Treenaamisen ja innostuksen eri vaiheet

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Salitreeniä aloittaessa treenipainoja saa nostaa joka ikinen viikko, voimaa ja energiaa tuntuu olevan loputtomasti ja vaikuttaa, että haba kasvaa ihan vaan käsipainoihin vilkaisemalla. Vauhtisokeus iskee, treeni on niin uutta ja jännää, ettei salilta malteta pysyä pois ollenkaan. Kuljetaan sheikkeri kädessä joka paikkaan ja ajatellaan, että ne, jotka ei treenaa, ei oo vielä ”valaistuneita”. Kavereiden kanssa ei haluta keskustella mistään muusta, kuin siitä treenaamisesta. Tää on se ensi-innostuksen vaihe – ja sitä kestää aika pitkään. Lihas kasvaa alussa, vaikka sun ruokavalio koostuisi lähinnä Jacky-vanukkaista ja mikropitsoista.

restday

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kuva

No jossain vaiheessa tulee tasannevaihe. Salilla käydään, mutta siitä ei enää tarvii tehdä mitään isompaa numeroa. Kaikille treenaaville tulee alun jälkeen jonkin asteinen plateau – vaihe, jossa treenitulokset alkavat junnata paikoillaan ja painoja ei voikaan enää nostaa niin usein ylöspäin. Palautuminen alkaa vähän tökkimään ja motivaatio alkaa kenties heittelemään niin, että heti kun elämä laittaa kapuloita rattaisiin, niin salille meno ei olekaan enää ensimmäisenä mielessä. Välillä salitreenejä jää välistä useampi, ja tauon jälkeen treenirutiiniin palaaminen tuntuukin vähän tervanjuonnilta. Miksi edes vaivautua, kun ei oo kehitystä tapahtunut pitkään aikaan.

Sitten kaiken sen kamppailun ja tasapainottelun jälkeen tulee kaikista paras ja optimaalisin vaihe. Eli se vaihe, missä sä tajuat, että salitreeni on osa sun elämää ja sujahtaa helposti sinne perus arkeen, niin kuin hampaidenpesu jokaiseen iltarutiiniin. Sä et aina varsinaisesti hypi tasajalkaa innosta, kun salille lähtö on edessä, mutta se on osa sun arkea ja sä tiedät jo etukäteen, mikä voittajafiilis treenin jälkeen on. Vaikka alkulämmittelyn aikana vielä tekee mieli valittaa ja pyöriä itsesäälissä, sä tiedät, että se motivaatio puskee päälle viimeistään ensimmäisissä työsarjoissa.

grind

kuva

Sä menet sinne salille, vaikka Netflix ja viltin alle kääriytyminen olis just sillä hetkellä houkuttelevampaa. Joka tapauksessa, maailma ei enää kaadu, jos yksi tai kaksi treeniä jää välistä ja osaat jo kuunnella sitä omaa kroppaa. Ymmärrät, milloin kroppa tarvitsee lepoa ja osaat soveltaa treenisuunnitelmaa oman fiiliksen, energia- ja stressitasojen mukaan.

Hyväksyt sen, että joskus on tosi huonoja treenejä ja tuntuu, että sun kaikki voimat on kadonneet yhdessä yössä. Osaat kuitenkin jo kokeneena treenaajana vähän miettiä syy- ja seuraussuhteita ja löydät vastauksen huonoon treeniin vaikka viimeöisestä univajeesta tai stressaavasta elämäntilanteesta. Välillä (toivottavasti ei kuitenkaan joka viikko) on myös kiva lähteä ulos viihteelle vähän rennommalla otteella. Illanvietoissa mahdollinen mättöruoka, yön läpi valvominen ja alkoholi kompensoituu sillä hyvällä seuralla ja hauskanpidolla. Ja seuraavana päivänä muistat taas, miksi on niin ihanaa palata siihen omaan treenikuplaan ja ravintorikkaaseen ruokavalioon.

Leea V.

Yksi vastaus artikkeliin “Treenaamisen ja innostuksen eri vaiheet”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta