Ennakointi vs. reagointi – onko ässiä hihassa, kun arki yllättää?

Sitä kuulee sanottavan, että arki pääsi yllättämään. Ihan puskista tuli tämä ja tämä homma, niin sitten ne salitreenit jäi tekemättä ja lounas syömättä. Miten siinä nyt silleen kävi?

Luen tällä hetkellä Joni Jaakkolan Väkevä Elämä -kirjaa (köh köh, on muuten asiapitoisin ja paras ”mutkat suoriksi” -hyvinvointiopus, mitä oon koskaan lukenut), jossa puhutaan tästä aiheesta ja ne herätti ajatuksia, joita pitää nyt avata tänne blogiinkin.

Mitä veikkaat, kuinka pieleen seuraava viikkosi voi mennä, jos oot viimeistään sunnuntai-illan ratoksi merkannut kalenteriisi tulevan viikon treenit, sumplinut aikataulusi ainakin osapuilleen niin, että sinne jää riittävästi aikaa uneen ja palauttaviin hetkiin, ja miettinyt, mitä tulet syömään tulevalla viikolla missäkin välissä? Jälkimmäiseen viitaten, yleensä välipalat tuppaavat tuottamaan eniten päänvaivaa. Töissä ei mahdollisesti ole kylmäsäilytystä tarjolla, tai ”ei ole aikaa” syödä lounastauon ja työpäivän päättymisen välissä mitään.

Niin kuin Väkevä elämä -kirjassa osuvasti sanotaan, niin treenit ja syömiset harvoin menevät nappiin, jos viikko aloitetaan ”katsotaan nyt jos jotakin ehtis jossain välissä” -mentaliteetilla. Itse oon ainakin kokenut erittäin päteväksi sen, että treeneihin suhtautuu samalla vakavuudella kuin sovittuihin tapaamisiin. Jos se lukee viikkokalenterissa, se toteutetaan. Ainoastaan kalenterin tyhjille ruudukoille saa buukata muita menoja.

Tietenkään koskaan ei voi ennustaa, miten asiat tulevat menemään just pilkuntarkkuudella. Mutta todennäköisyyttä voit lisätä ihan huimasti. Ja positiivinen puoli on se, että vaikka arki heittäisi kapuloita rattaisiin, niin kun sulla on jonkunlainen ennakointi ja hätäratkaisut valmiiksi mietittynä, et koskaan päädy sormi suussa miettimään ”miten tässä nyt näin kävi?”. Sen sijaan pystytkin vetämään hihasta jonkun ässän ja päädyt muuttamaan toivottomalta näyttäneen tilanteen ainakin siedettäväksi ennakointisi ansiosta.

Mitä sellaista ajattelit tehdä tänään, jotta huomenna asiat menisivät aivan nappiin?

Proaktiivinen eli ennakoiva elämäntapa on ihan väistämättä vähän lempeämpi keino viettää arkea, kuin reaktiivinen, jossa just sattuu näitä kuuluisia tulipalojen sammutteluja siellä sun täällä. Kovin paljon ei jää tilaa uusille ideoille ja kehittäville ajatuksille, jos kaikki aika menee jo tehtyjen asioiden korjaamiseen.

”Sisäistä se tosiasia, että tämän päivän tulokset on rakennettu suurilta osin jo eilen. Se mitä tänään teet, on aikaisemmin kylvämiesi siementen sadon korjaamista.” / Väkevä Elämä

Itselläni selkein reaktiivisen elämäntavan aiheuttaja on se, jos viivyttelee nukkumaanmenoa liian kauan. Iltamyöhään on helppoa kuvitella, että hoidan nyt nämä pari asiaa tästä vielä, niin ei jää aamuksi roikkumaan, mutta rehellisesti sanottuna saattaisi syntyä parempaa jälkeä kun ne ”pari asiaa” hoitaisi levänneenä, yön yli asioita hauduttaneena ja freshillä aivotoiminnalla. Eikö? 😉

Tästä tulee sitten hirveä oravanpyörä, joka omalta osaltaan vaikuttaa tulevien päivien pieniin valintoihin ja omaan tehokkuuteen.

Arki yllättää ja kaaos uhkaa – mitäs nyt?

Arjessa ei mitenkään pysty kontrolloimaan kaikkea, mutta kun opettelee oikeasti tuntemaan itsensä ihan läpikotaisin ja ymmärtää, miten tuppaa toimimaan missäkin tilanteessa, niin osaa myös suunnitella parempia toimintatapoja vastaisuuden varalle. Jos sulla on vaikka aiempaa kokemusta siitä, miten muutto tai uran vaihdos vie sut aivan sivuraiteille hyvinvoinnin suhteen, niin miten voisit jatkossa toimia paremmin, kun samankaltaisia asioita tulee eteen?

Mikä on muuttuvissa elämäntilanteissa ja arjen kiireissä just se kaikista oleellisin juttu, mikä pitää sun hyvinvointia yllä? Unen priorisointi, ateriarytmistä kiinni pitäminen, sosiaalisten suhteiden vaaliminen?

Otetaan esimerkki ennakoimisesta. Alat tuntea salitreeneissä satunnaisesti olkapäissä vihlovaa kipua, joka pakottaa sut muuttamaan treeniäsi lennosta ja rajoittaa arkeasi jonkun verran. Kannattaako sun silloin…

ennakoida, ja varata aika osaavalle fysioterapeutille, tai ottaa vihdoinkin kalenterista aikaa sille unholaan jääneelle kehonhuollolle

VAI

lakaista ko. ongelma maton alle, jatkaa treeniä entiseen malliin ja odottaa, kunnes se olkapää aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa jotain isompaa vahinkoa, joka rajoittaa treeniä/arkea vielä entistä enemmän?

Jälkimmäinen tapaus on esimerkki tilanteeseen reagoimisesta, sen toivotun suunnitelmallisuuden/ennakoinnin sijaan. On ehkä alussa vähän nihkeää ottaa lisää aikaa kehonhuollolle tai lähteä selvittämään yllättävien olkapääkipujen syytä, mutta vielä nihkeämpää on ottaa pidempi breikki, jos menet huolimattoman liikkeen seurauksena murjomaan olkapääsi kovemminkin. Yllättävä urheiluvamma puolestaan syö aikaasi siltä, mikä olis ollut tavoitteidesi kannalta oleellista, ja koko homma olisi tässä tapauksessa ollut ennaltaehkäistävissä.

Pakko kyllä vaan todeta, että ei treeneistä ja ateriarytmeistä tule mitään, jos niitä ei ole mitenkään suunnitellut etukäteen. Näin ainakin mulla, entäs itselläsi? Saatko pidettyä fiilikset ja onnistumisen mittarit positiivisen puolella, jos sulla on erittäin hektinen viikko meneillään ja minkään osa-alueen toteuttamista ei ole ennakoitu etukäteen? Hetkessä eläminen ja spontaanius on ihailtavia piirteitä noin yleisellä tasolla elämässä, mutta hyvinvoinnin peruspilareista kun on kyse, niin ne piirteet kääntyvätkin helposti itseä vastaan.

Väkevä Elämä -kirjassa on listattu 4 yleispätevää kysymystä, jotka voit kysyä itseltäsi aina, kun eteen tulee haastavia tehtäviä/tilanteita tai jos tuntuu siltä, ettei oma suoriutumiskapasiteetti riitä kaikkeen mitä on käsillä;

Kuka tekee? Mitä tehdään? Milloin tehdään? Miten edistytään?

Varsinkin tuo ”milloin tehdään” on aika hemmetin oleellinen kohta. Se, että viikon aikana treenataan ”jossain vaiheessa” tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, että ei muuten treenata ja seuraavana sunnuntaina mietitään, miten se aika vaan lipui sormien lävitse.

Tai tilanne, jossa oot jo pitkään ajatellut, että pitää muuten varata aika hierontaan ”jossain vaiheessa”. Milloin? Mihin mennessä? Älä päästä itseäsi tilanteesta ennen kuin se on varmasti varattu ja merkitty kalenteriin. Jos tiedät, että se hieronta tukee hyvinvointiasi ja ehkäisee jatkossa suurempia kremppoja, niin silloin siihen kannattaa panostaa. Ennakointia siis kehiin, ennen kuin se suurempi tarve ehtii ilmaantua!

Mieti etukäteen, millaisiin välipalaratkaisuihin turvaudut tulevalla viikolla? Tai etenkin niissä tilanteissa, kun iskee joku yllättävä palaveri tai muu aikasyöppö? Miten treenaat silloin, kun elämässä on tosi kuormittava ajanjakso etkä halua kuormittaa hermostoa liikaa, mutta haluat silti ylläpitää hyvää fiilistä ja säilyttää aiemmin tehdyn työn tulokset? Tunnistatko hyvissä ajoin itsestäsi, milloin on perusteellisen akkujen latauksen aika?

Jos sulla on tapana skipata kiireessä aamupala, mutta tiedät sen johtavan illansuussa hillittömään ruuan mättämiseen, niin ennakoi ja ota työmatkalle mukaan edes juotava smoothie. Tällaisissa tilanteissa ei kannata jäädä liikaa puntaroimaan kaikista parhainta vaihtoehtoa, vaan miettiä, mikä on just sun tilanteeseen sopivin. Jos asia X estää epätoivotun asian Y tapahtumisen, niin valitse asia X, vaikka se ratkaisu tuntuisikin nihkeältä kyseisellä hetkellä.

Pikkuhiljaa ennakointia opettelemalla huomaat aika äkkiä muuttuvas oman elämäsi supersankariksi, no joke!

Lue myös: Hyvinvoinnin ylläpitäminen arjessa ja pari sanaa armollisuudesta

Edellisessä postauksessa jaoin tämän huisin hauskan intervallitreenin juoksumatolle tehtäväksi!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

Leea V.

5 vastausta artikkeliin “Ennakointi vs. reagointi – onko ässiä hihassa, kun arki yllättää?”

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus! Totta puhuen itsekin olen vuosien mittaan ja kertyessä siirtynyt ennakoivaan ajattelutyyliin. Tosin se liittyy ensisijaisesti väsymyksen ja vaanivan ylikunnon ennaltaehkäisyyn, minä kun olen turhan innostuvaa sorttia. Vihdoin ja viimein olen saanut otettua aerobisen treenin osaksi viikko-ohjelmaa. Kuitenkin nämä kertyneet 32 vuotta ovat johtaneet siihen, että palautumisen merkitys on kärjistynyt. Käytönnässä ennakointi toteutuu sirottelemalla juoksulenkit siten, ettei perättäisiä harjoituskertoja tule liikaa. Päälajini kuitenkin on siinä määrin kuormittava, että överiksi mennyt (mutta välttämätön) oheistreeni voi viedä pohjan koko hommalta 😀 Nim. mokia tehnyt..

    • Kiva kuulla 🙂 Heh, ihanaa, että oot innostuvaa sorttia, joutuu vähän toppuuttelemaan omaa menoa! Palautumisen kanssa on tosiaan oltava tarkkana, mut onneksi virheistä oppii aina ja kehon kuuntelulla oppii painaan käsijarrua päälle kun on tarve. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta