Ennakointi vs. reagointi – onko ässiä hihassa, kun arki yllättää?

Sitä kuulee sanottavan, että arki pääsi yllättämään. Ihan puskista tuli tämä ja tämä homma, niin sitten ne salitreenit jäi tekemättä ja lounas syömättä. Miten siinä nyt silleen kävi?

Luen tällä hetkellä Joni Jaakkolan Väkevä Elämä -kirjaa (köh köh, on muuten asiapitoisin ja paras ”mutkat suoriksi” -hyvinvointiopus, mitä oon koskaan lukenut), jossa puhutaan tästä aiheesta ja ne herätti ajatuksia, joita pitää nyt avata tänne blogiinkin.

Mitä veikkaat, kuinka pieleen seuraava viikkosi voi mennä, jos oot viimeistään sunnuntai-illan ratoksi merkannut kalenteriisi tulevan viikon treenit, sumplinut aikataulusi ainakin osapuilleen niin, että sinne jää riittävästi aikaa uneen ja palauttaviin hetkiin, ja miettinyt, mitä tulet syömään tulevalla viikolla missäkin välissä? Jälkimmäiseen viitaten, yleensä välipalat tuppaavat tuottamaan eniten päänvaivaa. Töissä ei mahdollisesti ole kylmäsäilytystä tarjolla, tai ”ei ole aikaa” syödä lounastauon ja työpäivän päättymisen välissä mitään.

Niin kuin Väkevä elämä -kirjassa osuvasti sanotaan, niin treenit ja syömiset harvoin menevät nappiin, jos viikko aloitetaan ”katsotaan nyt jos jotakin ehtis jossain välissä” -mentaliteetilla. Itse oon ainakin kokenut erittäin päteväksi sen, että treeneihin suhtautuu samalla vakavuudella kuin sovittuihin tapaamisiin. Jos se lukee viikkokalenterissa, se toteutetaan. Ainoastaan kalenterin tyhjille ruudukoille saa buukata muita menoja.

Tietenkään koskaan ei voi ennustaa, miten asiat tulevat menemään just pilkuntarkkuudella. Mutta todennäköisyyttä voit lisätä ihan huimasti. Ja positiivinen puoli on se, että vaikka arki heittäisi kapuloita rattaisiin, niin kun sulla on jonkunlainen ennakointi ja hätäratkaisut valmiiksi mietittynä, et koskaan päädy sormi suussa miettimään ”miten tässä nyt näin kävi?”. Sen sijaan pystytkin vetämään hihasta jonkun ässän ja päädyt muuttamaan toivottomalta näyttäneen tilanteen ainakin siedettäväksi ennakointisi ansiosta.

Mitä sellaista ajattelit tehdä tänään, jotta huomenna asiat menisivät aivan nappiin?

Proaktiivinen eli ennakoiva elämäntapa on ihan väistämättä vähän lempeämpi keino viettää arkea, kuin reaktiivinen, jossa just sattuu näitä kuuluisia tulipalojen sammutteluja siellä sun täällä. Kovin paljon ei jää tilaa uusille ideoille ja kehittäville ajatuksille, jos kaikki aika menee jo tehtyjen asioiden korjaamiseen.

”Sisäistä se tosiasia, että tämän päivän tulokset on rakennettu suurilta osin jo eilen. Se mitä tänään teet, on aikaisemmin kylvämiesi siementen sadon korjaamista.” / Väkevä Elämä

Itselläni selkein reaktiivisen elämäntavan aiheuttaja on se, jos viivyttelee nukkumaanmenoa liian kauan. Iltamyöhään on helppoa kuvitella, että hoidan nyt nämä pari asiaa tästä vielä, niin ei jää aamuksi roikkumaan, mutta rehellisesti sanottuna saattaisi syntyä parempaa jälkeä kun ne ”pari asiaa” hoitaisi levänneenä, yön yli asioita hauduttaneena ja freshillä aivotoiminnalla. Eikö? 😉

Tästä tulee sitten hirveä oravanpyörä, joka omalta osaltaan vaikuttaa tulevien päivien pieniin valintoihin ja omaan tehokkuuteen.

Arki yllättää ja kaaos uhkaa – mitäs nyt?

Arjessa ei mitenkään pysty kontrolloimaan kaikkea, mutta kun opettelee oikeasti tuntemaan itsensä ihan läpikotaisin ja ymmärtää, miten tuppaa toimimaan missäkin tilanteessa, niin osaa myös suunnitella parempia toimintatapoja vastaisuuden varalle. Jos sulla on vaikka aiempaa kokemusta siitä, miten muutto tai uran vaihdos vie sut aivan sivuraiteille hyvinvoinnin suhteen, niin miten voisit jatkossa toimia paremmin, kun samankaltaisia asioita tulee eteen?

Mikä on muuttuvissa elämäntilanteissa ja arjen kiireissä just se kaikista oleellisin juttu, mikä pitää sun hyvinvointia yllä? Unen priorisointi, ateriarytmistä kiinni pitäminen, sosiaalisten suhteiden vaaliminen?

Otetaan esimerkki ennakoimisesta. Alat tuntea salitreeneissä satunnaisesti olkapäissä vihlovaa kipua, joka pakottaa sut muuttamaan treeniäsi lennosta ja rajoittaa arkeasi jonkun verran. Kannattaako sun silloin…

ennakoida, ja varata aika osaavalle fysioterapeutille, tai ottaa vihdoinkin kalenterista aikaa sille unholaan jääneelle kehonhuollolle

VAI

lakaista ko. ongelma maton alle, jatkaa treeniä entiseen malliin ja odottaa, kunnes se olkapää aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa jotain isompaa vahinkoa, joka rajoittaa treeniä/arkea vielä entistä enemmän?

Jälkimmäinen tapaus on esimerkki tilanteeseen reagoimisesta, sen toivotun suunnitelmallisuuden/ennakoinnin sijaan. On ehkä alussa vähän nihkeää ottaa lisää aikaa kehonhuollolle tai lähteä selvittämään yllättävien olkapääkipujen syytä, mutta vielä nihkeämpää on ottaa pidempi breikki, jos menet huolimattoman liikkeen seurauksena murjomaan olkapääsi kovemminkin. Yllättävä urheiluvamma puolestaan syö aikaasi siltä, mikä olis ollut tavoitteidesi kannalta oleellista, ja koko homma olisi tässä tapauksessa ollut ennaltaehkäistävissä.

Pakko kyllä vaan todeta, että ei treeneistä ja ateriarytmeistä tule mitään, jos niitä ei ole mitenkään suunnitellut etukäteen. Näin ainakin mulla, entäs itselläsi? Saatko pidettyä fiilikset ja onnistumisen mittarit positiivisen puolella, jos sulla on erittäin hektinen viikko meneillään ja minkään osa-alueen toteuttamista ei ole ennakoitu etukäteen? Hetkessä eläminen ja spontaanius on ihailtavia piirteitä noin yleisellä tasolla elämässä, mutta hyvinvoinnin peruspilareista kun on kyse, niin ne piirteet kääntyvätkin helposti itseä vastaan.

Väkevä Elämä -kirjassa on listattu 4 yleispätevää kysymystä, jotka voit kysyä itseltäsi aina, kun eteen tulee haastavia tehtäviä/tilanteita tai jos tuntuu siltä, ettei oma suoriutumiskapasiteetti riitä kaikkeen mitä on käsillä;

Kuka tekee? Mitä tehdään? Milloin tehdään? Miten edistytään?

Varsinkin tuo ”milloin tehdään” on aika hemmetin oleellinen kohta. Se, että viikon aikana treenataan ”jossain vaiheessa” tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, että ei muuten treenata ja seuraavana sunnuntaina mietitään, miten se aika vaan lipui sormien lävitse.

Tai tilanne, jossa oot jo pitkään ajatellut, että pitää muuten varata aika hierontaan ”jossain vaiheessa”. Milloin? Mihin mennessä? Älä päästä itseäsi tilanteesta ennen kuin se on varmasti varattu ja merkitty kalenteriin. Jos tiedät, että se hieronta tukee hyvinvointiasi ja ehkäisee jatkossa suurempia kremppoja, niin silloin siihen kannattaa panostaa. Ennakointia siis kehiin, ennen kuin se suurempi tarve ehtii ilmaantua!

Mieti etukäteen, millaisiin välipalaratkaisuihin turvaudut tulevalla viikolla? Tai etenkin niissä tilanteissa, kun iskee joku yllättävä palaveri tai muu aikasyöppö? Miten treenaat silloin, kun elämässä on tosi kuormittava ajanjakso etkä halua kuormittaa hermostoa liikaa, mutta haluat silti ylläpitää hyvää fiilistä ja säilyttää aiemmin tehdyn työn tulokset? Tunnistatko hyvissä ajoin itsestäsi, milloin on perusteellisen akkujen latauksen aika?

Jos sulla on tapana skipata kiireessä aamupala, mutta tiedät sen johtavan illansuussa hillittömään ruuan mättämiseen, niin ennakoi ja ota työmatkalle mukaan edes juotava smoothie. Tällaisissa tilanteissa ei kannata jäädä liikaa puntaroimaan kaikista parhainta vaihtoehtoa, vaan miettiä, mikä on just sun tilanteeseen sopivin. Jos asia X estää epätoivotun asian Y tapahtumisen, niin valitse asia X, vaikka se ratkaisu tuntuisikin nihkeältä kyseisellä hetkellä.

Pikkuhiljaa ennakointia opettelemalla huomaat aika äkkiä muuttuvas oman elämäsi supersankariksi, no joke!

Lue myös: Hyvinvoinnin ylläpitäminen arjessa ja pari sanaa armollisuudesta

Edellisessä postauksessa jaoin tämän huisin hauskan intervallitreenin juoksumatolle tehtäväksi!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

Juoksuintervallitreeni, joka saa käymään läpi koko tunteiden kirjon!

Huh hei, tein tuossa eilen pitkästä aikaa intervallitreeniä juoksumatolla. Edellisestä juoksukerrasta on hävyttömän pitkä aika. Suurimpana syynä se, että mun rakenteellinen jalkaterän virheasento on viime aikoina vähän tuottanut vaivoja ja on pitänyt vähän soutaa ja huovata etsien mm. sopivia pohjallisia ja muuta. Oon lämmittelyssäkin siirtynyt nyt enemmän ja enemmän pelkkiin dynaamisiin liikkuvuus- ja lämmittelyliikkeisiin, tai korkeintaan teen soutulaitteella sitä ennen semmoisen 5 min höntsän.

Nyt kuitenkin jalat tuntuivat ihan hyviltä, joten päätin pitkästä aikaa tehdä kunnon vetoja juoksumatolla! Vähän jännitti, että miten selviän. Muutenkin koko kulunut kesä on ollut sen verran haipakkaa, että on pitänyt priorisoida rankalla kädellä treenien suhteen. Omalla kohdallani voimaharjoittelu on aina prioriteettilistalla ykkösenä, ja kestävyystreeniä tehdään sen mukaan, mihin riittää resurssit.

No tämä treeni olikin sitten sen verran mukavaa (tai siis periaatteessa ihan kamalaa), että nyt on kyllä pakko raivata tilaa kalenteriin vähintään kerran viikossa tällaiselle höykytykselle. Joka kerta aerobisen treenin jälkeen sitä vaan päivittelee mielessään, miten erilaiset endorfiinipöllyt siitä treenistä saa, kun vertaa salitreeniin. Molemmat ihan äärimmäisen päteviä keinoja saada itsensä ylittämisen tunteita ja huikeat fiilikset, ja mun mielestä niitä kahta ei oikein voi verrata keskenään. Mutta miksipä tarvisikaan – kumpiakin muotoja kuitenkin tarvitaan jossain määrin, sikäli mikäli tavoitteena on kohottaa suoritus- ja toimintakykyä arjessa ihan tosissaan. Salitreenejäkään kun ei voi vetää kovalla tasolla, jos hapenottokyky pettää ennen aikojaan.

Pidemmittä puheitta (heh heh), tässä teille intervallitreeni juoksumatolle – vahva suositus!

Treenin kokonaiskesto on 45 minuuttia. Nauttikaa!

Lämmittely:

5 min. kävely 6,5 km/h, 2.5 kaltevuus

Ylämäkikävely-osio:

5 min. kävely 5,7 km/h, 10.0 kaltevuus

5 min. kävely 6 km/h, 12.0 kaltevuus

5 min. kävely 6,4 km/h, 15.0 kaltevuus

2 min. kävely 6,4 km/h, 10.0 kaltevuus

Juoksuosio, 5 kierrosta putkeen (yht. 15 min.):

1 min. 6,5 km/h, 2.5 kaltevuus

1 min. 10 km/h, 2.5 kaltevuus

1 min. 13 km/h, 2.5 kaltevuus

TABATA-osio (4 min.):

20 sec ON, 10 sec OFF –  8 kierrosta putkeen:

sprintti 14,5 – 15 km/h, 3.5 kaltevuus

Jäähdyttely (4 min.):

Rauhallinen kävely 5 km/h (laske nopeutta asteittain, älä kertalaakista), 1.5 kaltevuus

Se oli siinä!

Tuo treeni oli mulla siis tallessa koneella ihan nopeuksineen ja kaltevuuksineen valmiina. En edes muista, koska tuon treenin oon alunperin keksinyt tai toteuttanut säännöllisesti, mutta ihan positiivinen yllätys oli miten hyvin pysyin mukana tahdissa pitkästä tauosta huolimatta. Ihan siellä täällä piti hiljentää vauhtia hetkeksi, mutta jotenkin yllättävän kivuttomasti se meni. Tabata-vaiheessa alkoi tulla toivoton fiilis, mutta hyvät treenibiisit sai ajan kulumaan siivillä ja kiitos seisoi lopussa.

Ilman muuta tuon treenin kilometrivauhteja ja kaltevuusasteita voi ja täytyy skaalata oman kuntotasosi mukaan, jos lähdet testaamaan. Eli jos olet kovakin duracellpupu hyvässä hapessa, niin tietenkin painat hanaa kovempaa ja jos olet aloittelija, niin vedä ensimmäinen kerta ihan testimielessä rajojasi kokeillen. Tabata-osiossa helpointa on viettää ne 10 sek tauot niin, että hyppäät kaiteista kiinni pitäen niille sivuraiteille seisomaan ja juoksumatto jää haarojesi väliin rullaamaan yksinään.

Koska menin niin sekaisin tuosta treenin jälkeisestä olosta, niin tein vielä loppuun tabata-tyylisesti (20 sek  ON, 10 sek OFF) muutamat köysipaiskaukset vuorokäsin, etuheilautuksia kahvakuulalla, Russian twistejä levypainolla ja vuorikiipeilijöitä.

HITTO MIKÄ FIILIS! Kokeilkaa 😉

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

 

Entisen ruokanatsin ajatuksia ravinnosta

Lukeuduin aikoinaan siihen väestöön, joka stressaa jokaisesta suupalasesta ja haluaa saada tietää pilkun tarkkaan, mitä mikäkin tuote sisältää ja mistä se on peräisin. Jos astuin sisään ravintohifistelypiireissä tunnettuun erikoisravitsemuskauppaan, niin palasin sieltä joka kerta yhden tuotekassillisen kanssa, joka kustansi aina vähintään 100 euroa per kerta. Joka kerta sieltä palatessani myös uskoin, että nyt mulla on täällä kassissa kaikki avaimet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – nyt muuten lähtee!

Mullehan myytiin silmät ja suut täyteen kaikkia niitä uskomuksia, ja tottakai olin sinisilmäisenä ihmisenä ihan haltioissaan kaikista niistä opeista ja kikkakolmosista, mitä ravinnon hifistelypiireissä jaettiin. Suodatinvettä en voinut juoda, vaan sen piti mennä ensin Brita-suodatinkannun kautta, ja jos rahat oli ennen palkkapäivää lopussa, niin mieluummin käytin pennoseni johonkin kalanruuan makuiseen viherleväjauheeseen, kuin oikeaan ruokaan. Prioriteetit? Ne oli vähän hakusessa.

Pahin painajainen niihin aikoihin oli sukulaisten luona kyläily. Jos tarjolla oli jotain normaalia kotiruokaa vaikka kermakastikkeessa, niin hyi että! Maitotuotteita! Maitohan on saatanasta.

Rahaa tosiaan tuli tuhlattua enemmän superfoodeihin kuin oikeaan ruokaan. Kokonaispaletti oli täysin vääränlainen. Eineshyllyjen ohi kuljettiin luonnollisesti nokka pystyssä ja halveksuen niitä tuotteita. Kaiken piti myös olla luomua, lähiruokaa, mahdollisimman prosessoimatonta. Mikä siis on oikeasti ihan äärettömän hyvä asia ja siihen pitäisikin pyrkiä, mutta ymmärtänette, että liiallisuuksiin ei ole hyvä mennä missään asiassa.

Kaupassa tuoteselosteita tutkaillessa, jos jossain kalkkunaleikkeleessä oli vaikka 0,3g/100g sokeria niin se piti jättää hyllyyn. Koska sokeri. E-koodien näkeminen sai voimaan pahoin. En edes halunnut silloin ymmärtää, mistä oli kyse – vaikka totuus on se, että jos puolukkaakin tarkasteltaisiin ihan atomitasolla, niin sekin sisältäisi E-koodeja.

Rankkaa viettää elämää sillä tavalla. Puuttui vaan foliohattu päästä. Ei ollut suhteellisuudentajua.

Oisko voinut vaan elää sittenkin vähän rennommin?

Jossain vaiheessa, kun tajusin, että lompakko ei kykene enää elämään yhteistyössä mun kanssa, jos jatkaisin superfood-villitystäni, päätin höllätä otetta. Ihan pariksi viikoksi vaan. Huomattuani, että henki mussa pihisi vielä sen jälkeenkin, kun olin syönyt ilman natsimeininkiä, niin totesin, että antaa olla. Ehkä mä voin syödä ihan normaalisti, kun olokin on ihan normaali. Itseasiassa kummasti olo oli ehkä parempikin, kun ei enää tarvinnut koko ajan olla otsa rypyssä tarkkailemassa tuoteselosteita ja suodattamassa puolta vuotta jotain hanavettä ”juomakelpoiseksi”.

Pikkuhiljaa päähän iskostui se, että ehkä se kokonaiskuva voisi sittenkin merkitä eniten. En vaan osannut nähdä metsää puilta ennen sitä. Keskityin niihin hemmetin lillukanvarsiin ostamalla superfoodeja, vaikka perusasiat ei olleet edes kunnossa siinä vaiheessa. Ja kaikessa kun piti taas olla niin äärimmäisen perfektionisti. Jos en omistanut mun silloisten ravintoidoleiden hehkuttamia männynkäpyjauheita, niin koin olevani epäonnistunut ihmisenä.

Onko olemassa hyviä ja pahoja ruoka-aineita?

En enää ajattele mistään ruuasta, että se on itsessään hyvä tai paha. Ei mikään yksittäinen ruoka-aine ole lähtökohtaisesti hyvä tai paha – vaan se pitää suhteuttaa kokonaisuuteen ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Ja pitää oikeasti kuunnella omaa kroppaa, eikä mennä trendien mukana. Käytän nykyään normaalisti maitotuotteita (paitsi en juo maitoa, koska en oo vaan ikinä oppinut käyttämään muuta ruokajuomaa, kuin vettä) ja ne tuo kivaa monipuolisuutta ruokavalioon kaikissa eri muodoissaan. En silti koskaan pakottaisi asiakkaitani käyttämään maitotuotteita, jos ne ei hänelle sovi. Ei mitään sellaista pidä sisällyttää ruokavalioon, mikä ei yksinkertaisesti edesauta hyvää oloa.

Mutta tiedättekö, kun on näitä itsensä diagnosoivia ihmisiä, jotka luulee kaiken pahan olon olevan lähtöisin maitotuotteista, vaikka syy saattaa hyvin olla jossain muualla – stressaavassa elämäntilanteessa, vääränlaisessa vuorokausirytmissä, kuidun puutteessa tai missä tahansa. Sitten kaikki laitetaan maitotuotteiden syyksi, ja somesta luetut maitopaasaukset vaan vahvistavat sitä omaa näkemystä ja saavat ihmisen syvemmälle siihen omaan kuplaansa.

Joten sitä vaan peräänkuulutan, että tarkastelkaa ruokajuttuja ihan objektiivisella näkökulmalla. Ilman uskomuksia, ilman ennakko-oletuksia ja plasebovaikutuksia.

Itse halusin tuossa viime viikolla kokeilla nyhtökauraa, kun sitä on niin hehkutettu. Oon taas vähän jäljessä näissä trendeissä, nykyäänhän sitä ei enää tarvitse haalia kaupasta kyynärpäätaktiikalla 😉 Mutta tiedättekö mitä? En taida enää ikinä rankaista itseäni nyhtökauralla, koska kaksi kertaa ehdin sitä kokeilla ja molemmilla kerroilla seurauksena sellainen turvotus, että luulin odottavani kolmosia.

Asia sillä sipuli, nyhtökaura ei siis enää löydä tietään meikäläisen ostoskoriin, mutta en silti koe tarvetta dumata sitä ikiajoiksi ja julistaa somessa joka kanavassa, että nyhtökaura on kaiken pahan alku ja juuri. Enkä myöskään koe tarpeelliseksi nyt levittää salaliittoteorioita, joissa väitetään, että nyhtökauralla halutaan saada koko kansa voimaan pahoin. Saatika, että kieltäisin nyhtökauran asiakkaideni ruokavaliosta, kun se ei satu itselleni sopimaan.

Ymmärrätte pointin?

Ruokavaliossa kannattaa ottaa tietynväriset lasit pois silmiltä ja suhtautua siihen vaan siten, että mitä monipuolisemmin syöt, sen parempi. Keho rakastaa monipuolisuutta. Popsi eri värejä, kierrätä viikon ja kuukausien sisällä eri proteiinin- ja kuidunlähteitä, testaa, sovella, älä tee ennakko-oletuksia ja tuomitse tiettyjä kategorioita ikuisiksi ajoiksi alimpaan helvettiin ennen objektiivisempaa tarkastelua.

Muistan, kun tosiaan halveksuin einesruokiakin hyvin monta vuotta. Mutta kun uskalsin oikeasti ihan ajan kanssa alkaa tsekkailemaan, mitä einesruuat nykyään pitää sisällään, niin se oli ihan silmiä avaava kokemus. Löytyi sieltä eineshyllyltä oikeasti muutamia tuotteita, mitkä ei sisältäneet ei niin yhtäkään ”pahaa” ruoka-ainetta, ja suolan määräkään ei ole kaikissa lähtökohtaisesti mikään järkyttävän iso.

Monilla on tosi vankassa ne uskomukset, että margariinit on täynnä transrasvoja ja einekset on ihan täyttä roskaa, mutta kuinka moni on oikeasti käyttänyt aikaa niiden tuoteselosteiden lukemiseen?

Aika harva. Koska niistä on ennestään sen verran pahat vibat, että ei edes haluta ymmärtää, mistä se ravintosisältö koostuu. Sama asia pätee ihmissuhteissakin – moniko ihminen sultakin on saattanut jäädä tutustumatta sen takia, että annoit huonon ensivaikutelman olla esteenä tarkempaan tutustumiseen?

Itse ainakin rakastan arjessa nykyään helppoja ratkaisuja, ja suhteutan kaiken siihen isompaan kokonaiskuvaan.

Jos en oo ehtinyt tekemään jonain päivänä eväitä töihin, niin voin hyvin ostaa hätäratkaisuna jonkun einesruuan, koska tiedän, mitkä tuotteet sieltä hyllystä kannattaa valita, jos haluaa saada jotain ravintoaineitakin. Ja niitä annoksia voi aina tuunata lisäämällä kasviksia, siemeniä, oliiviöljyä, avokadoa tai jotain muuta hyvää sekaan.

En osta kotiin ikinä mehuja tai hiilihapollisia energiajuomia ja limuja, koska käytän mieluummin kalorini ruokaan, kuin juomaan. Suurimpana syynä noiden välttelylle on kuitenkin se, mitä turhat mehut ja happopitoiset juomat tekee hampaille.

Mutta tässäkin asiat on parempi suhteuttaa kokonaisuuteen. Jos mietitään lihasmassan kasvua tavoittelevaa ihmistä, joka on hyvin aktiivisessa työssä ja harrastaa siihen päälle paljon liikuntaa, niin hänen tilanteessa tuoremehujen tarkoituksellinen lisääminen ruokavalioon (tiettyinä jaksoina) voisi olla passeli juttu. Miksikö? Koska jos päivittäiset kalorit on tosi korkealla, niin on työn ja tuskan takana saada ahdettua täysin ”puhdasta” ruokaa kiinteässä muodossa sen edestä. Lähemmäs 3000 kcal esimerkiksi on sellainen energiamäärä, mitä ei ihan kuivin otsin saada vedettyä, jos tarjottimella on vaan kaurahiutaleita, bataattia, rahkaa ja muita superpuhtaita juttuja.

Jokaisen ihmisen ruokavaliossa riittää varmasti tilaa pienille sattumille siellä täällä – jos joku ihminen ei vaikka halua luopua täysmaidosta kahvin seassa, niin antaa sen täysmaidon sitten pysyä ruokavaliossa. Tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio ei siihen kaadu, kunhan kovan ja pehmeän rasvan suhteet on noin muuten hallinnassa ja sitä pehmeää rasvaa tulee enemmän. Eri asia, jos sen täysmaidon lisäksi pyöräytät joka aamu pekonimunakkaan ja proteiininlähteet koostuu lähinnä sika-nautajauhelihasta – silloin voi olla hyvä miettiä parempia valintoja.

Elämä on kaikin puolin mukavempaa, kun ymmärtää, että jokainen suupala elämässä on tietoinen valinta, ja silloin kun kyseessä on joku ei-niin-optimaalinen suupala, niin se pitää vetästä huiviin hyvällä omallatunnolla. Kenties sumplien päivän muita aterioita sen mukaisesti, jotta kokonaispaletti säilyy järkevänä ja saat huolehdittua tärkeimmät ravintoaineet päivän osalta kasaan, ennen ylimääräisiä sattumia.

Stressi sitä paitsi turvottaa.