Mitä tarttuu mukaan ruokakaupasta? + Ruokavalioni kulmakivet

Tänään oli kauppapäivä, joten ajattelin listata ylös, mitä ostan ruokakaupasta. Harvoin ostan täysin samoja juttuja, kun käyn isommin kaupassa, vaan aina sieltä tuppaa tarttumaan mukaan joku uutuustuote jos toinenkin. Oon listannut tuonne alas muutaman jutun, mitkä kuuluvat mun keittiössä kategoriaan ”löytyy aina kaapista”. 😉

Kokeilen usein uusia tuotteita ja sen takia en selviydy kaupasta ikinä kovin sutjakkaasti kotiin. Tuoteselosteita ja kauniita paketteja tutkaillessa kuluu helposti ihan liian kauan aikaa. Nyt oon keksinyt myös pienen lifehackin, nimittäin tuotteiden kuvaamisen kaupassa – tyylillä ”muista testata tätä joskus”, ”laita tästä vinkki henkilölle X”, ”tästä löytyy myös tätä makua” jne. Kätevää palata niihin, kun suunnittelee tulevia ostoslistoja, haha!

Kuten näkyy, niin mun ostokset eivät olleet tällä kertaa sitä luokkaa, että kaapit olis olleet ihan tyhjät ennestään. Perustarpeet löytyi kotoa, joten tässä oli suuri osa vähän sellaisia heräteostoksia, jotka läpäisivät mun tiukan seulan.

Yksi perussääntö mulla on ruokakaupassa se, että en yleensä osta tuotteita, joissa on sokeria yli 10g/100g kohden.

Tuolla säännöllä pääsee jo pitkälle. Jos ostaa muroja/myslejä, niin niissä se lisätyn sokerin määrä on yleensä ihan jäätävä. Monissa on myös jonkin sortin siirappeja mukana ainesosaluettelossa, no good. Ostan muutenkin todella harvoin mitään muroja tai myslejä, mutta nyt nuo Pirkan luomu tattarihiutaleet kiinnosti vaihtelun vuoksi.

Kuidun määrän tsekkaan myös, ja jos kuidun määrä on hiilarituotteissa alle 5g/100g niin ei hyvä heilu. Sama sääntö leivän kohdalla.

Itse syön keliaakikkona täysin gluteenittomasti, ja viljatuotteiden kohdalla on välillä vähän työn ja tuskan takana löytää oikeasti ravintorikkaita leipiä/myslejä/pastatuotteita. Valmiit gluteenittomat tuotteet on monesti aika höttöä, täynnä nostatusaineita ja turhia sokereita. Kuidun määrässä jäävät muuten selkeästi kunnon ruisleipien ja muiden varjoon!

Vasta parin kuukauden sisällä oon keksinyt nuo pikapuuropussit, miten käteviä ne on työeväänä. Toki voisin mitata kotoa ihan perus kaurahiutaleita ja lisätä veden töissä, mutta meikä on helppojen ratkaisujen ystävä. Noista pikapuuroista löytyy vaikka mitä eri makuja, mutta toki niiden sokeripitoisuuskin hipoo 20g luokkaa. Tuossa kuvassa yllä näkyy ihan plain jane maustamaton versio, saapahan lisättyä itse makua vaikka marjojen ja raejuuston kanssa. Joskus laitan puuroon myös pellavansiemenrouhetta – suht uusi tuttavuus sekin.

Vihanneksista mulla oli kotona ennestään porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa ja pakasteessa vihreitä papuja. Aika perusnäky mun vihanneslokerossani. Talvella suosin enemmän pakastevihanneksia (ravintoarvoiltaan ihan samalla tasolla tuoreiden kanssa, joissain mahdollisesti jopa paremmat) ja kesällä tottakai mennään sesongin mukaan nauttien alhaisista kilohinnoista! 🙂 Kesällä mulla tuppaa menemään marjojen kanssa ihan överiksi. Hedelmät jää kesällä vähän unholaan, paitsi nektariinit ja ympäri vuoden käytössä olevat banaanit. Toki esimerkiksi vesimelonin kanssa oon ihan toivoton myös. Voisin ostaa sellaisen kokonaisen minivesimelonin joka päivä, leikata sen kahtia ja kauhoa lusikalla yhdeltä istumalta parempiin suihin.

Sitten löysin myös testiin valmiiksi paahdettuja ja suolattuja kikherneitä (kuvassa alla). Oon tehnyt monesti uunissa itse niitä ihan niinkin helposti, että kaataa kulhoon säilyketölkillisen valutettuja kikherneitä ja sekoittaa joukkoon 1-2 rkl oliiviöljyä, ripauksen suolaa ja reilusti kaikkia tulisia mausteita, ainakin juustokumina ja chilijauhe pärisee erinomaisesti. Koko miksaus kaadetaan leivinpaperin päälle uunipellille ja paistetaan 225 C niin kauan, että pinta on rapsakka ja kullanruskea, veikkaan, että noin 20 min. on aika passeli. Noh, nyt pääsee kokeilemaan, miltä nämä maistuu valmiina.

Pinjansiemeniä ostin pitkästä aikaa. Kuivalla pannulla paahdettuna äärimmäisen hyvä lisuke vaikkapa ruokaisaan salaattiin!

Nuo lakritsijauheella päällystetyt taatelit on laittoman hyviä. Toistaiseksi en oo törmännyt noihin muualla kuin K-kaupoissa, voi harmi! Voin hei käsi sydämellä sanoa, että ne on vähintään yhtä hyviä kuin karkit.

Heikkouteni, Lohilon proteiinijätski, näkyykin kuvissa ihan kahdessa eri maussa. Salted Caramel ja Cookie Dough. Nam! Nyt kun oon bongaillut jo lähikaupoistakin noita Lohilon eri makuvaihtoehtoja, niin pitää vähän testailla!

Lihaleikkeleissä noudatan sellaista muistisääntöä, että lihapitoisuus pitää olla vähintään 85%.

Jos ihan sokkona vetäisee jonkun kalkkunaleikkelepaketin hyllystä, niin aika varmasti siinä on huikeat 60% lihaa ja loput jotain ihan muuta. Sitten taas noissa härkäleikkeleissä, mitä näkyy yllä, on suolapitoisuus monesti jotain 4 g/100 g luokkaa, mikä on toki aika muikea määrä. Leikkeleistä kannattaa siis ehdottomasti tsekata liha- ja suolapitoisuudet. Niin ja toki myös suosin mieluiten suomalaista näiden kohdalla!

Tofukuutioita ostin myös testiin. Oon käyttänyt kasviproteiinin lähteitä ihan hävyttömän vähän, mutta nyt kiinnostaa kovasti alkaa testailemaan monipuolisesti ainakin nyhtökauraa ja tofua eri muodoissa. Luultavasti saisin niistä pyöräytettyä ihan mukiinmeneviä kastikkeita arkena.

Mitä mun kaapeista sitten löytyy ihan aina?

  • kananmunia
  • kaurahiutaleita
  • pähkinäsekoitusta
  • makeuttamatonta mantelimaitoa
  • Fast Pudix / Ehrmann proteiinivanukasta (täydellinen hätävara reissun päällä, kun voi vaan napata laukkuun ja säilyy siellä hyvänä huoneenlämmössäkin!)
  • oliiviöljyä tummassa lasipullossa (mitä tummempi lasipullo, sen parempi – ei pääse öljy härskiintymään ja säilyy ravinteet paremmin tallella)
  • maustamatonta luonnonjogurttia (tästä saa myös helposti väännettyä vaikka tsatsikia, ainakin jos kaapista löytyy 2-7% kreikkalaista jogurttia, ai että!)
  • punaisia linssejä
  • quinoaa

Mitkä vakkarituotteet löytää paikkansa sun ostoslistalta kerta toisensa jälkeen? Ja hei, saa vinkata, jos on hyviä kasviproteiiniin liittyviä tuotevinkkejä!

***

SEURAATHAN JO SOMESSA? 😉

Facebook

Twitter

Instagram

 

 

 

Leea V.

4 vastausta artikkeliin “Mitä tarttuu mukaan ruokakaupasta? + Ruokavalioni kulmakivet”

  1. Missä ovat suomalaiset perusruoat, kuten laatikot, lihapadat, perunaruoat, keitot yms. joita on syöty aina? Nyt jengille pitää olla kaikenlaista erikoista raaka-ainetta lautasella ja tavallinen kotiruoka on kriminalisoitu kokonaan.

    • Mulla oli tosiaan perustarvikkeet jo valmiina kotona, tietysti kokkailen niistä sitten perus kotiruokia. 🙂

      Vanhan ajan kotiruuat on ihan parhaita!

  2. Vau, ihailtavan terveellisen, mutta myös herkullisen näköinen kattaus! Kiitos hyvistä vinkeistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta