jonkun vatkatun vaniljakastikkeen asemasta. Yhdessä annoksessa piirakkaa on noin 295 kcal ilman pudding-kastiketta! Toimii siis hyvin myös ilman kastiketta, tai tarvittaessa kastikkeena voisi toimia myös vaniljanmakuinen heraprotsku sekoitettuna pieneen määrään vettä?

Sama(hko)t ainekset toimivat hei myös pannareina/vohveleina!

Pahoittelut varsin epäesteettisestä kuvasta.

1 keltuainen
125g valkuaista
100g raejuustoa
70g kaurahiutale
mantelimaitoa tilkka, jotta koostumus on taikinamaista

hitosti kardemummaa / Urtekram vaniljajauhetta / kanelia
suolaa
leivinjauhetta

Lusikalla sekasin ja pannulle ja marjat jossain vaiheessa sekaan. Paista pannarit kookosöljyssä, saat pehmeän kookoksisen sivumaun sinne sekaan. Nam.

JUUSTORIESKAT

Vannon käsi sydämellä, että näiden maku on taivaallinen, vaikka ulkonäkö kertoo nyt jotain muuta.

100g raejuustoa
70g kaurahiutaleita
1 kokonainen kananmuna
tilkka mantelimaitoa (lisää vaikka viimeisenä tämä, että sulla on jo hajua siitä, mikä taikinan koostumus tulee olemaan!)
ripaus suolaa
loraus leivinjauhetta

Lusikalla kaikki kipossa sekaisin. Voit vaikka painella haarukalla raejuustopaloja ”litteämmiksi”, jos rakeinen koostumus häiritsee. Se ei kyllä kypsänä ole enää kokkareista. 😀 Taikinan pitää olla raakana siis melko kiinteää, ei sellaista ihan löllöä.

Muotoile kämmenen välissä pyöreitä rieskoja ja laita leivinpaperin päällä uuniin 200C. Ajasta ei niin väliä, kyllä sen huomaa kun alkaa näyttää hyvältä. Olisko 15-20 minuuttia? 

HUOM. Rieskat ei ole muotoiluvaiheessa kovin kiinteitä, eli ne ei pysy kasassa kovin hyvin, mutta älä välitä siitä. Voit paistaa rieskat myös jossain matalassa muffinsivuoan tyyppisessä ratkaisussa, kunhan öljyät jokaisen vuoan esim. kookosöljyllä ennen kun lisäät taikinat sinne. Näin saat vähän kuohkeampia leipäsiä. Testattu niinkin. 6/5.

Tuohon juustorieska-aamupalaan sopii kaveriksi vielä loistavasti joku ½ purkillista maitorahkaa marjoilla ja mehukeitolla, jonne tulee mukaan toki vielä maapähkinävoisilmä tai lusikallinen jotain siemensekoitusta.

Voit loihtia kaurahiutaleista, marjoista ja maitorahkasta (yms.) myös smoothien blenderissä tai blendata ainekset ja kokeilla tehdä niistä ”jäätelöä” pakastimessa. Tai voit sekoittaa ainekset edellisenä iltana kipossa ja nauttia aamulla tuorepuurona. Tuolloin sekaan kannattaa laittaa reilu lusikallinen chiansiemeniä, niin tuorepuuron koostumus paranee entisestään.

Aiotko kokeilla jotain näistä komboista? 🙂 Kerro mulle, jos testaat!

Maukkaita arkiaamuja just sulle!

Edellisessä postauksessa:

KAKSI TAPAA MOTIVOITUA – KUMPI TOIMII SULLA?

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

 

 

KAKSI TAPAA MOTIVOITUA – KUMPI TOIMII SULLA?

 

Törmäsin tuossa jokin aika sitten Kaisa Jaakkolan kirjoitukseen siitä, miten omat tavoitteet voi saada selkiytymään paremmin ajattelemalla sitä, mitä EI enää halua. Jos on sellainen olo, että jotain muutosta tarttis elämään tehdä, vaan kun ei keksi mitä. Kas kummaa, kun listaa paperille asiat, mitä ei enää kaipaa elämäänsä, niin alkaa tavoitteet kirkastua konkreettisemmiksi.

Musta tuo sama ajattelutapa toimii myös ennen kaikkea motivaation metsästämisen kannalta. Yleensä jengi neuvoo keskittymään vaan siihen, mitä haluaa elämässään saavuttaa. ”Eyes on the prize” ja sitä rataa. Musta tuo Kaisa Jaakkolan teksti oli erittäin hyvä ja aloin siinä just pohtimaan, että hetkinen – sain paljon paremman liekin elämäntapamuutoksen tekemiseen silloin joskus, kun keskityin listaamaan asioita, joita en enää halua kokea mun arjessa. Niihin oli jotenkin helpompi pureutua, koska sen kehnon olon ja epätoivottujen ”oireiden” kanssa kuitenkin kamppaili päivittäin. Jos olisin silloin miettinyt vaan, että haluan voida hyvin, haluan käyttää hihattomia paitoja häpeilemättä ja haluan pystyä tekemään punnerruksia ilman tuskaa, niin olisin luultavasti vaan turhautunut hyvin pahasti. Koska silloin elämäntapamuutosta aloittaessa noi asiat tuntuivat ihan hirveän kaukaisilta, ja ne oli siellä ”jossain”, hamassa tulevaisuudessa, jos kävisi hyvä tuuri. Haha.

Kun keskityt ajattelemaan, mitä et enää halua elämääsi – pääset juhlimaan niitä pienen pieniäkin erävoittoja, kun ei tarvitsekaan miettiä sitä isoa päätavoitetta ja sortua samalla perfektionismin pyörteisiin. Jos tavoite on vaikkapa pudottaa 20 kg painoa ja päästä timmiin kuntoon ennen jotain sovittua etelänmatkaa, niin mitä käy kun ensimmäiset 5kg tavoitteesta on saavutettu? Jäätkö voivottelemaan sitä, kuinka sulla on edessäsi vielä -15kg työmaa etkä ole vieläkään ultimaattisessa tavoitteessa kiinni, vai saisitko juhlittua sitä faktaa, että tuossa kohtaa housut eivät enää kiristä ja saat tehdä pari uutta reikää vyön rivistöön?

Täytyy silti huomauttaa, että meitä on moneen junaan. Mutta on ihan hyvä miettiä, kumpi ajattelutapa toimii just sulla. Haluatko pois päin jostain epätoivotusta tilasta vai kannustaako enemmän matka kohti jotain parempaa?

Pari esimerkkiä siitä, mitä et enää välttämättä halua

Et enää halua vaan katsoa vierestä, kun omat lapset vetää hiki hatussa pihaleikkejä nauruun pakahtuen?

Et enää halua jatkuvasti joutua ostamaan isompia vaatekokoja?

Et enää halua kaatua suoraan päikkäreille työpäivän jälkeen ja jämähtää sohvalle loppuillaksi täysin voimattomana?

Et enää halua sitä fiilistä, missä sinä olet oman elämän matkustaja tai sivustaseuraaja, ja asioita vaan tapahtuu?

Et enää halua tuntea oloasi vaivaantuneeksi, kun kaveri kysyy sua lenkille tai bodypump-tunnille seuraksi?

Et enää halua joutua pakoilemaan kuviin joutumista ja todeta mielessä kerta toisensa jälkeen ”oonko mä todella noin iso vai vääristääkö kamera”?

Et enää halua läsähtää nassullesi, kun yrität tehdä etunojapunnerrusta?

Saat varmaan ajatuksesta kiinni. Mulla aikanaan tuollaisen listan tekeminen sai aikaan sellaisen sisuuntumisen, että perkele, minähän vielä näytän!

Ja tuosta lähtökohdasta kun lähtee eteenpäin, niin voi ajatella, että kaikki on kotiinpäin. Voit unohtaa sen ison ja pelottavan päämäärän siellä ”kaukana” tulevaisuudessa ja keskittyä siihen, että pääset koko ajan pois päin ei-toivotuista asioista sun arjessasi, kunhan teet pitkäjänteisesti oikeita (pieniä) valintoja oikeassa järjestyksessä.

 

Lue myös:

Et saa mitä tilaat, vaan sitä mitä tarvitset

Miksi ilmaiset treeniohjelmat ja omatoiminen sooloilu eivät tuo tuloksia?

Kehosi tekee kaikkensa sinun eteesi – teetkö sinä samoin?

Edellisessä postauksessa:

7 KOHDAN CHECKLIST KEHITTÄVÄÄN TREENIIN

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

MIKSI JOTKUT ONNISTUU UUDENVUODENLUPAUKSISSA JA TOISET EI?

 

Luin joskus aikanaan Optimal Performancen blogista aika osuvasti;

”Ei niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen”

Mulle tuo lause kätkee sisäänsä tosi tärkeän huomion. Ja tuo ajatus on muuten hyvä pitää mielessä varsinkin näin uuden vuoden häämöttäessä oven takana, kun kaikki puhkuu intoa ja motivaatiota tehdä se suuri elämäntaparemontti. ”Kaikki tai ei mitään”.

Lähtökohtaisesti ”uudenvuodenlupailijat” tuntuu olevan aina joku iso vitsi somemaailmassa, mutta aina jossain kesän lopussa tulee oikeasti vastaan niitä onnistumistarinoita, joissa tyyppi on aloittanut projektin vuoden alussa ja saanut huikeita muutoksia aikaan.

Miksi jotkut sitten onnistuu ja toiset jää nuolemaan näppejään?

Voisiko kyse olla esimerkiksi siitä, että onnistunutta elämäntaparemonttia ei voi laittaa täysillä käyntiin yhdessä yössä? On ihan suloinen ajatus, että 31.12. vedetään bilehumuissa kuoharipullo toisessa kädessä ja sipsipussi toisessa, ja sitten seuraavana aamuna, kun eletään tammikuun ensimmäistä, niin odotusten mukaan silloin ollaan jo pyöräyttelemässä vihersmoothieta männynkävyistä ja kuusenkerkästä. Elämäntaparemontissa on aina se kuherruskuukausi, jolloin eletään sydänemojin näköisinä ja pureskellaan parsakaalia, mutta kun jossain vaiheessa ne aivot havahtuukin siihen, että tämä ei olekaan se elämäntapa, johon ollaan totuttu. Sitten iskee ahdistus ja pakenemisreaktio. Takaisin tuttuun ja turvalliseen, niin kun olis jo!

 

On lähtökohtaisesti ihan loogista ajatella, että mitä enemmän painetaan äärirajoilla ja pusketaan duunia muutoksen eteen, niin sitä enemmän pitäisi syntyä tulostakin. Pää voi kestää kovaa duunia, kun motivaatio hipoo kattoa, mutta on meillä jokaisella tietynlaiset fysiologiset rajoitteetkin olemassa. Ei kenenkään kroppa jaksa määräänsä enempää sellaista rykimistä, että nollatason aktiivisuudesta hypätään kertaheitolla 5-6 treenin viikkorytmiin. Siinä missä upouudet kengätkin pitää ”ajaa sisään”, niin sama homma pätee myös elämäntapoihin. Hiljaa hyvä tulee.

Niiden jäätävien treenimaratonien kirous…

Silloin kun kamppailin sekalaisten syömishäiriöisten ajatus- ja toimintamallien kanssa, niin vedin tosiaan jotain viiden tunnin kotitreenimaratoneja. Jälkikäteen en edes ymmärrä, millä logiikalla ajattelin, että ”ei mun keho mitään kevennystä tarvitse”, kun niissä tehtiin suurimmaksi osaksi kehonpainoliikkeitä. Aikanaan tein siis todellakin niin paljon kuin mahdollista. Ja se oli ihan varma tapa ajaa itsensä umpikujaan, koska eihän mulla ollut siinä enää mitään pelivaraa saada kehitystä ylöspäin tai laittaa hommia uudelle tasolle – kaikki kortit oli jo käytössä. Vuorokaudesta alkoi loppua tunnit kesken. Ne liikuntamäärät vaan lisääntyi ja lisääntyi ihan huomaamatta, koska ajattelin, että eihän tässä mitään, pitäähän sitä jollain tapaa saada lisää haastetta. Ei käynyt mielessä panostaa treenin laatuun sen määrän sijaan.

Tuo mitä itse vedin, on jo extremetason typeryyttä, mutta tuohon ”niin paljon kuin mahdollista”-ajatteluun törmää valmennustyössä aika usein muutenkin.

Sitten ajatellaan, että on se omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaan vaikeaa puuhaa. Henkinen hyvinvointi ihan piipussa, hyvä kun jaksetaan enää edes hengittää. Silti esitetään niin tyytyväistä ulospäin, vaikka oikeasti pohditaan kuumeisena, että miten tästä umpikujasta pääsee pois. Josko olis sittenkin helpompi keino pitää itsensä toimintakykyisenä? Ettei se veisikään ihan kaikkea energiaa omasta vapaa-ajasta? Ettei sen tarvitsis sittenkään tuntua kokopäivätyöltä?

Mulla oli aikanaan se vaihe, kun innostuin käymään ryhmäliikuntatunneilla ja olin jo aiemmin löytänyt salitreenin mahtavuuden. Siinä sitten pingoin menemään ensin jollain body combat-tunnilla hiki hatussa ja sen jälkeen, kun näennäisesti puhtia riitti, niin rykäisin vielä ryhmäliikuntatunnin päälle täyden salitreenin. Missä mentiin vikaan? No ensinnäkin siinä, että kun halutaan priorisoida lihaskuntoa ja voiman kasvattamista, niin kaikenlainen aerobinen liikunta pitäisi tehdä vasta sen ensisijaisen treenin jälkeen, JOS energiaa riittää – mieluiten toki erillisellä treenikerralla, ettei kokonaiskesto venyisi hirveästi yli sen tunnin. Ei voi odottaa täyden tehon salitreeniä, jos alla on jo kovatehoinen jumppatunti.

Kuva: A-lehdet / Johanna Myllymäki

Ja toisekseen, vaikka olo oli fyysisesti hyvä tuommoisten treenimaratonien jälkeenkin, niin eihän sitä pysty itse seuraamaan oman hermoston palautumista. Lihakset saattaa palautuakin, mutta hermoston palautuminen voi laahata jäljessä ja sen huomaa vasta sitten jälkikäteen. Jossain vaiheessa havahtuu vaan siihen, että treenin kehitys junnaa paikallaan ja pahasti. Eikä oikein enää huvitakaan. Kun olis pitänyt hidastaa tahtia ajoissa!

Muistan, että seuraavan vuoden kesänä olin jo saanut löydettyä jotain järjen hiventä omaan tekemiseen. Muuttunut duracell-pupuna hyppivästä jumppapirkosta fiksua tekemistä priorisoivaksi ihmiseksi. Ja sen fiksumman treenaamisen myötä muistan ajatelleeni tuona kesänä useampaan otteeseen, että ”En voi uskoa, miten vähällä työllä tää kaikki on tapahtunut” ja ”Enhän mä oo joutunut edes luopumaan mistään!”. 

Mikä on onnistumisen salaisuus?

Ei tarvitse elää yhtä kurinalaisesti kuin fitness-kilpailija, jos tavoitteena on voida hyvin ja saada silti kehonmuokkaustavoitteet toteutumaan. Ei tarvitse luopua mistään lopullisesti, ihan aikuisten oikeasti. Pitää vaan oppia priorisoimaan asioita ja muistaa, että jos haluaa elää arvojensa mukaista elämää, niin sen eteen joutuu joskus vähän irvistelemään ja kamppailemaan sen hetkisiä mielitekoja vastaan. Mutta se ei tarkoita silti sitä, että aina pitää taistella jotain sisäisiä demoneita vastaan jokaisen päivittäisen valinnan edessä.

Kun saat ne tärkeimmät valinnat iskostumaan alitajuntaan, niin niistä tulee sulle jo niin normaaleita valintoja, että lopulta tosiaan ihmettelet ääneen, mitä olet tehnyt ansaitaksesi ne tulokset. Sitten kun joku joskus kysyy, että ”Mikä oli sun salaisuus tohon onnistumiseen?!” niin joudut tosissaan miettimään, että ootko muka tehnyt jotain toisin. Koska ne muutokset on olleet niin hemmetin pieniä ja hienosäätöisiä, ja oot ajanut niistä jokaisen sisään sun arkeen ihan rauhassa ja kiireettömästi. Eikö vain? 😉

Miten käyttäydyt ja elät sitten, kun oot saavuttanut sun tavoitteen?

Yllättäen moni lupaavasti alkanut elämäntapamuutos tyssää siihen, kun muutoksia alkaakin jossain kohtaa näkymään, mutta päässä ei olla etukäteen tehty minkäänlaista ajatustyötä sen suhteen, mitä tapahtuu kun tavoitteeseen on päästy. Miten jatkat elämää sen jälkeen, kun vaikkapa se -15 kg tavoite on hallussa? Millaiset päivärutiinit sulla on silloin? Miten muut ihmiset suhtautuvat suhun sen jälkeen, entä miten varaudut mahdollisiin kateellisten ihmisten hyökkäyksiin? Millaisista ajatusmalleista sun toiminta on lähtöisin ja millä tavoin ne tulevat muuttumaan jatkossa?

On ehkä vaikea kuvitella etukäteen, miten iso muutos joku painonpudotusprojekti on jo pelkästään pääkopalle. Oma peilikuva muuttuu ja pää ei pysy muutoksen perässä. On vaikea suhtautua muuttuneeseen habitukseen. Vielä vaikeampaa voi olla suhtautua ympäriltä sateleviin kehuihin/arvosteluihin/uteluihin. Heikon paikan tullen on helppo ajatella, että nyt on lupa palkita itsensä onnistuneesta projektista ja kuukauden päästä huomataankin, että ollaan palattu vanhoihin toimintatapoihin.

Mitä enemmän työstät jo pään sisällä sun tulevaa elämää ja olemusta, sitä korkeammaksi kasvaa sun mahdollisuudet onnistumiseen. Visualisoi se tavoite ihan konkreettisesti ja ala käyttäytyä niin kuin olisit jo se ”tavoitesinä”. Tää henkinen puoli voi tuntua turhalta tai epäoleelliselta, mutta sitä se ei missään nimessä ole. Meillä on jokaisella kuitenkin ne pinttyneet toimintatavat ja uskomukset, jotka on saattaneet meidät siihen pisteeseen, missä ollaan juuri nyt. Ei voi olettaa, että pysyt tavoitteessa kovin kauaa, jos et muuta ajatteluasi ihan pysyvästi. Ja jos et ole miettinyt, miten se uudistunut sinä käyttäytyy missäkin tilanteessa.

Tsemppiä jokaisen uudenvuoden lupauksiin! Olipa sun lupaus mikä tahansa, tee siitä itsesi näköinen ja muista pitää onnistumisen tunteista kiinni koko matkan ajan.

Edellisessä postauksessa:

MITÄÄN UUTTA EI KOSKAAN SAAVUTETA PITÄMÄLLÄ KIINNI VANHASTA

Lue myös:

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram