Hyvinvoinnin ylläpitäminen arjessa ja pari sanaa armollisuudesta

Joskus hyvinvointiin tarvittavat päivittäiset rutiinit on vaan hoidettava alta pois. Ei niiden tarvii aina tuntua luksukselta. Esimerkkinä vaikka perinteinen skenaario; pitkän ja rankan työpäivän jälkeen ei huvittaisi mennä salille vääntämään jalkatreeniä ruuhka-aikaan. Silloin on helppo miettiä, mikä on toinen vaihtoehto ja mitä siitä seuraa, jos valitsen sen toisen vaihtoehdon? Jos jättäisin salitreenin väliin, päivän huippufiilis jäisi kokematta, en saisi mistään lisäenergiaa (koska toimettomana makoilu tekee lamaantuneen ja flegmaattisen olon) sen illan aikana ja todennäköisesti joutuisin myös seuraavana päivänä saman henkisen kamppailun eteen; mennäkö vai eikö mennä treenaamaan — koska mitä useammin treenin jättää väliin, sitä alemmaksi kynnys sen väliin jättämiseen laskee.

Tästä syntyy helposti vahingollinen oravanpyörä. Treeni jää väliin -> fiilis jää flegmaattiseksi -> ajatus ei kulje kirkkaasti -> ei huvita pitää ruokailujakaan energiatasoja tukevana -> sama homma jatkuu tulevina päivinä. Ihmismieli on mukavuudenhaluinen. Suosittelen kokeilemaan sellaista, että kun huomaat sen pään sisäisen laiskottelijan ehdottavan, että jätetään se päivän treeni väliin tai tilataan illalliseksi roskaruokaa, kun ei just nyt huvita alkaa kokkailemaan väsyneenä — pomppaa samantien ylös penkistä ja tee juuri päinvastoin, mitä mieli tekisi. Vaikka kuinka vituttaisi. Tekeminen synnyttää motivaatiota — motivaation ei tarvitse olla läsnä ennen tekemistä. Tarpeeksi kauan kun kapinoit pään sisäistä laiskamatoa vastaan, huomaat, että se tulee yhä harvemmin vierailulle.

Koen, että jos haluaa pitää sellaista hyvää vireystasoa ja tekemisen meininkiä arjessa yllä, niin on olemassa näitä peruspalikoita, mitkä hoitamalla saa pidettyä paketin kasassa ja jos niistä lähdetään karsimaan, niin paketti ei pysy enää kasassa kovin kauaa. Ihminen tottuu toki myös huonoon oloon (valitettavasti) ja monelle siitä on tullut ihan normi. Ajatellaan ehkä, että kyllä työpäivän jälkeen kuuluukin vähän väsyttää. Mutta sitten, kun omaksuu toisenlaiset elämäntavat, ihmetteleekin, että miten kestin päivääkään sitä olotilaa?!

Muistan kirkkaasti ne ajat, kun en harrastanut yhtään liikuntaa. Olin 8 tuntia istunut ensin töissä epäinspiroituneessa tilassa, tulin kotiin kuolemanväsyneenä ja kärttyisenä ja monesti nukahdin ”päiväunille” ja heräsin joskus iltakahdeksalta entistä kärttyisempänä. Ei ihmekään, että oli jatkuvasti sumuinen olo, ei energiaa mihinkään ja paikkoja kolotti. Nivelet tarvii liikettä, ihan sama missä muodossa! Ei ihmistä ole luotu elämään paikallaan lyyhistyneenä.


Pysyvää muutosta ei yleensä ole helppo tehdä, ennen kuin se muuttumattomuuden tuska alkaa käydä liian suureksi. Mäkin kestin ihan liian pitkään tota passiivista elämäntapaa. Mietin aina siellä sun täällä, että jotain pitäis tehdä, mutta olin jo tottunut siihen epätoivon tunteeseen ja pelkäsin ottaa askeleen kohti tuntematonta. Jos olisin silloin tiennyt, miten nopeasti tulee näkyviä tuloksia, kun lähtee ihan nollista, niin olisin heti ollut valmiina muutokseen. Mutta mulla se muutos tuli vasta, kun olin ihan kurkkuani myöten täynnä sitä huonoa oloa ja se alkoi vaikuttamaan elämän jokaiseen osa-alueeseen.

Ennakointi on kaiken a ja o. Ei kukaan tule sua kesken työpäivän muistuttamaan, että muistapas tankata välillä.  Muistapas hengittää pari kertaa syvään. Näille asioille pitää itse ottaa aikaa. Suosittelen pitämään aina laukussa minigrip-pussia, missä on vähintään jotain pähkinöitä/siemeniä/proteiinipatukka niiden päivien varalle, kun tulee niitä force majeure-tilanteita, eikä ehditä syömään kunnolla tai ei löydetä ravitsevaa evästä jostain pikkukaupasta. Ja pahin virhe, mitä voit tehdä, on mennä nälkäisenä ja kärttyisenä päivän päätteeksi ruokakauppaan. Oot syönyt vaikka jonkun aivan liian kevyen salaattilounaan klo 11.30 ja sitten klo 17 pitäisi osata tehdä fiksuja valintoja ruokakaupassa? Not gonna happen. 😉

Muutokset arjessa voi olla ihan älyttömän pieniä, ja silti niillä on paljon painoarvoa vaikkapa vuoden ajanjaksolla. Jo pelkästään se, että alat kantaa mukana vesipulloa minne ikinä menetkin, on 100% parempi, kuin se, että juot tsägällä ehkä lasin vettä ruuan kanssa, jos muistat. Tai se, että jätät iltakahvit väliin ja lopetat päivän kahvinjuonnit klo 15 mennessä. Lupaan, että nukut paremmin. Tai jätät työmatkalla Snapchatin selailut väliin ja avaat sen sijaan kirjan, joka sun on pitänyt jo pitkään lukea, mutta ”ei oo ollut aikaa”.

Armollinen pitää olla itseään kohtaan noin yleisesti, mutta armollisuuden ei tarvitse olla arjessa sitä, että antaa käden käydä keksipaketilla, kun stressi painaa päälle.
Armollisuudessakin on hyvä pitää kokonaiskuva mielessä. Voit olla armollinen itseäsi kohtaan, vaikka pusket omia rajoja salilla ja päästät lihakset maitohapoille. Sen ei tarvitse siis tarkoittaa sitä, että päästät itsesi sieltä, mistä aita on matalin. Se on täyttä oman potentiaalin hukkaan heittämistä ja rakennat itsellesi aika rajoittavat kahleet sillä menolla. Opettele armollisuutta enemmän henkisellä puolella, ja sen sijaan uskalla puskea itseäsi enemmän epämukavuusalueelle siellä fyysisellä puolella. Näin ei synny sitä epäterveellistä autopilotilla elämistä, jossa tehdään huonoja valintoja, koska ne tuntuvat ehkä sillä hetkellä mukavimmilta, mutta pitkässä juoksussa vetävät sua koko ajan alemmas.

Vaikka olen sitä mieltä, että joskus tilanne vaatii jäätelöä, niin voin ihan käsi sydämellä sanoa, että parsakaali ja lehtikaalisipsitkin on ihan törkeän hyvän makuisia! Kaikkeen tottuu. Mitä syötät keholle, sitä se alkaa kaipaamaan lisää. Muistan kerran, kun tajusin kaupassa, että hevi-osaston persiljanippu huutaa mun nimeä. Se oli hieno tunne!

Luin joskus jostain blogitekstin, että se joka väittää lehtikaalisipsien olevan hyviä ja verrattavissa tavallisiin sipseihin, valehtelee. Miksi niitä edes pitäisi verrata tavallisiin sipseihin? Valitse ruoka sen mukaan, minkälaisen olotilan haluat saavuttaa. Jokainen suupala on joko kunnianosoitus tai mielenosoitus kehoa kohtaan. Ja silloin kun satunnainen herkuttelukin tehdään tietoisesti hyvällä omallatunnolla, mahtuu sekin ihan mainiosti osaksi hyvinvoinnin kokonaiskuvaa. 🙂

KUNTOSALIVALMENNUKSEN 1. JAKSO PAKETISSA

Viime viikonloppuna vietettiin taas 3 päivää Trainer4You:n tiloissa kuntosalivalmennuksen 1. jaksolla. Käytiin viikonlopun aikana läpi ohjelmointia, tekniikoita, harjoittelun eri menetelmiä, treenijakojen suunnittelua ja ohjaustaitoja ja vaikka mitä. Joulukuun puolella olisi vielä 2. jakso ja varsinaiset näyttökokeet silloin edessä sekä käytännön, että teorian puolelta. Jännitys on erittäin kova jo tässä vaiheessa! Mutta innostus on sitä luokkaa, että en malta pysyä housuissani.

insta

Lähdin taas tuolta viikonlopun jälkeen ihan pilvilinnoissa pois. Tossa ryhmässä on jotain taikaa. Tiiviisti tuli uutta asiaa pää täyteen, ja saatiin harjoitella jo vähän saliohjaustakin. 🙂 Ensimmäinen ohjausharjoitus oli ihan suoraan sanottuna jäätävä, mutta kun sitä alkoi tulla about tunti täyteen, niin homma alkoi avautua ja olisin voinut jäädä ohjaamaan koko päiväksi.

Nyt olisi semmoinen 70 liikettä perinpohjin opeteltavana ja paljon treeniä edessä ihan käytännön parissa. Mulla jäi mieleen erittäin hyvin tosta viikonlopusta, että kuntosaliliikkeiden tekniikoita ei voi mitenkään opetella täydellisesti pelkkien kuvien ja videoiden avulla. Ja koko maailma voi muuttua ihan päälaelleen, kun tajuaa, miten monet saliliikkeet on menneet ihan päin honkia aiemmissa treeneissä vaan sen takia, että keskivartalon hallinta ja lantion linjaukset ei mee oikein (kaverin puolesta vaan puhun…).

Tai se hemmetin pää nousee ylös ja katsotaan peilistä omaa tekniikkaa kulmasoutua tai maastavetoja tehdessä, vaikka katse pitäisi pitää siellä lattian tasolla ihan koko liikesuorituksen ajan. Ei näitä asioita tule edes mietittyä. Se peili ei kerro totuutta siitä, millainen on suoritustekniikka. Ja loppupeleissä esimerkiksi kyykky pitäis opetella tekemään täysin ilman peiliäkin — ei siihen voi koko ajan tuudittautua.

Tekniikoihin liittyy niin paljon muutakin, ja kun sä näet peilistä itsesi vain yhdessä suunnassa (esim. edestä näyttää hyvältä, mutta ryhti saattaa sivusuunnasta katsottuna olla väärä) ja et voi millään keskittyä kaikkeen samaan aikaan. Esimerkiksi mä löysin tuon viikonlopun aikana mun poikittaisen vatsalihaksen kunnolla varmaan ekaa kertaa ikinä ja kun sen muisti pitää koko ajan aktivoituna, niin oli aika muikeat DOMSit seuraavana päivänä vatsassa.

Nyt vasta oikeasti tajuaa, että ei ne Youtube-videoiden pläräämiset tee kenestäkään salikonkaria, jos kukaan ammattilainen ei ole koskaan tarkistanut tekniikoita ihan käytännössä. Hakataan vaan turhaan päätä seinään, pahimmassa tapauksessa vuosikausia, kun homman voisi aloittaa fiksusti tsekkaamalla ensin ne tekniikat kuntoon ammattilaisen kanssa ja saada nopeammin tulosta ilman säheltämistä. Pää oppii tietyt liikemallit ja niistä totutuista liikemalleista on haastavaa opetella pois. Ajatus siitä, että kokeneena treenaajana pitää palata takaisin sinne aloittelijan rooliin ja opetella liikkeiden ja koko harjoittelun perusteet uudestaan, ei kauheasti hotsita. Siksi ne kannattaa opetella hyvissä ajoin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 😉

insta1

Nyt kun varsinkin arkiliikunnan ja yleisen aktiivisuuden merkitystä on painotettu meille tuolla koulutuksessa jatkuvasti, niin se alkaa mennä jo perille alitajuntaan. Eli edes se tunnin täsmätreeni säännöllisesti viikko-ohjelmassa mukana EI riitä! Sen ansiosta tullut ihan järjetön motivaatio sellaiseen yleiseen arkiliikuntaan. Jos on joku luento tai bussimatka tms. missä pitää istua pitkiä aikoja, tekis mieli sanoa, että suokaa anteeksi, mutta teen tähän väliin 20 kyykkyä ja 20 punnerrusta. Bussipysäkillä venaillessa alkaa tehdä jotain päkiänousuja ja haarahyppyjä, ja lista jatkuu… Haluan yhtäkkiä vältellä istumista kaikin keinoin. Suosittelen samaa muillekin! Pakarat ovat katoava luonnonvara nykyisellä istumistahdilla. 😉

Mikä saa sut liekkeihin?

Elämä on subjektiivista. Siinä missä joku nauttii päivittäisestä kännien vetämisestä, niin mulle se nautinto tulee fyysisten rajojen ylittämisestä ja itsensä haastamisesta. Kun sydän tykyttää hulluna, hikipisarat valuu silmiin ja tunnen kasvavan paineen lihaksissa, tunnen olevani elossa.

En ymmärrä, miksi treenaavien ihmisten elämäntapaa moititaan ja ruoditaan jatkuvasti, mutta ei kellekään varmaan tuu mieleenkään piikitellä jotain intohimoista kutojaa harrastuksestaan? Antaa ihmisten tehdä elämässä sitä, mikä niitä eniten kiinnostaa. Miettikää, miten siistiä on, ettei kaikkia kiinnosta samat asiat elämässä. Onko se toiselta pois, jos joku rakastaa vaikka kuviokelluntaa? Ei. Tehdään sitä, mikä itse koetaan merkitykselliseksi! Ihminen on kiinnostavimmillaan silloin, kun siitä huokuu läpi tekemisen ilo. Ihan se ja sama, mitä se tekeminen on (kunhan se ei vahingoita muita).

great-steve-jobs-quotes-ever

Tsekkaa vaikka tämä Joni Jaakkolan puhe (Täysii-seminaari 2014) elämän subjektiivisuudesta, niin alkaa asiat hahmottumaan. Kukaan ei koe asioita samalla tavalla, vaan me koetaan asiat sen mukaan, millaisten lasien läpi me katsotaan tätä maailmaa ja mitä asioita itse priorisoidaan elämässä. Voit siis selittää vaikka aamusta iltaan syitä siihen, miksi on niin siistiä hifistellä eri kahvilaatujen kanssa ja maksaa kolmekymppiä hyvälaatuisesta kahvista, mutta joku teetä juova ihminen ei tule koskaan ymmärtämään sitä, mitä sä haet takaa. Ja se on ihan okei. Toisen tapa elää ei ole yhtään sen parempi – se on vaan erilainen. 

On helppo sortua selittelemään omia intohimoja niille, jotka ei tule koskaan ymmärtämään niitä kuitenkaan. Koska ne ei koe sitä asiaa samalla tavalla. Sitten alkaa ajatella, että onko tässä jutussa mitään järkeä? Mutta koska et voi ikinä miellyttää kaikkia, niin keskity siihen, että sun elämä on sulle itsellesi merkityksellistä.

subjective

Nyt viime aikoina oon alkanut tajuumaan kontrastin nykyisen ja entisen tilanteeni välillä. Haluanko oikeasti valita helpon tien, jämähtää työhön ja alaan, joka ei tunnu yhtään omalta ja jossa en voi koskaan kehittää itseäni tai ainakaan nauttia siitä samalla? En. Ei elämää kuulu elää sellaisessa hiljaisessa epätoivossa. Olipa sun unelma-ammattina rekkakuski tai astronautti, niin aina löytyy joku, jolla on siihen sanomista. Joten aloita jostain nyt heti huolimatta siitä, miten naurettavan kaukaiselta se päämäärä tuntuu tällä hetkellä. Aika kuluu eteenpäin joka tapauksessa ja musta ainakin sitä matkaa on kivempi kulkea niin, että saa koko ajan uusia oivalluksia ja oppii jotain uutta.

Tää on taas osa tätä subjektiivisuuden kokemusta, mutta monesti kuulee, että fitness (ärsyttävä sana) on ihan typerää touhua, keskitytään vaan omaan napaan ja fleksaillaan päivät pitkät peilin edessä. Ihminen, joka rakastaa vaikkapa meikkaamista tai sitä oman fysiikan rakentamista, ei välttämättä ole pinnallinen, sisältä täysin ontto ja itsekeskeinen tyhjäpää. On niin helppoa tehdä ennakko-oletuksia toisista. Kaikilta ihmisiltä voi kuitenkin oppia jotain uutta. Käyttää inspiraation lähteenä. Pidä silmät auki, kysy, kuuntele – älä työnnä ihmisiä rajallisiin bokseihin.

physique