Vinkki etureisitreeniin ja tämän päivän aamupala

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Oon treenannut salilla nyt melkein 3,5 vuotta ja kokeillut vaikka mitä tekniikoita (aloitin tän kokeilemisen jo vähän turhan aikaisin, köh köh, ilman sitä perusteiden rakentamista), mutta rest-pause –sarjoja en oo muistaakseni aiemmin tehnyt.

Oon nyt tehnyt tällä viikolla rest-pause sarjoja useammassakin liikkeessä ja eilen tuli aika sairas päähänpisto. Tää on varmaan monelle jo ihan peruskauraa, mitä tein, mutta mulla itselläni etureisien maitohapot tuntuu kaikista kamalimmalta ja kunnon pumppisettien tekeminen on ihan suoraan jo masokismia.

Tein polven ojennusta etureisille koneessa 10 sarjaa, 20 sekuntia per työsarja ja ainoastaan 10 sekuntin tauot sarjojen välissä. Aikaa meni rapiat 5 minuuttia ja missään vaiheessa etureidet ei oikeen päässeet lepäämään, koska ala-asennossa ”levätessä” etureidet oli venytyksessä ja se kipu vaan yltyi levossa. Aika kauan sai keräillä itteensä, ennen kun pääsi kävelemään pukkariin. Suosittelen tekemään tämmösen treenin loppuun. 🙂

Sitten tämän päivän aamupalaan. Tein proteiinipannareita ja paistettuja omenalohkoja vaahdotetulla kookoskermalla (jälkeenpäin tajusin, että kuvakin ois ollut kiva…). Maku sopii täydellisesti syksyyn. 🙂

Proteiinipannareihin tuli:
2 kananmunaa
2 valkuaista
20g M-nutrition Protein Pudding (maku Brasilian vanilja), tähän käy hyvin myös vaniljan makuinen heraproteiinijauhe
25g kaurahiutaleita
loraus makeuttamatonta mantelimaitoa
kardemummaa
kanelia
ripaus ruususuolaa

kookosöljyä paistamiseen

Miksaa kaikki ainesosat yhteen ja paista pienessä määrässä kookosöljyä keskilämmöllä pannulla!

Omenalohkot kookoskermalla:
2 isohkoa omenaa
kanelia
kardemummaa
loraus mantelimaitoa

reilu 0,5 dl kookoskermaa

Paista lohkotut ja maustetut omenapalat pannulla mantelimaidossa pehmeiksi ja tarjoile vaahdotetun kookoskerman kanssa.

Treenaamisen ja innostuksen eri vaiheet

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Salitreeniä aloittaessa treenipainoja saa nostaa joka ikinen viikko, voimaa ja energiaa tuntuu olevan loputtomasti ja vaikuttaa, että haba kasvaa ihan vaan käsipainoihin vilkaisemalla. Vauhtisokeus iskee, treeni on niin uutta ja jännää, ettei salilta malteta pysyä pois ollenkaan. Kuljetaan sheikkeri kädessä joka paikkaan ja ajatellaan, että ne, jotka ei treenaa, ei oo vielä ”valaistuneita”. Kavereiden kanssa ei haluta keskustella mistään muusta, kuin siitä treenaamisesta. Tää on se ensi-innostuksen vaihe – ja sitä kestää aika pitkään. Lihas kasvaa alussa, vaikka sun ruokavalio koostuisi lähinnä Jacky-vanukkaista ja mikropitsoista.

restday

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kuva

No jossain vaiheessa tulee tasannevaihe. Salilla käydään, mutta siitä ei enää tarvii tehdä mitään isompaa numeroa. Kaikille treenaaville tulee alun jälkeen jonkin asteinen plateau – vaihe, jossa treenitulokset alkavat junnata paikoillaan ja painoja ei voikaan enää nostaa niin usein ylöspäin. Palautuminen alkaa vähän tökkimään ja motivaatio alkaa kenties heittelemään niin, että heti kun elämä laittaa kapuloita rattaisiin, niin salille meno ei olekaan enää ensimmäisenä mielessä. Välillä salitreenejä jää välistä useampi, ja tauon jälkeen treenirutiiniin palaaminen tuntuukin vähän tervanjuonnilta. Miksi edes vaivautua, kun ei oo kehitystä tapahtunut pitkään aikaan.

Sitten kaiken sen kamppailun ja tasapainottelun jälkeen tulee kaikista paras ja optimaalisin vaihe. Eli se vaihe, missä sä tajuat, että salitreeni on osa sun elämää ja sujahtaa helposti sinne perus arkeen, niin kuin hampaidenpesu jokaiseen iltarutiiniin. Sä et aina varsinaisesti hypi tasajalkaa innosta, kun salille lähtö on edessä, mutta se on osa sun arkea ja sä tiedät jo etukäteen, mikä voittajafiilis treenin jälkeen on. Vaikka alkulämmittelyn aikana vielä tekee mieli valittaa ja pyöriä itsesäälissä, sä tiedät, että se motivaatio puskee päälle viimeistään ensimmäisissä työsarjoissa.

grind

kuva

Sä menet sinne salille, vaikka Netflix ja viltin alle kääriytyminen olis just sillä hetkellä houkuttelevampaa. Joka tapauksessa, maailma ei enää kaadu, jos yksi tai kaksi treeniä jää välistä ja osaat jo kuunnella sitä omaa kroppaa. Ymmärrät, milloin kroppa tarvitsee lepoa ja osaat soveltaa treenisuunnitelmaa oman fiiliksen, energia- ja stressitasojen mukaan.

Hyväksyt sen, että joskus on tosi huonoja treenejä ja tuntuu, että sun kaikki voimat on kadonneet yhdessä yössä. Osaat kuitenkin jo kokeneena treenaajana vähän miettiä syy- ja seuraussuhteita ja löydät vastauksen huonoon treeniin vaikka viimeöisestä univajeesta tai stressaavasta elämäntilanteesta. Välillä (toivottavasti ei kuitenkaan joka viikko) on myös kiva lähteä ulos viihteelle vähän rennommalla otteella. Illanvietoissa mahdollinen mättöruoka, yön läpi valvominen ja alkoholi kompensoituu sillä hyvällä seuralla ja hauskanpidolla. Ja seuraavana päivänä muistat taas, miksi on niin ihanaa palata siihen omaan treenikuplaan ja ravintorikkaaseen ruokavalioon.

Taas yksi tusina-PT ilmoittautuu! Eiku.

Moikka moi! Ajattelin aloittaa blogin kirjoittamisen just sopivasti, kun aloittelen tässä kuukauden päästä personal trainer-opintoja ja pikkuhiljaa matka kohti unelmien duunia liikunta-alalla voi alkaa. 🙂 Blogissa ajattelin kirjotella yleisesti kuntosalitreenistä, motivaatiosta, elämäntavoista ja, no – kaikesta mitä mieleen juolahtaa. Ehkä hieman myös niistä PT-opinnoista ajan mittaan, jos niistä tulee jotain kirjoitettavaa mieleen.

Olen 25-vuotias helsinkiläinen ja koulutukseltani markkinoinnin tradenomi. Mulla on ollut vuosikausia hirveä kriisi tulevaisuuden suhteen. Kävin markkinoinnin AMK-opinnot, kun ajattelin niiden olevan sellaiset sopivan yleishyödylliset ja sieltä saatuja oppeja voi sitten hyödyntää vähän joka paikassa. Markkinointiduuni ei sitten valmistumisen jälkeen tuntunutkaan enää ollenkaan hyvältä idealta.

20160923_140755-1

Löysin kuntosalitreeniin kipinän keväällä 2013. Sitä ennen olin tehnyt kotitreenejä reilun vuoden ajan, ja kypsytellyt ajatusta salitreenin aloittamisesta piiiitkään päässäni, ennen kuin sen salikortin vihdoin uskalsin hankkia (koska tekosyyt ja pelko). Siitä asti, kun se liikuntakärpänen puraisi, oon salaa haaveillut personal trainerin työstä ihan hiljaa mielessäni.

Oon ollut varmaan melkein puolet tähänastisesta elämästäni enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Siihen lapsenpyöreyden jälkeiseen aikaan mahtuu yhtä sun toista syömishäiriötä ja aaltoilevaa ylä- ja alamäkeä elämäntapojen suhteen, ennen kuin löysin ”kultaisen keskitien” ja sen maagisen pysyvän motivaation, mitä kaikki tuntuu hapuilevan. Sanotaanko vaikka, että rankka reissu on takana ja ne ratkaisut toimiviin elämäntapoihin on yllättävän paljon korvien välissä.

Mistä otsikko tähän blogitekstiin sitten tulee? No – suurin syy mun personal trainer-opintojen viivyttelyyn johtuu siitä, että personal trainereita puskee nykypäivänä ku sieniä sateella. Ajattelin, että ei sillä alalla enää tilaa ole! No, sain tarpeekseni niistä tekosyistä ja päätin ottaa askeleen kohti tuntematonta ja pelottavaa.

Oon nähnyt tässä yhtä sun toista pt:tä ja vannonut, että musta ei sellaista tusinatavaraa ainakaan tule. Sen näkee kaukaa, kuka tekee työtä sydämellä ja kuka on kutsumusammatissaan – kellä puolestaan vilkkuu vaan eurot silmissä ja asiakkaita tavatessa ei olla ollenkaan henkisesti läsnä siinä tilanteessa. Mun unelmaduunia hahmotellessani kysyin iteltäni mitä tekisin päivät pitkät, vaikka kukaan ei mulle siitä maksais euroakaan? No vastaus oli just se toisten ihmisten valmentaminen ja motivoiminen.

Katsotaan, minne tie vie. 🙂

Leea