Ilonpilaajat elämäntapamuutoksen esteenä?

Oot ollut kenties aina vähän jojo-laihduttaja. Innostut heti nollasta sataan eri projekteista ja haasteista, mutta innostuksesi lopahtaa vähintään yhtä nopeasti. Tai sitten innostus hiipuu viimeistään siinä vaiheessa, kun joudut ensimmäisen kerran kulkemaan vastatuuleen. Aloitat terveelliset elämäntavat joka maanantai, tai vaihtoehtoisesti aina vuoden alussa ja syksyisin, kun lomat on lusittu ja terassilla on viihdytty useammin kuin punttiksella.

Kuulostaako tutulta?

Innostut tosi nopeasti uusista jutuista ja kun se motivaatio rysähtää päälle, niin voisit kannatella koko maapalloa sormillasi niillä fiiliksillä. Nukkua ehtii haudassakin! Nyt mennään, eikä meinata! Kaappien sisältö kertaheitolla uusiksi, nyt muuten syödään parsaa niin kun huomista ei ois!  Joko ne Tupperware-astiat on tilattuna?!

Innostuneena ja motivoituneena haluat tietenkin kuuluttaa koko naapurustolle, miten oot löytänyt elämääsi aivan uuden merkityksen ja kuinka täynnä tarmoa olet. Sitten joku ilonpilaaja lähipiiristäsi iskee takavasemmalta ja lyö sut kertaheitolla alas pilvilinnoistasi. Muistuttaa sua kenties niistä lukemattomista aiemmista kerroista, jolloin olet aloittanut uuden elämän ja epäonnistunut myöhemmin.

Ilonpilaajat ja lannistajat on muuten erittäin ikäviä tapauksia.

Mutta tiedätkö mitä? Niillä ei ole osaa eikä arpaa siihen, mitä sä voit konkreettisesti elämässäsi saavuttaa. Niiden ainoa ase sua vastaan on lannistava puhe ja typerän epäuskoinen naureskelu. Ne ei kuitenkaan tule sun kotiovelle pidättelemään sua saavuttamasta unelmiasi ja tavoitteitasi. Lannistajien edessä nöyrtyminen on helppo keino lakaista omat tavoitteet sinne maton alle ikiajoiksi ja tyytyä jatkamaan elämäänsä kynnysmattona. Mutta se, että iskee tavoitteensa ikiajoiksi jäihin pelkkien ilonpilaajien vuoksi, on jo aikamoinen tekosyy olla saavuttamasta asioita.

Aina kun ryhtyy tekemään jotain isompaa juttua elämässä, tulee niitä suitsutuksia vähän joka suunnalta. Pikkulinnut laulaa, epäilykset käy kuumana ja sitä rataa. Mutta on aina omissa käsissä, annatko ilonpilaajien vaikuttaa sun tekemisiin.

Monilla tuntuu olevan esimerkiksi työyhteisössä vähän haasteita ylläpitää omia ruokailutottumuksia, koska työpaikan kahvihuoneessa kyräillään eväitä ja halveksutaan, jos jollain on eväänä kanaa ja riisiä muovirasiassa eikä eineksiä tai lihapiirakoita. Mitä ihmettä?

Anteeksi, mutta miksi ketään kiinnostaa toisten syömiset?

Tai ennen kaikkea, mitä se on keneltäkään pois, jos jätät kahvitauolla syömättä jonkun tarjoaman viinerin?

Tuntuu ihan naurettavalta kirjoittaa näitä ylös, vaikka valitettavasti nämä tilanteet on oikeasti ihan tosielämän tapahtumia – loukkaannutaan, jos joku ei syö kahvipöydän tarjoiluja, tai katsellaan nenänvartta pitkin, kun joku on vaivautunut väsäämään omat sapuskat töihin.

Yleisesti ottaen lannistajien suurimpana motiivina on kateus. Ehkä niitä itseään ketuttaa, ettei kesälomien jälkeen huvita palata sorvin ääreen täydellä tarmolla.  Kun näkee ympärillään motivoituneita ja energisiä ihmisiä, se muistuttaa lannistajaa siitä, mitä itsellä ei sillä hetkellä ole. Pakkohan ne motivoituneet tyypit on vetää pilvilinnoista alas – jos itsellään ei ole hyvä olla, niin ei saa olla muillakaan.

Entä jos haluaisit motivoida lähipiirisi ihmisiä terveellisempiin tapoihin?

Kokemuksesta voin sanoa, että elämäntapamuutoksessa yksi tärkeimpiä onnistumisen avaimia on lähipiiriltä saamasi kannustus ja tuki. Onhan se henkisesti vähän raastavaa opetella uusia tapoja arjessa, jos ympärillä mätetään roskaruokaa ja vietetään aikaa Netflixin äärellä.

Tsemppaavan treenikaverin löytäminen helpottaa muutoksen tekemisessä huomattavasti.  Onpahan joku, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja joku, joka jaksaa kuunnella sun vuodatuksia kokeilemistasi rahkoista ja heraproteiineista.

Silloin kun itse lähdin muuttamaan elämäntapoja, niin ei mulla ollut mitään vertaistukea. Ympärillä olevat ihmiset olivat aivan eri elämäntilanteessa, ja epäilyksiä tuli joka puolelta. Mutta mulla oli missio, ja päätin pitää tunnelikatseen mun tavoitteessa. Koska tiesin, että mun entiset tavat ei vaan enää voineet jatkua.

Mutta tiedättekö, miten uuvuttavaa on se tilanne, kun tekisi mieli pomppia innosta salin eri laitteista ja haluaisit jauhaa 24/7 kaikista kivoista liiketekniikoista ja ruokaresepteistä, mitä oot netin syövereistä löytänyt – eikä ole ketään, joka jaksaisi jakaa sun kanssa sen lapsenomaisen innostuksen?

Musta tuntuu, että tuo on tosi yleinen ilmiö – kun se puntti-into löytyy, niin jonkun aikaa päähän ei sitten muita ajatuksia mahdukaan! Se innostus on omalla tavallaan tosi suloista ja hieno asia, ei epäilystäkään, mutta kyllä sitä omallakin kohdalla olis toivonut pientä himmailua alussa. Koska vaikka salilla viihdyinkin ja olo oli kuin vastarakastuneella, niin ei sinne nyt olisi kahta kertaa päivässä tarvinnut mennä hengailemaan ja treenaamaan jotain olankohautuksia heti alkutekijöistä lähtien…

Jos tällä hetkellä tilanteesi on siis se, että kukaan ei jaksa kuunnella, kun selität suu vaahdossa asettamistasi tavoitteista ja uusista oivalluksista, niin lähde ihmeessä viemään positiivista energiaa eteenpäin sun lähipiirissä ihan vaan omalla esimerkillä! Näytä muille, miten hyvä fiilis sulla on päällä. Hymyile, kehu muita, huomioi. Ehdota kavereille vaikka jotain kokkailuiltaa, tai vie illanistujaisiin jotain hyviä herkkuja, mitä oot todennut hyviksi vaihtoehtoiksi mättöruualle. Näin kukaan ei pääse väittämään, että tyrkytät omia tapojasi muille tai että arvostelet muita heidän sen hetkisistä elämäntavoista. Kunhan vaan annat positiivisten vibojen välittyä eteenpäin – loppu hoituu itsestään.

Mikään ei ole sen luotaantyöntävämpää isossa porukassa, kun se, jos joku tuputtaa muille omaa uskomustaan ihan sokeasti. Kukaan ei halua kuulla kahvipöydässä arvostelua omista ruokavalinnoistaan, tai paasausta siitä, mitkä ruuat pelastavat sun verisuonet. Jos siis haluaa inspiroida muita parempiin tapoihin ja sitä kautta löytää mahdollisesti uusia treeni- ja tsemppikavereita läheisistä (oma lehmä ojassa!), kannattaa se tehdä positiivisten esimerkkien kautta.

Kyllä ne ihmiset jossain vaiheessa tarttuvat kiinni siihen sun kohonneeseen energiatasoon ja alkavat vähän ohimennen nykimään hihasta, että mitäs sä muuten nykyään teetkään.

Ai sulla on tommonen treeniohjelma, hei mitäs jos tulisin sun mukaan salille joku kerta?”

”Ai onko näissä brownieissa mustapapuja, no enpä olisi huomannut, ellet olis kertonut. Saanko reseptin?”

–> KIINNI JÄIVÄT MOKOMAT! 😉

Ei ne ehkä heti sitä myönnä suoraan, mutta seurailevat kuitenkin sivusilmällä ja keräilevät rohkeutta kysellä lisää vinkkejä. Projektin alussa on hyvin usein läsnä se nauraminen, epäilysten osoittaminen, lannistaminen. Sitten aletaankin lähinnä vaan seurailemaan sivusta ja kuuntelemaan korvat höröllä sivusta, kun puhut uusista tavoistasi. Loppujen lopuksi nämä samat ihmiset ovatkin yleensä sun lahkeissa kiinni kyselemässä sulta lisää. Näin se vaan menee, minkäs teet.

P.S. Bloggaushistoriani toinen postaus muuten käsitteli just näitä treeni-innon löytämisen eri vaiheita. Löydät tuon postauksen täältä. 🙂

Koetko itse, että lähipiiristä saatava tuki ja ymmärrys olisi oleellista elämäntapamuutoksessa?

 

 

Leea V.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta