TERASSIKAUDEN HOUKUTUKSET

Ah, aurinko on vihdoin kömpinyt ulos piilostaan ja hemmotellut jokaista suomalaista tässä hetken aikaa. Terassit on täyttyneet ääriään myöten joka arkipäivä työajan päätyttyä ja viikonloppuna jengiä on kaupungilla ku pipoa. Jäätelökioskit kuhisee. Grillit käy kuumina. Kaupan siiderihyllyt ammottaa tyhjyyttään. Onhan se nyt kivaa korkata ensimmäiset grilliruuat ja nauttia auringosta, mutta mites sen hyvän fiiliksen ja auringon hemmotteleman olon saa pidettyä yllä myös läpi kesän?

Yllättävän moni tuntuu pistävän kesän ajaksi salikortin jäähylle. Tiedossa on paljon reissuja, roadtrippejä, mennään etelään ja mökille sun muille menoille. Ei ole aikaa treenata. Vai onko sittenkin?

Mua on aina hämmästyttänyt, miksi kaikki talven aikana tehty uurastus tavoitteiden eteen heitetään kesän aikana roskakoriin ja antaudutaan sataprosenttisesti terassikauden houkutusten valtaan? Ajatellaan, että sit kun ne kesälomat on pidetty ja reissut tehty, niin syksyllä on sitten uudenlaista puhtia jatkaa omien tavoitteiden työstämistä ja treenaamista?

Mites sitten kun alkaa syksyn kiireet, räntäsateet ja hullu loppupuserrus ennen joululomia? Tuntuu, että syksyllä saatavaa energiabuustia aina jotenkin romantisoidaan liikaa omassa pääkopassa eikä muisteta, että todellisuus Suomen syksystä on vähän karumpi. Miksei tavoitteiden eteen voi siis tehdä töitä jo nyt, välittömästi, tai nimenomaan sen oman kesäloman ja reissujen aikana? Sehän on mitä parhainta aikaa opetella uusia elämäntapoja ja arjen voittavia rutiineja! Eikö? Aina puhutaan, että jos haluaa saada uudet tavat iskostumaan alitajuntaan ja haluaa saada niistä toimivia, niin pitää luoda ympäristö ja olosuhteet sellaisiksi, että se haluttu tapa on helpoin toteuttava. No nyt sulla on sellainen ympäristö ja olosuhteet, että toivottujen tapojen onnistuminen on entistäkin todennäköisempää – LOMA! KESÄ! Eipä tule mitään kiirepalavereita ja liikenneruuhkia, joita voi syyttää treenien väliin jäämisestä.

Sulla ei ole lomalla kiire minnekään. Sulla on koko päivä aikaa tehdä just sitä mitä huvittaa. Kun loikoilet mökillä lomalaitumilla siellä laiturin nokassa ja paahdat itseäsi auringossa, mikä/kuka estää vetämästä pienen liikkuvuusharjoittelusession siinä samassa paikassa? Ei siihen tarvita muuta kuin oma keho. Ei välineitä. Go with the flow – aikaa menee ehkä 15 minuuttia ja saat siinä ajassa jo isolla kädellä jumeja ja lukkoja pois kehosta. Sen jälkeen sauna ja pulahdus veteen maistuu tuhat kertaa paremmalta, ja kaupan päälle saat energiaa ainakin  nelinkertaisen määrän takaisin.

Palautumisen hallinta

Jos puolestaan palautuminen on sun kompastuskivesi, mikset laittaisi unirytmiäsi parempaan ruotuun jo lomien aikana? Syksyn mittaan töihin palatessa sulla olisi jo ihan alitajuntaan iskostunut tapa mennä aikaisemmin nukkumaan ja ehdit nauttia päivästä pidempään.

Arjessa on aina tosi monta rautaa tulessa ja sohitaan sinne sun tänne, ajatellen just siten, että treeni on se ”pakollinen paha”, jolle on löydettävä aikaa jostain kohtaa. Liikunnasta tulee tolla aika vastenmielinen mielikuva, vai mites? No entäs kun on ne lomat päällä ja on oikeasti sitä aikaa käsillä! Treenaaminenkin sujuu paljon helpommin, kun on noin muuten tosi vapautunut fiilis ja arki ei kuormita samaan aikaan joka tuutista. Palaudut loman aikana treeneistä nopeammin, pää on enemmän menossa mukana ja uusia liikkeitä/kehonhallintatekniikoita on helpompi opetella.

Laita siis oma hyvinvointisi etusijalle. Vasta sen jälkeen voit olla energisempi ja parempaa seuraa myös sun ympärilläsi oleville ihmisille!

Se, että raivaat kalenterista aikaa treenaamiselle, ei ole itsekästä vaan ihan hemmetin tärkeää. Miksi lomaakin pitäisi suorittaa ja aikatauluttaa jokainen lomapäivä minuutin tarkkuudella? Miksei siellä voi olla tyhjiä päiviä ilman mitään velvollisuuksia – eikö se oo lomailun tarkoitus?

Unohda stressaaminen. Joka paikkaan ei tarvii ehtiä. Mutta mieti, minkä energiabuustin saat jokaiseen päivään, kun sieltä löytyy aikaa myös treenaamiselle ja aktiviisuudelle. Lupaan, että kesälomasta tulee miljoona kertaa hauskempi! Älä mieti hampaat irvessä treenaamista vaan lähde vaikka rohkeasti kokeilemaan uusia lajeja tai treenimetodeja, ilman mitään suurempia ennakko-odotuksia tai epäluuloja. Anna uusille lajeille mahdollisuus. Jos salitreeni ei ole sun juttu, niin miten olisi SUPpailuhetki jonain kauniina hellepäivänä? Seinäkiipeily? Pallopelejä läheisellä urheilukentällä koko perheen voimin? Pitkä pyöräretki luonnon sekaan mehevät piknikeväät repussa mukana?

Aktiivisina päivinä nautit herkuista enemmän

Grilliruuat ja satunnaiset jätskihetketkin maistuu paaaljon paremmilta, kun päivään on kertynyt jotain aktiivisuuttakin alle. Silloin satunnaiset herkkuhetket ei lamauta sua loppupäiväksi, eikä myöskään jätä mitään oravanpyörää päälle, vaan pikemminkin toimii satunnaisena päivän piristyksenä ja taas mennään!

Oon kokenut elämässäni kesiä ihan laidasta laitaan. Sellaisia, joina en todellakaan liikkunut minnekään, mutta herkut maistuivat sit senkin edestä. Antoiko se kesä mitään? Jäikö siitä hyvä fiilis? Oliko sen jälkeen syksyn alkaessa puhtia aloittaa uusia elämäntapoja? HELL NO.

Entä ne kesät, kun pyörän selässä on istuttu joka päivä, treenailtu on monipuolisesti sekä ulkokentillä, salilla kuin mökeilläkin ja nautittu myös satunnaisesti niitä ex-tempore jätskejä rannassa? Noh, sanomattakin selvää, että nuo kesät jää paremmin mieleen. Jaksaa tehdä jotain muutakin kuin maata ja siemailla huurteisia.

Aktiivisen kesän jälkeen syksy on pelkkää hyvää jatkumoa kesän aikana opetelluille hyville rutiineille ja sitten se syksyn tuoma viileän raikas ilma tuo OIKEASTI lisäpuhtia painaa menemään, kun on aika palata arkeen ja velvollisuuksien pariin. Ei se syksy ja koulujen/töiden jatkuminen ole mikään tae siitä, että jaksaisi palata takas hevosen selkään, jos koko kulunut kesä on siinä vaiheessa ollut kostea ja sokerinen.

Aseta viikkotavoitteita jo loman ajaksi

Kesällä uusia tapoja ja voittavia rutiineja on tosi helppo ujuttaa vaikka viikko kerrallaan mukaan. Saat ihan huomaamatta uutta energiaa jokaiseen päivään eikä tee ees tiukkaa, kun muuten saa vaan loikoilla. Vai kuulostaako tällainen suunnitelma pahalta;

Viikko 1: Juo vettä niinkun huomista ei ois! Osta marketista joku vähintään 1,5 litrainen kannu ja kokeile sinne veden sekaan erilaisia makukomboja, kuten sitruunaa ja limen lohkoja, inkivääriä ja appelsiiniviipaleita, mintunlehtiä ja sitruunamelissaa, maustettuja vichyjä/sokerittomia BCAA-juomasekoituksia ja tuoreita marjoja jne. Huolehdi siitä, että aina päivän mittaan olet juonut noin kaksi täyttä kannullista vettä ja siitä ylöspäin. Aloita edes kahdesta litrasta per päivä!

Viikko 2: Vältä autoa ja busseja viimeiseen asti. Hyppää pyörän satulaan ja lähde seikkailemaan jonnekin lähiympäristöön luontoretkelle. Jos päivän aikana on liian kuuma, odota illansuuhun ja lähde vasta sitten. Ajoita pyöräretken huippu siten, että ehdit kattomaan huikeen auringonlaskun joltain kallion kukkulalta tai rannasta käsin.

Viikko 3: Haasta kaverit rantalentikseen, golfkierrokseen tai höntsäfutikseen lähikentällä. Jättäkää puhelimet kotiin ja keskittykää elämään hetkessä.

Viikko 4: Tee kehonpainotreeni pari kertaa viikon aikana, olit sitten mökillä, laiturinnokassa, asuntoautossa tai missä ikinä viiletätkään. Aseta ajastin käymään vaikka 20 minuutiksi, valitse 6-8 liikettä ja tee 8-10 toistoa jokaista liikettä. Pyri tekemään 20 minuutissa niin monta kierrosta kuin ehdit.

Tai lataa Tabata-treeniin soveltuva kännykkäsovellus (esim. intervalliajastin tai tabata timer), valitse yhteensä 8 liikettä, ja tee työosiot aina 20 sekuntia täysillä. Sitten lepäät 10 sekuntia ja teet toista liikettä taas 20 sekuntia. Tee yhteensä 5 kierrosta kaikkia liikkeitä. 8 liikettä, 20 sekuntia työtä, 10 sekuntia lepoa, toista vielä 4 kertaa alusta koko kierros. Aikaa menee tähänkin sen 20 minuuttia. Ei kovin suuri uhraus 😉

Viikko 5: Smoothieviikko kokeilevassa keittiössä! Jos et omista vielä blenderiä, nyt on korkea aika investoida ainakin sellainen kolmekymppiä vaikka johonkin ihan perusblenderiin, mitä myydään supermarketeissa. Smoothiet on helppo tapa ujuttaa kasviksia ruokavalioon hyvän maun varjolla ja ne pelastaa sut myös kiireisinä aamuina, kun ei ole aikaa väsätä aamupalaa nollasta alkaen.

Kokeile eri päivinä erilaisia smoothieita viikon ajan. Lähde aluksi vaikka ihan helposta liikkeelle ja tee joku mokkainen suklaaunelmasmoothie. Banaania pakastettuna, jäähdytettyä tummapaahtokahvia, 1 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita ja vaikka suklaanmakuista heraproteiinia? Nesteeksi vielä makeuttamatonta mantelimaitoa pehmittämään makua. Lupaan, että tollainen pläjäys maistuu nirsoimmallekin hyypälle.

Toisena päivänä marjat kokeiluun; heittele fiiliksen mukaan erivärisiä marjoja blenderiin, pohjalle vettä, jääpaloja, banaania (pakastettuna monikin asia toimii smoothiessa paremmin!), nesteeksi joku makeuttamaton kasvimaito tai kevyt kookosmaito. Proteiiniksi vaikka maustamaton rahkapurkki tai vaniljaheraa. Älä lähde innostumaan liikaa, vaan pidä smoothie aika simppelinä 😉

Kolmantena päivänä raikas vihersmoothie, joka voi vaatia nirsoimmalta kaverilta jo vähän uskallusta, mutta LUPAAN, että ne vie oikeasti kielen mennessään – 1 Granny Smith-omena, 1 päärynä, pakastepinaattia (pakastettuna, koska tuo ihanan koostumuksen), raikasta vettä, tuoretta minttua ruukusta, lisäksi vaikka sitruunamelissaa tai ananasta.

…ja sitä rataa.

Yksi tavoite per viikko. Viikon loppupuolella se uusi tapa/tavoite sujuu aina jo vähän helpommin.

Älä tee sitä virhettä, että yrität muuttaa kaikki tavat kerralla. Takaan, ettei se johda mihinkään. Se on varma tapa hankkia itselle ihan luuserifiilis, eikä se oo missään nimessä tarkoitus kun pyritään parempaan oloon!

Edellisessä postauksessa:

PÄÄ POIS SIELTÄ PYLLYSTÄ!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉 Facebook / Twitter / Instagram

 

 

 

KAKSI TAPAA MOTIVOITUA – KUMPI TOIMII SULLA?

 

Törmäsin tuossa jokin aika sitten Kaisa Jaakkolan kirjoitukseen siitä, miten omat tavoitteet voi saada selkiytymään paremmin ajattelemalla sitä, mitä EI enää halua. Jos on sellainen olo, että jotain muutosta tarttis elämään tehdä, vaan kun ei keksi mitä. Kas kummaa, kun listaa paperille asiat, mitä ei enää kaipaa elämäänsä, niin alkaa tavoitteet kirkastua konkreettisemmiksi.

Musta tuo sama ajattelutapa toimii myös ennen kaikkea motivaation metsästämisen kannalta. Yleensä jengi neuvoo keskittymään vaan siihen, mitä haluaa elämässään saavuttaa. ”Eyes on the prize” ja sitä rataa. Musta tuo Kaisa Jaakkolan teksti oli erittäin hyvä ja aloin siinä just pohtimaan, että hetkinen – sain paljon paremman liekin elämäntapamuutoksen tekemiseen silloin joskus, kun keskityin listaamaan asioita, joita en enää halua kokea mun arjessa. Niihin oli jotenkin helpompi pureutua, koska sen kehnon olon ja epätoivottujen ”oireiden” kanssa kuitenkin kamppaili päivittäin. Jos olisin silloin miettinyt vaan, että haluan voida hyvin, haluan käyttää hihattomia paitoja häpeilemättä ja haluan pystyä tekemään punnerruksia ilman tuskaa, niin olisin luultavasti vaan turhautunut hyvin pahasti. Koska silloin elämäntapamuutosta aloittaessa noi asiat tuntuivat ihan hirveän kaukaisilta, ja ne oli siellä ”jossain”, hamassa tulevaisuudessa, jos kävisi hyvä tuuri. Haha.

Kun keskityt ajattelemaan, mitä et enää halua elämääsi – pääset juhlimaan niitä pienen pieniäkin erävoittoja, kun ei tarvitsekaan miettiä sitä isoa päätavoitetta ja sortua samalla perfektionismin pyörteisiin. Jos tavoite on vaikkapa pudottaa 20 kg painoa ja päästä timmiin kuntoon ennen jotain sovittua etelänmatkaa, niin mitä käy kun ensimmäiset 5kg tavoitteesta on saavutettu? Jäätkö voivottelemaan sitä, kuinka sulla on edessäsi vielä -15kg työmaa etkä ole vieläkään ultimaattisessa tavoitteessa kiinni, vai saisitko juhlittua sitä faktaa, että tuossa kohtaa housut eivät enää kiristä ja saat tehdä pari uutta reikää vyön rivistöön?

Täytyy silti huomauttaa, että meitä on moneen junaan. Mutta on ihan hyvä miettiä, kumpi ajattelutapa toimii just sulla. Haluatko pois päin jostain epätoivotusta tilasta vai kannustaako enemmän matka kohti jotain parempaa?

Pari esimerkkiä siitä, mitä et enää välttämättä halua

Et enää halua vaan katsoa vierestä, kun omat lapset vetää hiki hatussa pihaleikkejä nauruun pakahtuen?

Et enää halua jatkuvasti joutua ostamaan isompia vaatekokoja?

Et enää halua kaatua suoraan päikkäreille työpäivän jälkeen ja jämähtää sohvalle loppuillaksi täysin voimattomana?

Et enää halua sitä fiilistä, missä sinä olet oman elämän matkustaja tai sivustaseuraaja, ja asioita vaan tapahtuu?

Et enää halua tuntea oloasi vaivaantuneeksi, kun kaveri kysyy sua lenkille tai bodypump-tunnille seuraksi?

Et enää halua joutua pakoilemaan kuviin joutumista ja todeta mielessä kerta toisensa jälkeen ”oonko mä todella noin iso vai vääristääkö kamera”?

Et enää halua läsähtää nassullesi, kun yrität tehdä etunojapunnerrusta?

Saat varmaan ajatuksesta kiinni. Mulla aikanaan tuollaisen listan tekeminen sai aikaan sellaisen sisuuntumisen, että perkele, minähän vielä näytän!

Ja tuosta lähtökohdasta kun lähtee eteenpäin, niin voi ajatella, että kaikki on kotiinpäin. Voit unohtaa sen ison ja pelottavan päämäärän siellä ”kaukana” tulevaisuudessa ja keskittyä siihen, että pääset koko ajan pois päin ei-toivotuista asioista sun arjessasi, kunhan teet pitkäjänteisesti oikeita (pieniä) valintoja oikeassa järjestyksessä.

 

Lue myös:

Et saa mitä tilaat, vaan sitä mitä tarvitset

Miksi ilmaiset treeniohjelmat ja omatoiminen sooloilu eivät tuo tuloksia?

Kehosi tekee kaikkensa sinun eteesi – teetkö sinä samoin?

Edellisessä postauksessa:

7 KOHDAN CHECKLIST KEHITTÄVÄÄN TREENIIN

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

MIKSI JOTKUT ONNISTUU UUDENVUODENLUPAUKSISSA JA TOISET EI?

 

Luin joskus aikanaan Optimal Performancen blogista aika osuvasti;

”Ei niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen”

Mulle tuo lause kätkee sisäänsä tosi tärkeän huomion. Ja tuo ajatus on muuten hyvä pitää mielessä varsinkin näin uuden vuoden häämöttäessä oven takana, kun kaikki puhkuu intoa ja motivaatiota tehdä se suuri elämäntaparemontti. ”Kaikki tai ei mitään”.

Lähtökohtaisesti ”uudenvuodenlupailijat” tuntuu olevan aina joku iso vitsi somemaailmassa, mutta aina jossain kesän lopussa tulee oikeasti vastaan niitä onnistumistarinoita, joissa tyyppi on aloittanut projektin vuoden alussa ja saanut huikeita muutoksia aikaan.

Miksi jotkut sitten onnistuu ja toiset jää nuolemaan näppejään?

Voisiko kyse olla esimerkiksi siitä, että onnistunutta elämäntaparemonttia ei voi laittaa täysillä käyntiin yhdessä yössä? On ihan suloinen ajatus, että 31.12. vedetään bilehumuissa kuoharipullo toisessa kädessä ja sipsipussi toisessa, ja sitten seuraavana aamuna, kun eletään tammikuun ensimmäistä, niin odotusten mukaan silloin ollaan jo pyöräyttelemässä vihersmoothieta männynkävyistä ja kuusenkerkästä. Elämäntaparemontissa on aina se kuherruskuukausi, jolloin eletään sydänemojin näköisinä ja pureskellaan parsakaalia, mutta kun jossain vaiheessa ne aivot havahtuukin siihen, että tämä ei olekaan se elämäntapa, johon ollaan totuttu. Sitten iskee ahdistus ja pakenemisreaktio. Takaisin tuttuun ja turvalliseen, niin kun olis jo!

 

On lähtökohtaisesti ihan loogista ajatella, että mitä enemmän painetaan äärirajoilla ja pusketaan duunia muutoksen eteen, niin sitä enemmän pitäisi syntyä tulostakin. Pää voi kestää kovaa duunia, kun motivaatio hipoo kattoa, mutta on meillä jokaisella tietynlaiset fysiologiset rajoitteetkin olemassa. Ei kenenkään kroppa jaksa määräänsä enempää sellaista rykimistä, että nollatason aktiivisuudesta hypätään kertaheitolla 5-6 treenin viikkorytmiin. Siinä missä upouudet kengätkin pitää ”ajaa sisään”, niin sama homma pätee myös elämäntapoihin. Hiljaa hyvä tulee.

Niiden jäätävien treenimaratonien kirous…

Silloin kun kamppailin sekalaisten syömishäiriöisten ajatus- ja toimintamallien kanssa, niin vedin tosiaan jotain viiden tunnin kotitreenimaratoneja. Jälkikäteen en edes ymmärrä, millä logiikalla ajattelin, että ”ei mun keho mitään kevennystä tarvitse”, kun niissä tehtiin suurimmaksi osaksi kehonpainoliikkeitä. Aikanaan tein siis todellakin niin paljon kuin mahdollista. Ja se oli ihan varma tapa ajaa itsensä umpikujaan, koska eihän mulla ollut siinä enää mitään pelivaraa saada kehitystä ylöspäin tai laittaa hommia uudelle tasolle – kaikki kortit oli jo käytössä. Vuorokaudesta alkoi loppua tunnit kesken. Ne liikuntamäärät vaan lisääntyi ja lisääntyi ihan huomaamatta, koska ajattelin, että eihän tässä mitään, pitäähän sitä jollain tapaa saada lisää haastetta. Ei käynyt mielessä panostaa treenin laatuun sen määrän sijaan.

Tuo mitä itse vedin, on jo extremetason typeryyttä, mutta tuohon ”niin paljon kuin mahdollista”-ajatteluun törmää valmennustyössä aika usein muutenkin.

Sitten ajatellaan, että on se omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaan vaikeaa puuhaa. Henkinen hyvinvointi ihan piipussa, hyvä kun jaksetaan enää edes hengittää. Silti esitetään niin tyytyväistä ulospäin, vaikka oikeasti pohditaan kuumeisena, että miten tästä umpikujasta pääsee pois. Josko olis sittenkin helpompi keino pitää itsensä toimintakykyisenä? Ettei se veisikään ihan kaikkea energiaa omasta vapaa-ajasta? Ettei sen tarvitsis sittenkään tuntua kokopäivätyöltä?

Mulla oli aikanaan se vaihe, kun innostuin käymään ryhmäliikuntatunneilla ja olin jo aiemmin löytänyt salitreenin mahtavuuden. Siinä sitten pingoin menemään ensin jollain body combat-tunnilla hiki hatussa ja sen jälkeen, kun näennäisesti puhtia riitti, niin rykäisin vielä ryhmäliikuntatunnin päälle täyden salitreenin. Missä mentiin vikaan? No ensinnäkin siinä, että kun halutaan priorisoida lihaskuntoa ja voiman kasvattamista, niin kaikenlainen aerobinen liikunta pitäisi tehdä vasta sen ensisijaisen treenin jälkeen, JOS energiaa riittää – mieluiten toki erillisellä treenikerralla, ettei kokonaiskesto venyisi hirveästi yli sen tunnin. Ei voi odottaa täyden tehon salitreeniä, jos alla on jo kovatehoinen jumppatunti.

Kuva: A-lehdet / Johanna Myllymäki

Ja toisekseen, vaikka olo oli fyysisesti hyvä tuommoisten treenimaratonien jälkeenkin, niin eihän sitä pysty itse seuraamaan oman hermoston palautumista. Lihakset saattaa palautuakin, mutta hermoston palautuminen voi laahata jäljessä ja sen huomaa vasta sitten jälkikäteen. Jossain vaiheessa havahtuu vaan siihen, että treenin kehitys junnaa paikallaan ja pahasti. Eikä oikein enää huvitakaan. Kun olis pitänyt hidastaa tahtia ajoissa!

Muistan, että seuraavan vuoden kesänä olin jo saanut löydettyä jotain järjen hiventä omaan tekemiseen. Muuttunut duracell-pupuna hyppivästä jumppapirkosta fiksua tekemistä priorisoivaksi ihmiseksi. Ja sen fiksumman treenaamisen myötä muistan ajatelleeni tuona kesänä useampaan otteeseen, että ”En voi uskoa, miten vähällä työllä tää kaikki on tapahtunut” ja ”Enhän mä oo joutunut edes luopumaan mistään!”. 

Mikä on onnistumisen salaisuus?

Ei tarvitse elää yhtä kurinalaisesti kuin fitness-kilpailija, jos tavoitteena on voida hyvin ja saada silti kehonmuokkaustavoitteet toteutumaan. Ei tarvitse luopua mistään lopullisesti, ihan aikuisten oikeasti. Pitää vaan oppia priorisoimaan asioita ja muistaa, että jos haluaa elää arvojensa mukaista elämää, niin sen eteen joutuu joskus vähän irvistelemään ja kamppailemaan sen hetkisiä mielitekoja vastaan. Mutta se ei tarkoita silti sitä, että aina pitää taistella jotain sisäisiä demoneita vastaan jokaisen päivittäisen valinnan edessä.

Kun saat ne tärkeimmät valinnat iskostumaan alitajuntaan, niin niistä tulee sulle jo niin normaaleita valintoja, että lopulta tosiaan ihmettelet ääneen, mitä olet tehnyt ansaitaksesi ne tulokset. Sitten kun joku joskus kysyy, että ”Mikä oli sun salaisuus tohon onnistumiseen?!” niin joudut tosissaan miettimään, että ootko muka tehnyt jotain toisin. Koska ne muutokset on olleet niin hemmetin pieniä ja hienosäätöisiä, ja oot ajanut niistä jokaisen sisään sun arkeen ihan rauhassa ja kiireettömästi. Eikö vain? 😉

Miten käyttäydyt ja elät sitten, kun oot saavuttanut sun tavoitteen?

Yllättäen moni lupaavasti alkanut elämäntapamuutos tyssää siihen, kun muutoksia alkaakin jossain kohtaa näkymään, mutta päässä ei olla etukäteen tehty minkäänlaista ajatustyötä sen suhteen, mitä tapahtuu kun tavoitteeseen on päästy. Miten jatkat elämää sen jälkeen, kun vaikkapa se -15 kg tavoite on hallussa? Millaiset päivärutiinit sulla on silloin? Miten muut ihmiset suhtautuvat suhun sen jälkeen, entä miten varaudut mahdollisiin kateellisten ihmisten hyökkäyksiin? Millaisista ajatusmalleista sun toiminta on lähtöisin ja millä tavoin ne tulevat muuttumaan jatkossa?

On ehkä vaikea kuvitella etukäteen, miten iso muutos joku painonpudotusprojekti on jo pelkästään pääkopalle. Oma peilikuva muuttuu ja pää ei pysy muutoksen perässä. On vaikea suhtautua muuttuneeseen habitukseen. Vielä vaikeampaa voi olla suhtautua ympäriltä sateleviin kehuihin/arvosteluihin/uteluihin. Heikon paikan tullen on helppo ajatella, että nyt on lupa palkita itsensä onnistuneesta projektista ja kuukauden päästä huomataankin, että ollaan palattu vanhoihin toimintatapoihin.

Mitä enemmän työstät jo pään sisällä sun tulevaa elämää ja olemusta, sitä korkeammaksi kasvaa sun mahdollisuudet onnistumiseen. Visualisoi se tavoite ihan konkreettisesti ja ala käyttäytyä niin kuin olisit jo se ”tavoitesinä”. Tää henkinen puoli voi tuntua turhalta tai epäoleelliselta, mutta sitä se ei missään nimessä ole. Meillä on jokaisella kuitenkin ne pinttyneet toimintatavat ja uskomukset, jotka on saattaneet meidät siihen pisteeseen, missä ollaan juuri nyt. Ei voi olettaa, että pysyt tavoitteessa kovin kauaa, jos et muuta ajatteluasi ihan pysyvästi. Ja jos et ole miettinyt, miten se uudistunut sinä käyttäytyy missäkin tilanteessa.

Tsemppiä jokaisen uudenvuoden lupauksiin! Olipa sun lupaus mikä tahansa, tee siitä itsesi näköinen ja muista pitää onnistumisen tunteista kiinni koko matkan ajan.

Edellisessä postauksessa:

MITÄÄN UUTTA EI KOSKAAN SAAVUTETA PITÄMÄLLÄ KIINNI VANHASTA

Lue myös:

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram